Kotkotusta tallin nurkalla

             

Olen päättävaisesti ja ehdottomasti ollut sitä mieltä, että kanoja meille ei tule. Liian hankalaa, ajattelin ja haastavaa talvella pitää kanat lämpiminä. Lisäksi kanat ovat jotenkin pelottavia ja kummallisia.

Sitten naapuriin syntyi pääsiäisenä tipu. Rauha. Aika kului, ja alkoi olla selvää, että Rauha ei olekaan kana, vaan kukkopoika. Yhdessä kanalassa ei voi olla kahta kukkoa, joten lopulta annoin periksi ja lupasin, että Rauha saa muuttaa meille (ettei joutuisi pataan). Kukkopoika tarvitsee omat tytöt, joten seuraavaksi menin munanettiin etsimään sopivia maatiaisia. Vihdistä löytyi ruskeita, lemmikkinä pidettyjä, ihmisiin tottuneita kanoja, joten juuri ennen juhannusta suuntasin pahvilaatikko takaluukussa noutamaan tyttöjä.

Kanalan rakensin tallin alakulmalla olevaan vanhaan karjakeittiöön, joka on paksua tiiltä ja ikkunalla valmiiksi varustettu. Toivon tuplaikkunan ja kiviseinien riittävän talvella lämpölampun kanssa pitämään tyypit lämpiminä… Rakensin orret kakkoskakkosesta ja vanhoista heinäseipäistä ja munintapesät vanhoista puulaatikoista, joiden päälle tuli katto vanhasta pöydästä ja laudoista. Kuivikkeena on turvetta.

Ulkotarha on rakentumassa parhaillaan. Kakkoskakkosta tervattuna ja kanaverkkoa päälle.

Olin aluksi aivan ulalla neljän ruskean kanan kanssa ja mietin, miten ihmeessä oppisin ikinä erottamaan ne toisistaan. Huolehdin myös kanoja puolet nuoremmasta kukkopojasta, joka ei edes osannut vielä kiekua kunnolla. No, parin päivän kanojen tarkkailun jälkeen erotin jo kanat toisistaan. Saimalla on ruskeat pyllyvillat ja hän on kaikkein kesyin (antaa ottaa syliin ja silittää), Veikko on kokoruskea ja kapoisin, Vadelmalla on heltta vinossa ja Emmalla on tummimmanruskeat sulat. Rauhakin miehistyy silmissä: pörhistelee ja kiekuukin pienen pojan äänellä. Kaikki viisi nukkuvat samalla orrella ja mikä parasta, joka päivä tulee 3-4 munaa.

Havaintoja kahden viikon jälkeen:

-Kanat syövät PALJON

– Kanat sotkevat PALJON

– Kanat ovat mukavampia ja persoonallisempia kuin odotin

– Omien kanojen munat maistuvat sata kertaa paremmilta kuin mitkään muut.

Lisää värjäystä: koivu-tammi ja verihelttaseitikki

Oikealla verihelttaseitikki (harmaa ja valkoinen), keskellä koivu-tammi (harmaa ja valkoinen) vasemmalla sekoituskokeilu (valkoinen ja harmaa)

 

Vasen pino verihelttaseitikki, keskellä krappi ja oikealla jälkivärjätty krappi.

Vasemmalla lupiini ja oikealla koivu-tammi.

 

Värjäilylle ei näy loppua… Keittelin myös verihelttaseitikistä liemen (haju on muuten tyrmäävä) ja vuorokauden lionneista koivunlehdistä, joiden joukkoon lisäsin myös tammenlehtiä. Verihelttaseitikki vaikuttaa antavan hyvin samantyyppisen värjäystuloksen kuin krappi. Puunlehtiseos (koivu antaa keltaista ja tammi rusehtavan keltaista) sai aikaan haaleankeltaista valkoisesta langasta ja vihertävän sävyjä harmaasta langasta. Seuraavana aamuna tein vielä kokeellisen värjäyserän: sekoitin sieniliemeen jonkin verran lehtilientä, 20 g soodaa ja 10 g alunaa. Värjäsin yhden haaleankeltaisen ja yhden harmaan vyyhdin. Haaleankeltainen muuttui kauniin lämpimänkeltaiseksi, mutta tuo harmaa… hmm.. no, olisko tuossa jotain vaaleanpunertavan sävyä?

Koivu-tammi:

Liotin vajaata kiloa lehtiä 6 litrassa vettä vuorokauden verran. Sitten keitin pari tuntia, siivilöin, lisäsäin 15 g alunaa ja langat (reilu 100g). Annoin liemen kuumentua 80°C:een ja väräytyä puolitoista tuntia. Huuhtelu ja pesu.

Verihelttaseitikki:

Liotin sieniä vuorokauden 6 litrassa vettä. Keitin puolitoista tuntia. Siivilöin, annoin jäähtyä, lisäsin alunaa ja viinikiveä, sitten langat. Annoin värjäytyä 1,5 h. Etikkakylpy, huuhtelu ja pesu.

Värjäyspadat kiehumaan

Lankojen kasvivärjäys on on mahtavaa noitapuuhaa monestakin syystä.

1. Rakastan kasvivärien antamaa pehmeyttä ja murrettua sävymaailmaa.

2. On käsittämättömän hienoa poimia pihalta ja metsästä kasveja, jotka antavat värinsä langoille. Siinä vaan on taikaa.

3. Koskaan ei tarkkaan tiedä lopputulosta. Värit muuntuvat monen tekijän summana.

Rönnin värjäyskokeilut alkavat lupiinilla, koivun- ja tammenlehdillä, krappijuurella ja verihelttaseitikillä.

Lupiini

n. 1 kg lupiinin varsia ja lehtiä (kukintoja myös) silputaan ja liotetaan vuorokauden verran n. 10 litrassa vettä. Sitten keitetään puolitoista tuntia ja siivilöidään kasvinosat pois. (keitetyn kasvisilpun voi laittaa suoraan kompostiin). Värjäysliemi takaisin kattilaan, ja kun se on jäähtynyt n. 40-50 asteiseksi, lisätään 15g alunaa. Esipuretetut langat (reilu 100g, lionneet useamman tunnin alunavedessä) ripustetaan haltialangoista keppiin ja upotetaan kattilaan. Lämpötilaa nostetaan hiljalleen 80°C:n ja pidetään siellä reilun tunnin verran. Sitten lämmöt pois ja langat saavat hetken jäähtyä liemessä.

Langat uitetaan etikkavedessä ja sitten huuhdellaan viileällä vedellä hellästi, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Lopuksi pesen langat kevyesti nestemäisellä villapesuaineella huuhtelun yhteydessä. Sitten puristelen ylimääräiset vedet pois ja ripustan vyyhdet kuivumaan.

Lupiini antoi kauniin vihertävänkeltaista väriä valkoisiin lankoihin ja vihreänsävyjä harmaisiin lankoihin.

Krappijuuri

100g kuivattua krappijuurta liotetaan vuorokauden verran 6 litrassa vettä. Sitten seosta keitetään reilu tunti. Krappijuuri siivilöidään pois ja liemen annetaan jäähtyä hieman. (otin juurenpalat talteen, niistä saa vielä keitettyä vaaleamman liemen myöhemmin). Lisäsin 10g alunaa, n. 5g viinikiveä ja esipuretetut langat (reilu 100g). Krappijuuresta irtoaa lämpötilasta riippuen hieman erilaisia värejä, ja oranssimpaa saadakseni pidin värjäyslämpötilan alle 60°C:ssa. Langat uiskentelivat väriliemessä 1,5h, minkä jälkeen etikkavesikylpy (happamuus saa värin tarttumaan), huuhtelu viileässä vedessä ja kevyt pesu villapesuaineella. Sitten vyyhdit kuivumaan.

Värjäsin samassa liemessä toisen lankaerän heti perään (nk. jälkivärjäys). Kauniita sävyjä tuli kakkosliemestäkin, haaleamman oransseja ja harmaisiin lankoihin rusehtavan oransseja.