Älä osta mitään

Olen joutunut punnitsemaan valintojani ja kulutustottumuksiani hyvin tarkkaan viime aikoina. Työskenneltyäni lähes koko ikäni freelancerina tai yrittäjänä olen toki tottunut siihen, että rahaa välillä on ja toisinaan ei. Koskaan ei ole tasaista kassavirtaa, joten talouden hallinta vaati luovuutta. Juuri nyt sitä luovuutta taidetaan vaatia enemmän kuin koskaan. Se, että muokkaan elämääni sellaiseen suuntaan, että voin paremmin, aiheuttaa myös haasteita.

Kesäkuussa, työuupumuksen ja yleisen totaaliuupumuksen keskellä vasta ymmärsin puhaltaa pelin poikki yritykseni jatkuvan tappiolliselta kustannustoiminnalta. Olen sitkeää sorttia, joten luvuista huolimatta halusin liian pitkään uskoa, että saan nenän pinnalle. Luovuttaminen ei ole helppoa, vaikka sitä harjoittelisi kuinka. No, tappiollinen liiketoiminta jättää jälkensä, joten yrityksen veloista selviämisen eteen pitää tehdä paljon töitä. Ja samasta syystä itselleen ei pysty maksamaan kummoistakaan palkkaa. Vain murto-osan aiemmasta. Lisäksi olen aloittamassa kolmen vuoden opiskelut, ja lukukausimaksuihin sekä välineisiin tarvitaan oma osuutensa. Lisämausteena ja avainsanana on muuten tuo yrittäjyys. Yrittäjän toimeentuloa ei mitata todellisella tulolla, vaan YEL-vuosityötulon mukaan. Ja vaikka YEL-työtulon laskee hyvin alas (jolloin myös karttuva eläke ja mahdollinen sairaspäiväraha putoavat hyvin alas), ei tukia tai apua heru. Ainakaan helposti tai etenkään niin paljon, että siitä olisi sanottavampaa apua. Kekseliäs pitää siis olla.

Minulla ei ole puolisoa jakamassa kustannuksia, joten yhden (yrittäjä ja opiskelija) ihmisen varassa mennään. Kaikeksi onneksi minulla on töitä ja rakastan sitä mitä teen. Vuosia olen pystynyt maksamaan itselleni palkkaa, jolla on maksettu paitsi lainanlyhennykset ja laskut, myös ruokittu viisihenkinen perhe, ostettu vaatteita ja kirjoja, käyty leffassa ja syöty ulkona silloin tällöin. Rahaa ei koskaan ole ollut paljon, mutta elämiseen ihan tarpeeksi. Muutettuani Helsingistä maalle, olen huomannut kulutustottumusteni muuttuneen: rahaa kuluu olemattoman vähän kaikenlaiseen heräteshoppailuun, pahvikahveihin, ulkona syömiseen ja sen sellaiseen, mutta kuiviketurpeeseen, kauraan, kivennäisiin, hiekoitushiekkaan ja kumisaappaisiin sitäkin enemmän.

Hyvin pienellä rahalla toimeentuleminen ei sinänsä ole paha asia. Kuten eräs ystäväni totesi: ”Me ei olla pienituloisia, vaan pienimenoisia” Naulan kantaan. Päätin listata asioita joihin tarvitaan rahaa, joihin välttämättä ei, asioita joista voin luopua ja sellaisia, joista en missään nimessä. Tältä se näyttää:

Pakolliset menot joihin en voi isommin vaikuttaa:

– Lainanlyhennys, lämmitysöljy, sähkö, jätemaksu, kotivakuutus, autovakuutus, tiemaksu, lasten harrastusmaksut, nettiliittymä, puhelimet.

Pakolliset menot, joihin voin vaikuttaa:

– RUOKA: täsmäkäynnit kaupassa ja koko viikon ostokset kerralla. Kaupassa laskua kasvattavat: alkoholiton olut, öljyt, hunaja, hedelmät, mausteet, herkut, pesuaineet, pakastetut soijatuotteet. Herkkuja voi ostaa harvemmin. Pesuaineista en tingi, haluan käyttää mietoja ja mahdollisimman luontoystävällisiä. Ostan paljon kasviksia ja hedelmiä. Hedelmistä en myöskään halua tinkiä. Luomuun ei todellakaan ole aina varaa, joten koitan valita lähellä tuotettuja jos mahdollista. Emme syö punaista lihaa. Emme, vaikka sika-naudalla ja makkaroilla pääsisi halvemmalla.Tuore kala on järisyttävän kallista, joten sitä ostetaan tarjouksesta. Eineksiä meillä ei juuri syödä, satunnaisia pakastepitsoja lukuunotamatta. Koirat ja kissat syövät eläimille tarkoitettua pakastettua raakaa lihaa ja ihan tavallista kuivanappulaa. Bruunolle menee puurohiutaleita 1,5 isoa pussia viikossa. Kaupassa valitsen aina edullisimman vaihtoehdon ja olen opettanut myös lapset katsomaan kilohintoja hintalapun sijaan.

-VAATTEET: huomasin Rönniin muuton yhteydessä, että minulla on hyvin paljon vaatteita. Ja että en tarvitse mitään. Määräsin itseni siis ainakin loppuvuodeksi vaatteiden- ja kenkienostolakkoon. Pikkareita, sukkiksia ja sukkia saa ostaa tarvittaessa. Tyttäreni on kätevästi suunnilleen saman kokoinen kuin minä ja pitää vaatteistani, joten voimme jakaa sekä vaatteita että kenkiä. Poikalapsi kasvaa jatkuvasti ulos vaatteistaan, ja hänelle ostan tarvittaessa uusia edullisista ketjuliikkeistä (huonoa omaatuntoa tuntematta). Ystäväpiirissäni on onneksi paljon lapsia, ja kierrätämme myös pieniksi jääneitä keskenämme. Lapset ovat myös melko vähään tyytyväsiä, eivätkä ihaile merkkivaatteita tai tee eroa kirppis- ja kauppavaatteiden välillä. Ainoastaan kengät ostan aina lapsille uusina.

– SISUSTUS, LEHDET, LANGAT, KIRJAT: Akilleen kantapääni. Näiden kohdalla joudun olemaan erityisen tarkkana. Rönnin sisustus onkin syntynyt jo olemassa olevista ja kirppiksiltä löydetystä tavaroista. Myös Tori.fi on oiva paikka sisustushankintoihin. Joitakin asioita ilman pitää kestää: olohuoneeseen ja keittiöön pitäisi löytää matot, mutta sellaiset jotka haluaisin, ovat liian tyyriitä. Onneksi olen kekseliäs ja hetken miettimisen jälkeen keksin yleensä jotain sovellettavaa tai koluan varastot ja tallinvintin. Olohuoneen pöydän rakensin vanhasta laudasta (siitä myöhemmin). Lankoja minulla on kaapillinen. Päätin, että itse värjättyjen lisäksi käytän varastoani, enkä sorru nettikauppojen lankaihanuuksiin. Sisustuslehdet ja aikakauslehdet ovat olleet rentoutumislääkettä, joka saa nyt vaihtua sähköisiin kuviin. Hengaan muutenkin Pinterestissä jatkuvasti… Kirjoja meillä lukee koko sakki. Pokkarit eivät maksa paljoa ja kirjastotkin on onneksi keksitty. Leffassa ei voi käydä niin usein kuin haluaisi eikä todellakaan teatterissa, mutta omalla sohvallakin voi nauttia yhteisestä leffahetkestä.

– HARRASTUKSET, ELÄIMET: Itselleni en voi ottaa mitään maksullista harrastusta. Onneksi tekemistä löytyy yllin kyllin omasta pihapiiristä: ratsastus, jooga ja kävely/lenkkeily eivät maksa minulle mitään. Poikaipanan jääkiekkoharrastukseen menee kuukausittain tietty summa. Varusteita pitää uusia, mutta niitä saa onneksi käytettyinäkin. Myös tyttären harrastukseen kaivan rahat, kunhan hän päättää mitä haluaa. Eläinten hoitoon, kuivikkeisiin ja ruokiin menee rahaa. Onneksi kuitenkin hyvin järkeviä määriä, sillä hevosten ja lampaiden pääasiallinen ravinto on heinä. Kauran, kivennäiset ja kananrehun saa isoissa säkeissä edullisesti Agrimarketista. Myös kuivikkeet ovat kohtuuhintaisia. Tänä vuonna kokeilen pihatossa turpeen ja oljen yhdistelmää. Heinää on lato täynnä, ja se riittänee tammikuun loppuun. Ison määrän tilaamisessa kerrallaan on kyllä se ongelma, että kerralla tulee myös iso summa maksettavaa. Välineurheilija en ole. Hevosilla on perustarvikkeet: satulat, suitset, riimut, harjat ja loimet. Ylimääräistä blingblingiä ei täällä maalla tarvita (onneksi). Hevosten kaviot vuollaan säännöllisesti ja se tietenkin maksaa, mutta on ehdottoman tärkeää. Kerran vuodessa myös raspataan hampaat ja rokotetaan. Matolääkkeisiin menee jonkin verran rahaa, sillä koko remmi madotetaan pari kertaa vuodessa, yleensä keväällä ja loppusyksystä. (koirat ja kissat tarvittaessa useammin). Kaikenkaikkiaan eläinlauman huoltoon menee paljon vähemmän rahaa, kuin ajattelisi (tai menisi, jos hevoset olisivat vuokrapaikalla jonkun muun tallissa). Matkustelu on poissuljettu hupi. Myös siksi, että talo ja eläimet tarvitsevat säännöllistä hoitoa ja läsnäoloa. Onneksi olen kotona viihtyvää sorttia. Lapsille pitää välillä perustella, miksi emme matkusta lomilla ulkomaille, vaikka ”Kaikki kaverit matkustaa”.

-AUTO: pakollinen ja tarpeellinen. Minulla on 11 vuotta vanha, käytettynä ostettu dieselauto. Tilava, nelivetoinen ja peräkoukullinen. Kaikki välttämättömiä tarpeita maalla asuessa. Polttoaineeseen menee rahaa, sillä Helsinkiin päivittäin ajellessa tulee edestakaista matkaa melkein 100 km. Siis noin 600 km viikossa. Päätökseni tehdä joka toinen viikko etätöitä auttaa tässä asiassa, koska polttoainetta menee etäviikkoina huomattavasti vähemmän. Vanhan auton kanssa joutuu aina jännittämään yllättäviä korjauskustannuksia ja takaraivossa jäytää tieto siitä, että jossain vaiheessa tulee väkisinkin jotain isoa korjattavaa. Toivon, että ei lähiaikoina. Arkisin lasten kanssa emme aja koulun ja harrastusten välillä kotiin, vaan syömme välipalaa työhuoneella ja kotiudumme vasta harrastusten jälkeen.

-LÄMMITYS, SÄHKÖ: Näihinkin oikeastaan voin vaikuttaa. Rönnissä on kaksitoiminen öljypannu, eli siinä voi polttaa myös puuta. Polttopuuta minulla on vaja täynnä, ja olen ajatellut ainakin kokeilla puilla lämmittämistä etäviikkoina. Samoin keittiön puuhella on ahkerassa käytössä. Se paitsi lämmittää alakerran, kypsentää samalla ruuan ja kiehauttaa kahvin. Yläkerrassa on toinen puuhella, jonka otan lämmityskäyttöön talvella. Led-polttimoiden vaihtaminen valaisimiin säästää energiaa, samoin se, että muistaa irrottaa laturipiuhat seinästä kun puhelin, tietokone tai kamera ei ole latautumassa. Pyykkiä ja tiskiä pestään vain täysiä koneellisia.

– YLLÄTYSSEKTORI: Viisaammat sanovat, että aina pitäisi olla vararahasto yllätyksien varalle. Niin pitäisikin, mutta minun rahastoni on mennyt elämiseen jo kauan sitten. Kun siis vanha kaivo pitäisi yllättäen korjauttaa, auto huollattaa, vakuutuslasku onkin suurempi kuin piti, verottaja muistaa mätkyillä tai muuta pientä, iskee paniikki. Paniikki on perseestä, mutta senkin kanssa oppii elämään. Ainahan voi vaikka myydä merkkilaukun tai kenkäparin tai ylimääräisiä huonekaluja. Tai jotain. Ja opetella uusia taitoja. Niinkuin kaivon paikkausta ja puhdistusta. Sekin pitää oppia kestämään, että aina laskut eivät tule maksetuksi ajallaan.

Joku kyyninen voisi nyt sanoa, että kerrostalossa lähiössa asuminen olisi helpompaa ja halvempaa. Tai että lakkaa olemasta yrittäjä ja mene oikeisiin töihin. Ehkä näin, mutta minun elämäni on täällä maalla. Parhaita tekemiäni valintoja ikinä. Ja muistutan, että tämä ei ole valituspostaus, vaan toteava ja analysoiva. Omia tottumuksiaan on hyvä laittaa järjestykseen ja pyrkiä paikkaamaan reikien kohdalta. Lasten kanssa saa käydä jatkuvaa keskustelua siitä, mikä on tarpeellista ja mikä vain ”Mutku mä haluan” tai ”Kaikilla muillakin on”. Sitä samaa on hyvä kysellä itseltään.

 

Hello Arki, My Old Friend

Arki alkoi Rönnissä rytinällä kun koululaiset kantoivat lukujärjestykset, nipun täytettäviä monisteita ja päällystettäviä koulukirjoja kotiin. Arki tarkoittaa herätyskelloja, aikatauluja, aamukiirusta, harrastusten alkua ja ennen kaikkea sitä sellaista arkitäsmällisyyttä ja suunnitelmallisuutta jota tarvitaan, jotta Rönnin paletti toimii.

Rönnissä eletään vuoroviikkosysteemillä, sillä lapset ovat kotona aina viikon kerrallaan (perjantaista perjantaihin) ja viikon isänsä luona. Lasten ollessa kotona ovat aamumme napakoita, sillä minun on ehdittävä hoitaa aamutalli, eli eläinten aamuruokinnat ennen lähtöä. Vartin yli seitsemän on koko remmin oltava autossa, jotta lapset ehtivät kahdeksaksi kouluihinsa Helsinkiin. Osa päivistä venyy Poikaipanan lätkätreenien takia pitkiksi, ja sekin pitää huomioida aamulla sekä eläinten että ihmisten kannalta. Pitkinä päivinä otan yleensä koirat mukaan työhuoneelle Helsinkiin ja kahdesti viikossa käyvät heppojen vuokraajat ratsastamassa ja hoitamassa samalla iltatallin. Lapset siis menevät kouluun ja minä työhuoneelle, joka on strategisesti sijoitettu koulujen läheisyyteen. Lapset ilmestyvät työhuoneelle koulun jälkeen, ja sieltä starttaamme sitten harrastuksiin tai kotiin.

Yhdessä lasten kanssa mietimme, kuina arki saadaan toimimaan mukavammin. Valitsimme aamiaistarpeita kaappiin, kehittelimme uusia autoon otettavia eväitä ja Poikaipana ehdotti, että äiti voisi keittää ihan ekana sen kahvin, ettei olisi niin ”ragena” aamuisin… (Lupasin, vaikkakin ehdin yleensä juoda kahvin vasta autossa.) Älypuhelimet, chatit ja sosiaalinen media aiheuttavat kompurointia aamuihimme, joten sovimme että lapset saavat tarttua chatteihinsä vasta autossa ja minä uutisiin ja facebookiin vasta työhuoneella. Kamalan vaikeaa, mutta taatusti toimivaa.

Omassa arjessani tapahtuu tänä syksynä iso muutos, kun sen sijaan, että ajaisin aina Helsinkiin, voinkin nyt työkuvioiden muututtua tehdä joka toisen viikon kokonaan etätöitä. Eli niinä viikkoina kun lapset ovat isänsä luona, minä olen juurtuneena Rönniin ja arki on väljempää. Kotoa käsin työskentely sopii minulle loistavan hyvin. Hiljaisuus, arkiaskareet ja oma rauha hellivät mieltä, ja tietenkin se, ettei tarvitse käyttää aikaa paikasta toiseen siirtymiseen. Maalausteline pönöttää tuossa vieressä odottamassa ihan pian alkavia opintoja ja minä koitan sisäistää, että tämä on oikeasti totta.

Laitumen rakennusta helteessä

Kaatosateen keskellä selaan kesäisiä kuvia, ja kas, ihan vähän aikaa sitten oli niin kuuma, ettei mitään jaksanut tehdä kuin hetken kerrallaan ja hiki valuen. Henäkuun loppupuolella rakennettiin tien päähän, viljelijältä vuokratulle heinäpellolle hehtaarin laidun hevosille. Vihdoinkin kunnollista vihreää purtavaa loppuunkalutun oman niittylaitumen vaihteluksi.

Tolppien hakkaaminen kivikovaan peltoon on melkoinen cross fit -treeni. Sitten väännetään johtimet paikoilleen ja lopulta ensin setvitään ja sitten vedetään sähkönauhat. Siinä välissä pidetään monta juomataukoa ja syödään eväitä. Kiitos ihanien naapureideni, säästymme päivittäiseltä veden kantamiselta, koska saamme veden suoraan hanasta letkulla laitumelle tuotuun vanhaan kylpyammeeseen. (En voi kyllin hehkuttaa ihan parhaiden naapurien ja ystävien olemassaoloa <3 )

Illalla auringon laskiessa ja ilman viilennyttyä viedään hevoset laitumelle. Kamera kourassa odotan villiä pukkilaukkaa, häntä pystyssä ja kaula kaarella kirmaamista ja sen sellaista, mutta paskan marjat, kopukat vain laskevat tyynen rauhallisina päänsä ja alkavat rouskuttaa tuoretta ruohoa. Tylsimykset.