Shou Sugi Ban, eli puun hiiltäminen.

Shou Sugi Ban on vanha japanilainen tekniikka jolla puuta hiillostamalla saadaan aikaiseksi kosteutta, homeita ja lahoa todella hyvin kestävä pinta. Tekniikkaa on käytetty Japanissa vuosisatoja puisissa rakenteissa, joilta on vaadittu äärimmäistä säänkestävyyttä.

Suomessa puun hiiltämistä on vuosisatoja käytetty perinteisenä lahonsuojamenetelmänä  aidantolppien maahan upotettavien päiden käsittelyssä. Aidantolppien päät on hiillostettu nuotiolla ja joko lyöty semmoisenaan suoraan maahan tai käsitelty vielä tervalla lisäsuojaksi. Tämä on ekologisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto painekyllästetylle tai jollain muulla myrkyllä käsitellyille tolpille.

Puun hiiltämistä on Suomessa tutkittu pintakäsittelymenetelmänä säälle alttiiksi joutuville pinnoille. Lupaavia tuloksia onkin saatu esimerkiksi Etelä-Helsingin rannassa sijaitsevan Cafe Birgittan ulkoseinistä jotka kaikki on käsitelty hiiltämällä ilman mitään muita pintakäsittelyaineita. Hiiltäminen sopiikin mainiosti kaikkien sellaisten pintojen käsittelyyn missä ne eivät joudu kosketuksiin ihmisten, eläinten tai minkään muun kanssa, mitä ei hiilellä halua sotkea.

Asiaan. Meillä kun nämä projektit eivät pääse vahingossa kesken loppumaan ja kaikkia hommia pitää tehdä hieman päällekäin ja portaittain, sekä vallitsevan inspiraatiotilan mukaan, niin nyt oli sitten vuorossa lammasaidan eteenpäin saattaminen. Projektit muokkautuvat aika pitkälti käsillä olevien materiaalien pohjalta ja näin ollen lopputulos eroaa yleensä siitä, mitä aluksi oli ajateltu. Tällä kertaa tolpat tehtiin vuosi sitten ylijääneistä 2 x 4 pattingeista sen sijaan, että olisi ostettu viitisenkymmentä valmista aitatolppaa.

Tulipesä. Tulipesän ladoin vanhoista tulitiilistä leveäksi, jotta siihen mahtuu useampi aitatolppa kerralla käsittelyyn. Pohjalle ladoin samoja tiiliä ja jätin tiilien väliin kunnon raot, jotta ilma pääsee vapaasti palavan materiaalin alle, taaten näin kuuman ja tehokkaan roihun (ahjossa ilma puhalletaan palavan materiaalin alle ja näin saavutetaan äärimmäinen kuumuus). Itse tulipesän kehä kannattaa latoa hieman harvaksi jotta korvausilma pääsee kiertämään. Tuli kannattaa sytyttää heti alussa mahdollisimman leveäksi, vaikka useammasta kohtaa samanaikaisesti.

Hiiltäminen. Itse hiiltämisessä kannattaa olla rivakkaotteinen ja nopea. Mitään kaffepausseja on ihan turha miettiä päitä polttaessa koska muuten käteen jää vain kasa tuhkaa. Lado tolpat nopeasti kantilleen haluttuun pituuteen riittävän lähelle toisiaan, mutta kuitenkin sen verran väliä jättäen, että tuli pääsee loimottamaan väleistä. Tolppien väleistä nousevat liekit lisäävät ylösnousevan ilman virtausta voimakkaasti, kiihdyttäen paloprosessin todella tehokkaaksi. Siksi tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana ja valmiina nopeasti kääntämään puolta kun haluttu hiillostumisaste on saavutettu. Tämän jälkeen vedä tolpat vielä reunalle niin että vain viistottu osuus saa ekstrakäsittelyn kummallekin puolelle.

Tolppien päät jäävät kytemään ja jälkisammutustyö onkin tärkeä osa prosessia, ettei hiillostuminen jatku tai tolpat pahimmassa tapauksessa syty uudestaan palamaan. Kastelun jälkeen tolpat voi jättää kuivumaan yöksi, minkä jälkeen irtonaisen hiilen voi harjata pois. Tolpan päät voi tervata ennen asennusta tai sitten lyödä tolpat semmoisenaan maahan.

P.S.  Illan muuttuessa yöksi kannattaa hyvin pohjustettu hiillos käyttää hyväksi leppoisan grillailun, tai muuten vain istuskelun ja ihmettelyn muodossa.

P.P.S. Grillailu oli sen verran mukava kokemus pitkästä aikaa että seuraavaksi taidan valmistaa tulipadan, missä voi tulistella ja nautiskella iltapalan auringonlaskua ihaillen.

 

 

 

Talo joka muutti kaiken ja antoi enemmän kuin uskalsin unelmoida

Raflaava otsikko, mutta totta se on. Talo on Ratula. Ensimmäinen oma taloni, torppa, joka sai henkeni salpautumaan ja mieleni hihkumaan ensinäkemältä.

”Sen kun ostat, mutta mä en halua olla sen kanssa missään tekemisissä” -sanoi silloinen aviomieheni. Ja minä ostin. Neuvottelin lainan, tein kaupat ja olin onnellisempi kuin koskaan. Olin vuoden päivät haaveillut ja harrastanut vanhojen talojen metsästystä kesäpaikaksi netissä. Kävin katsomassa useampaa vanhusta, mutta vasta Ratulan pihassa, helmikuisena lumettomana talvipäivänä tiesin tulleeni perille.

Neljän vuoden ajan Ratula oli minulle mielenrauhan ja rauhoittumisen paikka, itsenäistymisen ja rohkeuden paikka. Pelkkä Ratulan ajatteleminen sai mieleni tyyneksi tilanteessa kuin tilanteessa.

Niin vanhassa paikassa on aivan erikoislaatuinen energia. Nykyinen talo on rakennettu 1888, mutta samalla paikalla on ollut asumus jo 1700-luvun puolivälissä. Se energia saa lapset ja aikuiset rentoutumaan ja ajan katoamaan.  Ratulan vuosina minä opettelin remontoimaan vanhaa taloa, tein kirjan ja kaksi kautta itse käsikirjoittamaani TV-ohjelmaa. Nautin yksinkertaisista asioista, veden kantamisesta, uunien lämmittämisestä, hiljaisuudesta. Tärkeimpänä kaikista, ymmärsin Ratulassa, että haluan asua maalla.

Kun päätin luopua torpasta toteuttaakseni unelman ympärivuotisesta maalla asumisesta, antoi Ratula minulle maailmankaikkeuden parhaan läksiäislahjan. Ystävän, joka on minulle kuin kadoksissa ollut kaksonen. Tapasimme pankissa kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa. Vanha ja uusi emäntä. Ei sitä taloa myydessä usein tapaa kaksostaan, eihän? Mikä onni että minä tapasin.

Syyslomalla olin lasten kanssa Ratulassa kylässä. Kaikki näyttää samalta, vaikka eriltä. Jokainen lattian narahdus on tuttu ja pihan poikki löytää pilkkopimeässäkin. Aamulla kahvia keittäessä vielä hiljaisessa talossa tajusin, että nyt minä asun näin. Että Rönni on uusi Ratulani, paikka jossa on rauha ja lämpö. Että saan katsella samankaltaista peltomaisemaa joka päivä ja kuunnella vanhan talon narahduksia. Saan olla ihan joka päivä juuri niin, kuin vuosia sitten haaveilin. Tuntui siltä, että Ratula myhäili siinä ympärilläni, hymyili ja silitti päätäni lempeästi.

Kiitos rakkaat M ja K (ja I ja O) siitä että olette ja että saimme viettää kanssanne unohtumattomat syyspäivät meille kaikille merkityksellisessä ja rakkaassa paikassa!