Intohimoisella neulojalla on yleensä aika valtava lankavarasto. Niin minullakin. Olohuoneessa kolme vanhaa matkalaukullista pullistelee väreittäin varastoituja lankoja ja sohvan takana on vielä valtava verkkokori tulvillaan sekalaisia lankoja ja keskeneräisiä projekteja. Eikä siinä vielä ole ihan kaikki, sängyn alla majailee vielä kaksi korillista pikkukeriä. Aika ajoin langat on pakko setviä ja lajitella, jotta pysyy edes jotenkin kärryillä. Vuoden takainen lankalakko on vähentänyt varastoja, ja se helpotaa tällä kertaa lankojen läpikäymistä.
Olen huomannut oman neulomistapani muuttuneen vuosien varrella melko radikaalistikin. Aiemmin ostin yksittäisiä keriä ja vyyhtejä ja neuloin kirjavia, raidallisia ja värikkäitä neulomuksia. Nykyään ostan kerralla lankaa koko neuletta varten ja paljon ohuempaa kuin aiemmin. 3,5 mm ja 4 mm puikot villatakkia neuloessa ovat kaapanneet vallan 5 mm-7 mm puikoilta, jolloin lankavarastokin on kummasti ohentunut.
Pahinta on, jos käy niin, että keskeneräinen neulomus jää pitkäksi aikaa koriin makoilemaan (tyyliin vuodeksi…) ja sen langat menevätkin jonkin muun äkillisen inspiraation neulomiseen kokonaan tai osittain… Jotkut UFOt jäävät ikuisesti kesken, mutta toisiin saatan palata pitkänkin ajan päästä. Hihat ja peukalot tuntuvat olevan ikuinen keskeneräisyyden huipentuma. En käsitä, miksi hiojen neulominen onkin muka niin ärsyttävää hommaa. Erityisesti ylhäältä alas neulottuihin paitoihin, jolloin koko työ pyörii sylissä ja vetää neulottavan hihan kierteelle. Myös kaarrokeneuleet tuppaavat jäämään vaiheeseen, jossa vartalo on neulottu kainaloihin saakka ja toinen hiha melkein valmiiksi. Yhdistämiseen tarvitaan kuitenkin kaksi hihaa…
Lankavarastoni näyttävät muodostuvan tietyistä väreistä. Mustia ja erilaisia harmaita on paljon, samoin kuin loputon varasto rakastamiani vihreitä. Kolmannen paikan vievät yllättäen keltaiset ja oranssit. Siniset uupuvat melkein tyystin, eikä punaisia, valkoisia tai ruskeitakaan ole kuin pari kerää. Viimeaikoina myös luonnonväriset langat ovat vallanneet tilaa koreissani.
Olen siis impulsiivinen katkoneuloja. Inspiroidun jatkuvasti uusista jutuista ja ideoita putkahtelee päähän niin paljon, että kaikkea on mahdotonta saada toteutettua. Olen myös huomannut, että neulominen prosessina on minulle tärkeämpää, kuin valmistuva työ. Joskus oikein harmittaa, kun neule valmistuu. Friikkiä. Neulominen on välineurheilua. Puikkojen pitää tuntua hyviltä käsissä ja luistaa sopivasti, mutta ei liikaa. Käytän puupuikkoja, koska metallin kilinä saa korvani raksumaan ja paukkumaan (karmeaa). Langat ovat muutamaa sukkalankapoikkeusta lukuunottamatta aina luonnonkuituisia. Pidän ihan perusvillasta, merinovillasta ja alpakasta. Myös silkkisekoitteet menevät, mutta pelkkä silkki on liian liukasta ja löysää neulottavaa. Pellava, hamppu ja nokkonen tuntuvat liian karkeilta ja kovilta. Puuvillaa en myöskään tykkää neuloa, se on säikeistä ja lötköä. Pidän pehmeistä ja murretuista väreistä, joissa on pientä eloa. Olen myös huomannut, että ison neuletyön valmiiksisaamiseksi pitää kaikkien osasten olla kohdillaan: puikot, lanka, väri ja malli. Liian usein alkaa jo puolivälissä (tai aiemminkin) tuntua siltä, että tämä ei nyt vaan toimi. Silloin kannattaa ronskisti purkaa koko läjä ja aloittaa uudelleen.
Rönnin tila 