Kanalassa tapahtuu

Loppusyksystä Rönniin muutti uusia, nuoria kanoja, jotka aloittivat munimisen marraskuussa. Pikkuiset munat kasvoivat hiljalleen, samoin kuin kanaset. Joulukuussa sitten munintapesässä alkoi säännöllisesti olla joku nuorikoista hautoimishommissa. Homma ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, vaan tyypit kyllästyivät hommaan parissa päivässä. (tyypillistä nuorille kanoille). Poistimme munat ja kanalassa meno jatkui. Tammikuun alkupuolella Jörö-Petunia kuitenkin alkoi sinnikkäästi hengata pesässä, ja lopulta päätimme antaa sen hautoa rauhassa. Täyttä varmuutta munien määrästä ei ollut, mutta kolme kanaa oli käynyt pesään munimassa useamman päivän aikana. (jokainen munii siis munan päivässä).

Jani teki pesän eteen verkon, joka esti muita kanoja munimasta enempää munia hautojan alle. Iltaisin poistimme verkon, sillä hautova kana poistuu yleensä pesästä ruokailemaan ja tarpeilleen silloin, kun on muutoin häiriötöntä, eli yöllä.

Kana hautoo aika tasan 21 vuorokautta. Täyttä varmuutta aloittamisajankohdasta ei ollut, joten joka aamu kanalaan mennessä jännitettiin tilannetta. Viime viikon torstaina sitten pesästä kuului kovaäänistä piipitystä, ja ensimmäinen poikanen oli kuoriutunut! Yöllä tuli toinen, perjantaina kolmas ja neljäs ja lauantaina illalla vielä kaksi lisää. Kuusi tipua, joista alustavan tutkimuksen (siiven rakenne) mukaan ainakin neljän pitäisi olla kanoja. No, täysi varmuus saadaan sitten jossain vaiheessa keväämmällä…

Jokainen tipu on erivärinen, kaksi keltatäplikästä, yksi harmaankeltainen, kaksi melkein mustaa ja yksi musta-ruskeakirjava.  Lapsukaiset oleilevat emon alla ja siipien suojissa, mutta tulevat touhukkaasti syömään, kun viemme ruokaa.

Kaksi jäljellä olevista munista oli läpivalaistuna tyhjiä, mutta seitsemän sisällä näkyy kasvua. Odotamme vielä muutaman päivän, sillä munat on munittu eri päivinä. Todennäköiseltä kuitenkin näyttää, että enempää tipuja ei kuoriudu. Tipun kehittyminen saattaa lakata kesken haudonnan lukuisista syistä.

Pikkutiput ja emo saavat nyt ensimmäisinä päivinä mössöä, jossa on keitettyä, muussattua kananmunaa, keitettyä riisiä ja ohraa sekä perunaa. Lisäksi on vettä, kurkkua ja appelsiinia. Poikaset tarvitsevat monipuolista ravintoa, kalkkia ja vitamiineja, etenkin näin talvella, kun eivät pääse ulos aurinkoon. Siksi kotiruuan lisäksi annamme poikasille tarkoitettua kananrehua (Punaheltta paras poikanen, Rehux tai Poikas-Herkku).

Jörö-Petunia ja tiput ovat nyt omassa yksiössään verkon takana, mutta aika pian lienee parasta päästää muu parvi tutustumaan lapsukaisiin, sen verran innokkaasti kanat ja Rauha-kukko tiirailevat verkolla.

(Tuo kahdesta muovipullosta tehty systeemi on tiputurvallinen juomalaite, josta Jani tekee erillisen postauksen!)

Kotkotusta tallin nurkalla

             

Olen päättävaisesti ja ehdottomasti ollut sitä mieltä, että kanoja meille ei tule. Liian hankalaa, ajattelin ja haastavaa talvella pitää kanat lämpiminä. Lisäksi kanat ovat jotenkin pelottavia ja kummallisia.

Sitten naapuriin syntyi pääsiäisenä tipu. Rauha. Aika kului, ja alkoi olla selvää, että Rauha ei olekaan kana, vaan kukkopoika. Yhdessä kanalassa ei voi olla kahta kukkoa, joten lopulta annoin periksi ja lupasin, että Rauha saa muuttaa meille (ettei joutuisi pataan). Kukkopoika tarvitsee omat tytöt, joten seuraavaksi menin munanettiin etsimään sopivia maatiaisia. Vihdistä löytyi ruskeita, lemmikkinä pidettyjä, ihmisiin tottuneita kanoja, joten juuri ennen juhannusta suuntasin pahvilaatikko takaluukussa noutamaan tyttöjä.

Kanalan rakensin tallin alakulmalla olevaan vanhaan karjakeittiöön, joka on paksua tiiltä ja ikkunalla valmiiksi varustettu. Toivon tuplaikkunan ja kiviseinien riittävän talvella lämpölampun kanssa pitämään tyypit lämpiminä… Rakensin orret kakkoskakkosesta ja vanhoista heinäseipäistä ja munintapesät vanhoista puulaatikoista, joiden päälle tuli katto vanhasta pöydästä ja laudoista. Kuivikkeena on turvetta.

Ulkotarha on rakentumassa parhaillaan. Kakkoskakkosta tervattuna ja kanaverkkoa päälle.

Olin aluksi aivan ulalla neljän ruskean kanan kanssa ja mietin, miten ihmeessä oppisin ikinä erottamaan ne toisistaan. Huolehdin myös kanoja puolet nuoremmasta kukkopojasta, joka ei edes osannut vielä kiekua kunnolla. No, parin päivän kanojen tarkkailun jälkeen erotin jo kanat toisistaan. Saimalla on ruskeat pyllyvillat ja hän on kaikkein kesyin (antaa ottaa syliin ja silittää), Veikko on kokoruskea ja kapoisin, Vadelmalla on heltta vinossa ja Emmalla on tummimmanruskeat sulat. Rauhakin miehistyy silmissä: pörhistelee ja kiekuukin pienen pojan äänellä. Kaikki viisi nukkuvat samalla orrella ja mikä parasta, joka päivä tulee 3-4 munaa.

Havaintoja kahden viikon jälkeen:

-Kanat syövät PALJON

– Kanat sotkevat PALJON

– Kanat ovat mukavampia ja persoonallisempia kuin odotin

– Omien kanojen munat maistuvat sata kertaa paremmilta kuin mitkään muut.