Osta vähän, ole kekseliäs, rakasta paljon.

Vuosi sitten kirjoitin rahattomuudesta ja sen mukanaan tuomista muutoksista omissa kulutustottumuksissani. Nyt huomaan, että osa kulutustottumuksistani on lopullisesti muuttunut. Suurin pään sisäinen asia taitaa olla se, etten enää tunne tarvetta ostaa. Saatan pyöriä vaatekaupassa, mutta lähden tyhjin käsin todettuani, etten tarvitse mitään. Todellisissa tarpeissa taas valitsen mahdollisuuksien mukaan ajatonta ja laadukasta. Ne todelliset tarpeet vain ovat kutistuneet tosi minimiin. Oman vesipullon ja kahvimukin mukana kantaminen ovat jo rutiinia ja Helsingissä työskennellessäni haen lounastarpeet kaupasta useammaksi päiväksi kerrallaan. Ulkona syöminen on harvinaista herkkua, samoin leffassa – saati sitten teatterissa käyminen, mutta jotenkin se ei tunnu enää missään. (Joskin juuri viime viikolla harmittelin Billy Elliot-musikaalin lippujen hintaa. Neljän hengen musikaaliretki olisi tullut maksamaan 200€ pelkkien lippujen osalta…)

Ostan edelleen ruoka-aineet tuoreina ja teen päivittäin ruokaa koko perheelle. Syömme suurimmaksi osaksi kasvisruokaa, ja ehkä kahdesti viikossa kalaa tai kanaa. En mielestäni joudu tinkimään ruuan laadusta, mutta luomuun ei edelleenkään ole aina varaa, samoin kala on edelleen kallista. Olen monesti ajatellut, kuinka hyvä on, etten tupakoi tai dokaa. Tupakkaan ja alkoholiin menisi luokattoman paljon rahaa. Kallis kosmetiikka on kadonnut kaapeistani, samoin kampaamolaatuiset shampoot ja hoitoaineet. Luomumeikeistä ja ihonhoitotuotteista on pakko tinkiä pitkin hampain, sillä mieluiten laappisin ihooni vain mahdollisimman puhdasta kosmetiikkaa.

Vuoden takaiseen tilanteeseen suurin muutos on kuitenkin se, että meitä on Rönnissä nyt kaksi aikuista jakamassa kuluja. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on kumppani, jonka kanssa raha-asioista voi keskustella ihan normaalisti ja perustimme myös kaksi yhteistä tiliä: toisen laskujen maksamista varten ja toisen ihmisten ja eläinten ruokaostoksia varten. Kun kumpikin siirtää kuukausittain sovitun summan yhteisille tileille, sujuu arjen peruspyörittäminen paljon helpommin. Pelkästään se, etten ole enää yksin vastuussa kaikesta on sekä taloudellisesti, että henkisesti helpottavaa. Monelle tämä on varmasti ihan normikäytäntö, mutta minulle uutta ja supermahtavaa.

Joitain asioita joutuu ajoittamaan. Jos tässä kuussa hankitaan  lapsille harrastusvälineitä, niin hevosten hampaiden raspaus pitää tehdä vasta seuraavassa kuussa ja niin edelleen. Yllättävät kulut ovat edelleen painajainen, sillä siihen ” kyllä jokaisella pitäisi olla muutaman kuukauden vararahasto takataskussa” -juttuun ei todellakaan ole mahdollisuuksia.

Suurin ja merkittävin muutos viime vuosiin on sellainen, että vihdoin minulla on kotonani hyvä ja turvallinen olo. Tunne siitä että olen hitaasti, mutta varmasti menossa oikeaan suuntaan voimistuu koko ajan. Olen onnellinen pienistä asioista, ja juuri ne ovatkin niitä parhaita.

Vellon vähemmän murheissa ja huolissa. Nukun kokonaisia öitä. Herään aamuisin pelkäämättä edessä olevaa päivää. Pidän työstäni. Rakastan opiskelua. Olen opetellut sanomaan ei. Karsimaan sellaista, mikä ei tunnu hyvältä tai oikealta. Tunnen kuuluvani tänne, maadoittuvani syvälle. Minulla on käsittämättömän upea perhe ja rakkaita ystäviä. Rakastan ja minua rakastetaan.

Muotokuvia Rakkaudesta

Eräs kesän koulutehtävistä oli valmistaa valokuvateos aiheesta ”ympäristöni”, ja liittää siihen tekstiä tai musiikkia. Muotokuvia rakkaudesta on tehty puhtaasta rakkaudesta jokaista elollista kohtaan.

Olemme vilpittömiä ja täydellisiä pienine virheinemme.

Meillä jokaisella on oikeus tuntea olevansa turvassa. Suojassa.

Elämme hetkessä. Maailma on tässä. Jokainen hetki, jokainen henkäys.

Meillä on tarve nauraa ja itkeä, jakaa salaisuuksia, iloita, surra, koskettaa.

Maan tuoksu, mullan maku. Kyky nähdä kauneutta pienissä asioissa.

Kaipaamme toisia ympärillemme. Kaltaisiamme. Haluamme olla yhdessä.

Tarvitsemme rakkautta ja läheisyyttä. Tunteen siitä että kuulumme johonkin. Että olemme osa kokonaisuutta.

Kaipaamme huolenpitoa ja opastusta kasvaaksemme kokonaisiksi ja itsenäisiksi.

Maailmamme on pieni, mutta rakkautta täynnä.

Ja pienimmänkin meistä elämä on arvokas,

Vaikka se kestäisi vain kaksi päivää.

Elokuusta voimaa

Pidän elokuusta. Se on jonkinlainen vedenjakaja kesän ja syksyn välissä. Aamut ovat kirpeitä ja illat jo pimietä, mutta päivällä saa nauttia lämmöstä ja kesäfiiliksestä. Koitan samalla sopeutua arkirytmiin, lasten koulujen ja harrastusten tuomaan aikatauluelämään ja omaan ajankäyttöön töiden, opiskelun ja tilanhoidon välillä.

Rönnissä on tehty tällä viikolla kaivinkonehommia. Hevosten pihaton etupiha ja pihattotarhan takapiha olivat viime syksyn, talven ja kevään kammottavaa mutamössöä, ja tyypit joutuivat taiteilemaan polviaan myöten kurassa päästäkseen paikasta toiseen (kuin myös ihmisetkin…) Pihattotarhan takapihalta kaavittiin nyt maata noin 20-40 cm:n syvyydeltä 150 m2:n alueelta, siihen laitettiin suodatinkankaat ja päälle kunnon kerros mursketta. Etupihalta kaavimme jo myöhään viime syksynä kerroksen pois, joten siihen laitetaan nyt vain kangas ja murske. Murske on 0-16 mm raekooltaan ja kovettuu pikkuhiljaa hevosten käytössä. Kova pohja osassa pihattoa on hyvä juttu paitsi sen mudan vähentymisen kannalta, myös kengättömien hevosten kavioiden kannalta. Ihan halpaa lystiähän tämä ei ole, mutta parasta on tehdä kerralla kunnolla. Olen myös iloinen siitä, että voin käyttää apuna paikallista (ja äärimmäisen taitavaa) kaivinkonekuskia ja samaten paikallista murskeentoimittajaa. Facebooksivuillani (ikoni sivun ylälaidassa oikealla) on myynnissä vanhoja huonekaluja, joita kahden keräilijän taloudessa kertyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Jos siis haluat avittaa pihattoremontissa, käy ostoksilla!

Muutenkin eläinten elintilojen parantaminen helpottaa arkea etenkin syksyllä ja talvella. Kun eläinsuojat toimivat ja rehut ja kuivikkeet ovat helposti saatavilla, helpottuu myös ihmisten arki.

Tyhjensimme pihaton makuuhallin jo aiemmin kesällä. Vuoden aikana kertynyt olkipatja oli aika ällöä lapioitavaa… Hevoset tykkäävät köllötellä oljissa, mutta päivittäinen kakkojen siivoaminen oljista on mielestäni hankalaa. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta olkikuivikkeella… Tuleva vuosi mennään turpeen ja purun sekoituksella. (Olkipelletistä tykkään myös kovasti, mutta muutenkin paksulla Viimalla on tapana syödä sitä…) Turvepaalit saan helposti hankittua paikallisesta Centralbod-maatalousrautakaupasta ja purun Agrimarketista. Isot, kaksipyöräiset kottikärryt ja suursäkkilantala parantavat ja nopeuttavat osaltaan päivittäistä tallityöskentelyä.

Bruno-possu saa pitää olkensa, mutta lampaille vaihdoimme myös turvetta alle. Kanalassa on turpeen ja oljen sekoitusta. Heinät meille toimitetaan tänä vuonna kerran kuukaudessa midi-paaleissa (n.250kg/kpl), sillä vaikka valkoiset traktorinmunat pihassa eivät varsinaisesti ole mikään kaunistus, on heinän jakaminen avatusta paalista helppoa ja kustannukset saa samalla jaettua kuukausittaisiksi, eikä kerralla tarvitse ostaa koko talven heiniä. Heinäntoimittajammekin on muutaman kilometrin päästä, joten Rönnissä popsitaan lähiheinää.