Mylläystä ja mustelmia

IMG_4456

IMG_4450IMG_4689IMG_4570IMG_5037IMG_4576

Joskus tulee sellainen olo, että ajatus joka on hautunut jo pidempään, pitää toteuttaa ihan heti. Vaikka olisi yksin kotona ja olisi sunnuntai-ilta ja vaikka ihan mitä vaan. Sellaisella ololla ja draivilla siirsin makuuhuoneen alakertaan ja työhuoneen yläkertaan eräänä iltana. Mustelmiahan siinä syntyi ja parin päivän kokovartalo lihasjumitus, mutta lopputulos toimii.

Peti on tähän asti ollut yläkerrassa juuri sängyn kokoisessa alkovihuoneessa, josta pääsee myös parvekkeelle. Aloin kaivata tilaa ympärilleni ja myös jatkuvien uniongelmien ja poukkoilun takia nukkumapaikkaa josta en näe suoraan pihattoon (huolestuakseni keskellä yötä eläinten lukumäärästä ja voinnista vaikka). Työ- ja ateljeetilaksi on tarkoitus kunnostaa Tallirakennuksen alakerran vanha navetta, jossa on valmiiksi tuplaikkunat ja paksut kiviseinät (joo, ja toistaiseksi myös hervottomat vuoret vanhaa heinää, karsinoita, parsia ja romua…). Toistaiseksi mahdun siis työskentelemään yläkerran minihuoneessa ja minihuoneen ahtaus myös kannustaa aloittamaan remonttityöt navetassa.

Kirjahyllyjä oli operaatiossa pakko purkaa ja siirtää ja muutenkin pitää sortteerata kirjoja, jotka eivät millään tahdo mahtua seinille. Vanha vaatekaappi makuuhuoneeseen on myös hakusessa, vanhassa talossa kun ei koskaa ole liikaa säilytystilaa. (Säilytystiloista muuten lisää myöhemmin).

Ja siitä roudaamisesta: kummasti vaan isotkin esineet liikkuvat yhden naisen tahdonvoimalla (heh).

Niin, ja kun siirtää tavaroita paikasta toiseen, huomaa äkkiä uusia tarpeita ja sitten asioita, jotka eivät enää sovi/kuulu/mahdu mihinkään. Lamppu, taulu, tuoli tai kirjakaappi alkaa näyttää ihan erilaiselta, kun asiat ympärillä muuttuvat. Varastosta voi kaivaa jotain sinne pitkäksi aikaa unohtunutta ja uudet värit uusissa paikoissa näyttävät hienoilta tai yllättäviltä. Se on kiehtovaa.

Yöjalassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERARönnin kaikkien rakennusten katot, rännit ja ovet ovat vihreitä. Hieman eri sävyisiä, vaihdellen myrkynvihreästä kirkkaamman vihreään, mutta siis vihreitä. Sipoolainen tapa näyttää olevan, sillä vihreitä ovia tulee vastaan siellä täällä (tai sitten paikallisesta rautakaupasta on vihreää maalia saanut aikanaan halvalla…)

Vihreä katto punamultaisessa talossa vielä jotenkin menettelee, tai ovet menisivät jos katot olisivat vaikka mustia. Minulla kuitenkin on lähes pakkomielteinen kuva päässäni mustista ovista. Punamultaisessa rakennuksessa valkoiset pielet ja mustat ovet tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. (Paitsi asuinrakennuksessa voisi olla vaikka siniharmaa ovi, mutta kun ei voi, koska kaikki VIHREÄ.)

Pidän siis vihreästä. En vaan tässä määrin. Niinpä aikani ovia tuijoteltuani marssin maalikauppaan ostamaan pöntön mustaa öljymaalia (Öljymaali on ainoa oikea valinta ennestään öljymaalattuihin pintoihin.)

Ehti tulla ilta, ennenkuin pääsin maalaushommiin ja äkillisen tarmonpuuskan vallassa tartuin myös sorkkarautaan. Rönnin ulko-ovi kun on jossain vaiheessa paneloitu (ehkä 60-luvun lopulla), ja hilseilevän maalin lisäksi kyytiä sai päälimmäinen paneelipinta. Alta löytyi tervapaperi ja sen alta maalaamaton puupinta. Sievä kolmepeilinen ovi siis. Järkisyistähän ovea tietenkin on lisäeristetty, eikä purkamisessa siinä mielessä ollut tolkun hiventäkään, mutta hei, aina ei tarvitse ollakaan. (Laitan talveksi kuistin puolelle paksun oviverhon lisäeristeeksi.) Teräsharjaa ja -lastaa hieman ovelle näytettyäni ja nytpttyäni loput naulat (en pakkeloinut reikiä), maalasin pinnan mustaksi. Ai sentään, kuinka tyydyttävä iltapuhde.

Sängyssä peiton alla nuuhkin sitten vienoa öljymaalin tuoksua ja luin Katja Ketun Kätilöä. Karmistuttavan koukuttava kirja. Roisi, lihallinen, ahdistava, kammottava ja todella hieno kirja. Nukahdin. Sitten heräsin. Kello oli 03.50. Ihmettelin aikani ja yritin nukahtaa. Lopulta napsautin lukuvalon päälle ja tartuin kirjaan. Luin siltä seisomalta makaamalta koko opuksen ja lopettaessani kello oli kuusi. Päässäni velloi väkevä tarina, ihmiskohtalot ja sodan epäoikeudenmukaisuus. Ulkona leijui aikaisen aamun usva, lauma laidunsi tyytyväisenä omenapuiden alla ja Rauha-kukko aloitti aamukiekaisujaan. Arkiaamuna olisin noussut ja aloittanut päivän. Nyt nousin vain tehdäkseni voileipiä ja palatakseni petiin. Makoisat unet sainkin ja nyt tässä ihmettelen, että mihin se aamupäivä oikein katosi.