Heinäpoutaa

Viikko sitten tehtiin Rönnissä hiki hatussa (ja kaikkialla muuallakin) heinätöitä. Monta viikkoa jännitettiin, tuleeko heinänteosta mitään, kelien ollessa, noh, ei niin kohdallaan. Pienpaaleja ei juurikaan enää tehdä, joska ne pitää saada kuivaan varastoon, ja sitä ennen heinäpoutaa pitää olla ainakin viisi päivää putkeen, jotta kaadettu heinä kuivuu pellossa, eikä homehdu tai mätäne. Suurpaaleissa esikuivattu- tai säilöheinä tulee nopeammin ja traktorinmunat, eli suuret muovitetut paalit voi varastoida ulkona. Ennenvanhaan, kun heinä nostettiin seipäille, oli sillä tavalla turvallisempaa säiden puolesta, että seipäällä heinä kuivuu ilmavammin, eikä pilaannu, vaikka tulisi pientä sadettakin.

Meille pienpaalit ovat useammasta syystä mukavampi vaihtoehto: niitä on helpompi käsitellä, ne mahtuvat latoon, eikä tarvitse koko talvea säilyttää heinää pressun alla pihalla, pienpaalista on mielestäni pienelle laumalle helpompi jakaa heinä ja samalla pysyy kärryillä menekistä. Ehkä isoin syy on kuitenkin se, että Viima-hevosen vatsa ei kestä säilöheinää.

Viestittelin ja soittelin heinät kaatavan, pöyhivän ja paalaavan isännän kanssa lähes päivittäin, kun yritimme löytää sään puolesta sopivaa hetkeä heinäntekoon. Lopulta heinä kaadettiin tiistaina, ja lauantaina oli tarkoitus paalata. Haalimme talkooväkeä lauantaiksi, sillä melkein tuhatta paalia ei kahteen pekkaan päivässä kanneta. Sitten kävikin niin, että loppuviikon epävakaisen sään takia paalaus siirtyi maanantaille ja talkooväen houkutteleminen alkoi alusta.

Viikonloppu oli onneksi paahteinen, ja heinä kuivui mukavasti. Maanantaina alkoi paalaus ja paalien heittely traktorin peräkärryyn. Eväät syötiin asianmukaisesti pellon laidalla ja uutteran talkooväen avulla saatiin paalit karryihin ja kuljetettua Kurulan pellolta Rönniin, missä se hikisiempi urakka odotti: pihasta paalit kannettiin ja pinottiin latoon.  Iltaan mennessä meitä oli liuta hikisiä ja heinäisiä heinänkantajia, kaikki paalit ladon suojissa ja suolaa ripoteltu paalien väliin ja päälle estämään homehtuista.

Rönnin eläinten talvimuona on nyt hoidettu, ja kyllä onkin mukava fiilis, kun lato on täynnä evästä. Vaikka heinänteko on stressaavaa ja fyysisesti melko raskasta hommaa, on se isolla joukolla tosi hauskaa. Ensi kesänä tehdään kuriositeetin vuoksi osa heinistä seipäille ja talkoiden jälkeen järjestetään tanssit.

Kiitos vielä heinätalkoolaisille ja erityiskiitos Kurulan väelle heinistä!

Maagiset illat ja pitkät yöt

Sisäinen kelloni on kääntynyt kesämoodiin (ja vauva-asentoon…). Valvon pitkään, nukun levottomasti ja herään usein aamuyöllä pirteänä, nälkäisenä tai muuten vaan. Valvon sohvalla, luen kirjaa, neulon, katson netflixiä, teen yöpalaa, päästän kissoja sisään ja ulos. Saatan nukahtaa uudelleen aamulla kuuden-seitsemän aikaan ja herään vasta ennen kymmentä (ennenkuulumatonta).

Vatsa on suuri ja painava. Viimeiset viikot ennen synnytystä saavat pään pyörittämään tulevaa synnytystä ja vauva-arkea. Koitan olla keholleni lempeä. Levätä mahdollisimman paljon. Silti välillä harmittaa, etten jaksa oikein mitään. Tankkaan rautaa, foolihappoa, D-vitamiinia ja tuoreita marjoja. Juon vettä loputtomasti. Lymyilen varjossa ja sisällä hellettä paossa.

Kesä on kaunis ympärilläni.

Rönnin kesä kuvina

Nautin tästä kesästä suunnattomasti. Pääasiassa olimme kotosalla Rönnin remonttien parissa, mutta teimme pari pientä retkeäkin. Ikimuistoinen oli matka Bengtskärin majakalle, missä yövyimme, saunoimme kuutamossa, hyppelimme kallioilla ja ihmettelimme maailmaa. Päätimme palata tuolle pienelle kallioluodolle heti ensi kesänä. Luulen, että kappale sydäntäni jäi kallionkoloon.

Kesään on kuulunut myös erään pojan murtunut käsi, hautova kana, synttärikakkua, kesäjuhlia, kyläilyä ystävien luona, iltauinteja, kissanpentuja (ja niiden luovuttamista uusiin koteihin), paljon, paljon maalaamista (koska kesätehtävät), upeita auringonlaskuja, keittiön lattian korjausta, pihaton tyhjennystä, aitausten korjaamista ja sen sellaista pientä. Kertakaikkiaan nautinnollinen kesä.