Ajatuksia viljelystä ja kevätfiilistelyä

Meillä on haave. Sellainen, että jonain päivänä Rönnin peltopläntti tuottaisi omaan käyttöön kasviksia. Siis ihan koko talvenkin varalle.

Enää emme ota ihan itsestäänselvyytenä, että viljely tuosta noin vaan tapahtuu, vaan suhtaudumme tulevaan kevääseen varovaisen positiivisesti ja huumorilla. Kyllä se siitä sitten jonakin keväänä lähtee. Sellaisena keväänä, kun kellään ei ole akillesjänne poikki tai vauva mahassa. Ehkä tulevana keväänä.

Innostajaksi löytyi kirjakaupasta mitä mainioin Maria Österåkerin Unelma omavaraisduudesta – käytännön opas. (Nemo 2016). Kirja kertoo ihan oikean, suomalaisen perheen matkasta omavaraisemmaksi ja on kannesta kanteen täynnä käytännöllisiä ja toteutettavia vinkkejä. Jostain on hyvä aloittaa, ja suunnitelmiahan on kiva tehdä. Viljelylaatikot meillä jo on, ja lantalassa muhii mitä parhainta tulevaa puutarhamultaa. Käytämme hevosten kuivikkeena nopeasti maatuvaa olkipellettiä ja hamppua, eli tämän talven lannat ovat aikalailla käyttistä multaa jo ensi keväänä.

Laatikkoviljelystä siis aloitetaan, ja laatikoiden lisäksi tulee vähän isompi viljelyalue perunalle. Uusia marjapensaita on tarkoitus hankkia, sillä Rönnin pensaat ovat todella kituliaita ja vanhoja. Joo, ja lisäksi lampaat syövät pensaat jo alkukesästä, joten puutarhan aitaaminen tulee ehkä kyseeseen ensimmäisenä hommana.

Voiko nokkosen laskea hyötykasviksi? Todellakin. Nokkosta ei kuitenkaan tarvitse istuttaa, sitä nimittäin riittää… Kuivattuna nokkosta syövät meillä sekä ihmiset, että hevoset. Viime kesänäkin saatiin ihan ilman viljelyponnisteluja valtava määrä nokkosta tallin heinälatoon kuivumaan.

Tallissa meillä on myös iso, viileä kellari, johon sadon saisi säilöttyä. Kellari löytyi ensimmäisenä Rönnin kesänä vahingossa, kun siivosin romuläjää tallista. Kasan alta paljastuivat kauhuelokuva-tyyliset viistot ovet, joiden alta tikkaat ja siisti, kuiva ja viileä kellari.

Enää puuttuu traktori. Käsipelilläkin saa paljon aikaiseksi, mutta kyllä traktori, edes pikkuinen, toisi uskottavuutta. Itseasiassa saimme häälahjaksi päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka on siis hevosvoimiltaan myös puutarhatraktoriksi luokiteltava. Ehkä aloitamme sillä. Kärry perään, niin saa multaa kuskattua. (Ja se vanha, punainen uskottavuustraktori sitten haavelistalle.) Tai sitten hevosvetoisia  puutarhakaluja etsimään…

Ensimmäisenä viljelyvuotena kokeillaan ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurikasta, sipulia, salaatteja ja yrttejä. Unohtamatta kesäkurpitsaa, joka on kiitollinen ja runsas kasvatettava.

Mitä sinulla kasvaa puutarhassa ensi kesänä?

Pääsiäispöydässä

Sunnuntaina meillä oli ihan parhaita ruokavieraita naapurista. Pääsiäisdinneri piti sisällään kasviskaikkea: uunijuureksia, valkosipuliperunoita, sitruuna-inkivääriporkkanoita, hummusta, salaattia, coleslawta, porkkana-valkosipuliherkkua ja minttu-kurkkujugurttikastiketta. Jälkkäriksi sitruunarahkaa ja tietty mämmiä. Syötiin, juteltiin, rapsuteltiin auringiosta nauttivaa kissaa ja kiikaroitiin pellolla kuudentoista valkohäntäpeuran lauma. Se oli kuulkaas komea naaraslauma.

Ikkunat pitäisi pestä, koska niistä hädin tuskin näkee läpi ja sisäpuolella on vielä bonuksena koirankuonon jättämiä laappaisuja. Myös lumen alta paljastunut piha kaipaa kipeästi siistimistä ja kaatiskeikkaa. Sopivana hetkenä sitten…

 

Berliinin taivaan alla

Pääsiäisviikolla vietin neljä päivää Berliinissä tyttäreni kanssa. 15 vuotiaan syntymäpäivämatka sujui pääosin hänen toiveidensa mukaisesti shoppaillen ja hyvin syöden. Kaupunki on valtava, mutta erittäin toimiva julkinen liikenne onneksi pelastaa: U-bahnilla ja S-bahnilla pääsee risteilemään kaupungin halki moneen suuntaan, ja mitä metro ja juna eivät kata, sen paikkaa bussiliikenne ja ratikat. Karttaa hartaasti tuijottelemalla hahmottuivat reitit kivasti.

Yövyimme Plus Berlin-nimisessä, vanhaan kouluun rakennetussa hotellissa/hostellissa, joka oli pääosin täynnä nuoria matkaajia. Taiteella ja rennolla otteella höystetty hotelli on yksinkertainen ja edullinen, mutta myös superhyvällä paikalla East Side Galleryn ja sekä juna-aseman, että metroaseman kupeessa. Huoneissa ei ole mitään ylimääräistä, mutta kaikki tarpeellinen, Wifiä myöten.

Nähtävyyksistä kävimme varsinaisesti katsomassa vain Berliinin Juutalaismuseon. Rakennus itsessään oli komea ja hienosti suunniteltu, mutta myös todella ahdistava. Portaita oli kiivettäväksi loputtomasti, joten ihan huonokuntoiselle tai lastenvaunujen kanssa liikkuvalle en suosittelisi (okei, olihan siellä varmasti hissitkin jossain piilossa….).

Alexanderplazin kautta kurvasimme usein, koska se oli metromatkamme varella, ja koska Primark, teinitaivas, jossa jokainen vaatekappale maksaa liian vähän (en edes halua ajatella missä vaatteet valmistetaan…). Kivoin paikka taisi kuitenkin olla Berlin Zoon ympärille kasvanut ostos/ hengailualue, ja eritysesti Bikini Berlin, designmarket -tyyppinen ”ostari”, jossa oli runsaasti kiinnostavia putiikkeja (okei, kalliita kylläkin), nuorten suunnittelijoiden tuotteita ja alakerrassa pop up-kuutioita. Myös lempi lounaspaikkamme Bag Yard sijaitsee Bikini Berlinissä. Bataattiranskalaisilla höystetyt täytetyt ”bagit”, eli leivät sisälsivät toiveiden mukaan vaikka mitä, niinkuin vaikka falefeleja tai kreikkalaistyyppisesti maustettuja, paistettuja kasviksia. Itsetehtyä limonadia sai lounaan kanssa ison mukillisen (omenaa, mangoa ja minttua). Suosittelen!

Kaikenkaikkiaan Berliinissä olisi hyvin helppoa olla kasvissyöjä tai jopa vegaani. Luomua ja vegaanikauppoja on runsaasti, ja hinnat ovat ihan normiruuan tasolla. Saksa onkin tukenut luomutuotantoa vuodesta 1968! Kasvisravintoloista mainittakoon The Bowl, jonka vegaaniset annokset olivat huikeita! Ravintolaan joutui jonottamaan illalla puolisen tuntia nimi listassa, mutta sekään ei haitannut, sillä alakerran kahvilasta teini sai latten ja minä machalatten soijamaidolla ja odottelu sujui leppoisasti.

Kiinnitimme molemmat huomiota kaupunkilaiskoiriin, joita Berliinissä oli paljon. Enkä siis tarkoita katukoiria, vaan omien ihmistensä seurassa, yleensä vapaana jolkotellen liikkuvia urbaaneja haukkuja, jotka olivat tottuneita junamatkustajia ja kaikenkaikkiaan rauhallisen itsevarmoja tyyppejä. Kuulin, että onkin hyvin tavallista liikkua kaupungilla koiran kanssa. Koirat ovat yleensä tervetulleita myös kahviloihin, kauppoihin ja ravintoloihin (The Bowlissa naapuripöydässä nukkui ihan meidän Mörkön näköinen koira tyytyväisenä pöydän alla isäntäväen illastaessa).

Kirpputoreille emme harmiksemme päässeet, koska matkasimme kotiin jo lauantai-iltana, parhaan kirppispäivän ollessa sunnuntaina. Toisen kerran siis kirppismatkalle. Kaiken kaikkiaan oma rakas teinini on mitä mainiointa matkaseuraa, kunhan muistaa tankata säännöllisesti, sekä äitiä että tytärtä. Energiatason laskusta seuraa välitöntä ärähtelyä nimittäin… Senkin huomasin, että raskaana reissaaminen on raskaampaa. Olen tottunut kävelemään paljon, ja hyvistä lenkkareista huolimatta tahtia oli pakko päivittäin rauhoittaa. Jalat turposivat ja kipeytyivät helpommin ja äkilliset energianlaskut ja huimaus vaivasivat. Pidättele siinä sitten toista harppovaa koipeliinia, että hidastetaanko, kun mutsi vaappuu mahansa kanssa… Hyväksi onneksi päikkärit ja kahvilatauot kelpasivat myös teinille.