Rönnin syksy

Kukkuu täältä Rönnistä, hengissä ollaan! Syksy on ollut kaunis ja hyvä. Mikä onni, että tänä vuonna on riittänyt kuivia päiviä viimevuotisen jatkuvan sateen sijaan. Eläimillä ja ihmisillä on mukavammat oltavat.

Vauva-arki on asettunut uomiinsa, pieni Ilona on tyytyväinen, iloinen ja ihana lapsi, joka on lisännyt koko perheen hymyjen määrää eksponentiaalisesti. Itse elän vauvantahtisessa rytmissä, yleensä yksikätisenä, pikkutyyppi lähes jatkuvasti sylissä tai liinassa. Hyvin se sujuu vanhasta tottumuksesta ja luksusta ovat ne hetket, kun tyttö iltaisin hengaa isänsä käsivarrella ja minä saan neuloa. Kolmikuisen tiheän imun kausi on meneillään, joten imettäessä kuluu tovi jos toinenkin. Yöt sujuvat mukavasti vauva kainalossa, ja koen että saan tarpeeksi unta, vaikka imetän 2-4 kertaa yön aikana. Sitäpaitsi, on huikean ihanaa herätä pienen, kylkeen liimautuneen pötkylän vierestä aamuisin, etenkin kun hän yleensä heräilee hyväntuulisena ja puheliaana.

Loppukesästä teimme muistilistan asioista, jotka olisi hyvä saada hoidettua ennen talvea. Listasta tuli hirmu pitkä, sillä siihen kirjattiin isot ja pienet asiat kellarin remontista lampun polttimoiden vaihtamiseen. Listalta on yliviivattu jo iso määrä asioita, ja tänä vuonna olemme varautuneet talveen Rönnissä paremmin, kuin aiempina syksyinä yhteensä. Ikkunoiden tiivistys pellavarivenauhalla sai talon läpi puhaltavan viiman lakkaamaan ja kunnollinen, paperinen ikkunateippi viimeisteli työn.

Eläimet voivat hyvin, kaikkien asumukset on siivottu talvikuntoon ja tällä viikolla odottaa koko köörin madotus. Lampuri Tuomas kävi keritsemässä lampaat, hevoset saivat hammashuollon ja kanalaan muutti uusia nuorikkoja vanhojen rouvien ja Rauha-kukon seuraksi.

Oma ateljeeni muuttaa talven ajaksi Helsingin työhuoneelleni, koska vauvan kanssa on helpompaa työskennellä lämmitetyssä tilassa, jossa on juokseva vesi. Kotiateljeen kamina lämpiää seuraavan kerran vasta keväämmällä. Minulla, siskollani Tarulla  ja opiskelukaverillamme Tanjalla on 11.1.-9.2.2017, Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoonkin päässyt näyttely Finlandiatalon Veranda-galleriassa, ja näyttelytöiden työstäminen alkaa ihan pian. Juurteet-näyttely käsittelee suomalaisuuden sisäistä mielenmaisemaa ja täytyy sanoa, että olen otettu ja innoissani tästä näyttelystä.

Ihan tavallisen arjen lisäksi tänä syksynä on vietetty vanhimman lapsen rippijuhlia, nuorimmaisen nimijuhlia, käyty elokuvan ensi-illassa, tohtorikaronkassa, Horse Showssa, ja taidenäyttelyissä. Paras syksy mies(nais)muistiin.

3,3 kiloa puhdasta rakkautta

Kukkuu täältä vauvahuurujen keskeltä…

2.8. hän viimein saapui, täydellisen ihana rakkausvauva, pieni tyttäremme. Vauva teki poliittisen päätöksen syntyessään viikko lasketun ajan jälkeen, sillä Porvoon sairaalan synnytysosasto aukesi sulun jälkeen 1.8., jolloin lapsivesi alkoi valua aamulla. Edellisenä iltana tapahtui hassu enne, Rönnin yli lensi valtava haikara. Haikarat siis tuovat vauvoja!

Koko maanantain odottelimme supistuksia, ja illalla piipahdimme Porvoossa tsekattavana (12h lapsiveden menosta). Päästiin vielä kotiin, ja saunan lempeässä lämmössä löysivät ne supistuksetkin paikalle. Ilta kahdeksasta puoleen yöhön selvittiin kotona saunan, TENSin, Massive Attacin ja jumppapallon avulla. Lopulta sairaalaan oli pakko lähteä kipeiden supistusten takia. Tajusin aika pian, että tämä synnytys tulee menemään samalla kaavalla kuin kaksi edellistäkin kohdunsuun aukeamisen suhteen, eli hitaasti ja kivuliaasti. Mitään muuta samaa ei sitten ollutkaan, sillä mukanani synnyttämässä oli paitsi huikean hieno puolisoni (jolle täysi kymppi ja plussat päälle tukihenkilönä), myös doulana ystävämme Jonna. Porvoossa sekä yövuoron kätilö Petra, että aamuvuoron kätilö Milla saavat täydet pisteet myös. Vaikka yö oli kiireinen, ja vauvoja syntyi useampi, oli synnytyssalissa koko ajan rauhallinen ja hyvä tunnelma.

Automatkan roikuin etupenkillä polvillani selkänojaa vasten ja painelin TENSin Boost-nappia supistusten tullessa. En muista matkasta juuri mitään… Sairaalassa sain TENSIN kaveriksi ilokaasun ja doulamme Jonnan, joka ajoi tuhatta ja sataa ehtiäkseen juuri sopivasti paikalle. Ilokaasun, TENSin ja upeiden tukihenkilöideni tsemppauksella, hieronnalla ja silityksellä jatkettiin puoli viiteen, jolloin päätin TENSistä luopumisen uhallakin kokeilla myös allasta. Lämpimän veden lievittävästä vaikutuksesta huolimatta tajusin aika pian, että kivut alkoivat olla niin kovia, että tajun lähtö oli muutaman kerran lähellä. Altaan jälkeen kohdunsuu oli vasta 5 cm auki, ja siinä vaiheessa päätin, että epiduraali on nyt ainoa oikea vaihtoehto.

Epiduraalia odotellessa imin hulluna ilokaasua ja mölisin (synnytyslauluksi sitä kai kauniimmin voi kutsua, mutta melkoista ölinäähän se…)ja lopulta helpottava puudutus sai koko synnytystiimin nukahtamaan, minä siihen pedille, tuleva isä säkkituolin päälle käpertyneenä ja doula keinutuoliin. Olisikohan kello ollut siinä vaiheessa kuusi? Pari auvoisaa tuntia myöhemmin (okei, kyllähän ne supistukset tuntuvat melkoisena paineena, mutta ilman kipua) kätilö yhtäkkiä sanoi, että voisit oikeastaan kääntyä jo polvillesi, koska kohdunsuu oli vihdoin kokonaan auki, ja vauva kovaa vauhtia tulossa. Polvillaan säkkituolia ja ylös nostettua sängynpäätyä vasten oli hyvä ponnistaa. Lopulta tyttäremme syntyi vain viiden minuutin ponnistusvaiheen jälkeen (vaikka se tuntui tunnilta…). Ennätyspitkä (metri ja kymmenen senttiä) napanuora oli kietoutunut moneen kertaan vauvan ympärille, mutta nopean ponnistusvaiheen ansiosta kaikki oli hyvin, 9/9 pisteen tyttö syntyi.

TENS-laitetta en voi kylliksi kehua, sen apu oli korvaamaton kipujen lievityksessä. Samoin suuret kiitokset Porvoon sairaalan synnytysyksikölle turvallisesta ja rauhallisesta synnytysympäristöstä ja lapsivuodeosaston hoitajille lempeästä huolenpidosta ensimmäisten päivien ajan. Kaikkein kiitollisin olen kuitenkin tukihenkilöilleni, joiden kanssa synnyttäminen oli niin hyvää, kuin se nyt suinkin voi olla.

Meillä on kaikki hyvin, elämä on täynnä valtavaa rakkautta. Pieni rakkausihme on pehmentänyt koko perheen päät.

 

 

Ethän käytä kuviani tai tekstiäni liman lupaa!

Vauvalle tilaa

Alakerran makuuhuoneemme on pienehkö, mutta sopu sijaa antaa, eli pääkopan raapimisella ja pienillä muutoksilla siitä saatiin hyvä pesä myös vauvalle.

Oviaukkoon rakennettiin kirjahyllyt (joista oma postaus täällä). Pienen lipaston tilalle kannoimme kellarista vanhan liinavaatekaapin, johon saan omat vaatteni mahtumaan ja sen päälle vanhan seinäkaapin vauvanvaatteille ja tarvikkeille. Seinäkaappi on alunperin ollut Kurulan keittiössä, ja sieltä päätynyt puuverstaalle työkalukaapiksi, josta minä sen poimin mukaan Rönniin muuttaessa. Kaappi kaipasi huolellista jynssäämistä ja lopulta päätin maalata sen kokonaan, koska verstaan ja öljyn haju oli niin voimakas. Käytin ekaa kertaa Jeanne D’arc Livingin kalkkimaalia, ja tykästyin todella paljon! Maali on mattapintaista, peittävää ja lähes hajutonta. Maalipinnasta tuli juuri sellainen vanhanaikaisen oloinen, kuin toivoinkin. Oviin teippasin postikortteja, joita voi sitten halutessaan vaihtaa.

Viereen mahtuu pieni hoitopöytä, Tori.fi:stä löydetty ihan Ikean peruspöytä, jonka käsittelin samaisella kalkkimaalilla, mutta Vintage Green-sävyllä (koska vastapäisellä seinällä on saman värinen vaatekaappi). Hoitoalustaan ompelin uuden päällisen vanhasta kesämekosta. Hoitopöydän alatasolle mahtuvat kestovaipat mainiosti omiin koreihinsa ja seinäkaapin pikkulaatikot kätkevät pienet hoitotarvikkeet. Hoitopöytä on kokemukseni mukaan tarpeelinen muutaman ensimmäisen kuukauden ajan, ja sitten se saa lähteä kiertoon. Koko muutos hoitui taas aikalailla omia varastoja tonkien. Vain hoitopöytä, alusta  ja maalipurkit ostettiin.

Perhepeti tulee olemaan öinen nukkumismuotomme ainakin ensimmäisen vuoden ajan, mutta saan ystävältä lainaan kattoon ripustettavan juuttikehdon kaiken varalta. Päikkäreitä siinä ainakin on hyvä ottaa silloin kun ei nuku ulkona vaunuissa.

Pienet vaatteet on viikattu kaappiin odottelemaan pientä käyttäjää. Viikot käyvät vähiin…