Rönnin Jani

Olen luontoa rakastava, elämää oppiva kokovartalopuuseppä. Luonto ja metsä ovat olleet suuri osa elämääni pienestä pitäen, vaikka tupsahdin maailmaan paljasjalkaisen helsinkiläisenä. Talonrakentajaksi ja puusepäksi olen opiskellut yhteensä 7,5 vuotta ja valmistuin 1999 syksyllä puuseppäartenomiksi Heinolan hienopuuseppälinjalta. Opintojen jälkeen aloitin puuseppäyrittäjänä, mutta eksyin melko nopeasti lavasterakennuksen ihmeelliseen maailmaan, ja jäin sinne kymmeneksi vuodeksi. Lopulta kaikki mahdolliset materiaalit ja tekniikat puun lisäksi kokeiltuani, oli aika pompata pois hurjaa vauhtia kiihtyvästä oravanpyörästä, jossa ainoaksi työn anniksi oli jäänyt enää kilpailu kelloa vastaan ja paremman tuloksen tekeminen johtotehtävissä.

Hyppy tuntemattomaan aiheutti suurta pelkoa ja epävarmuutta. Alun epävarmuuden jälkeen aloin hahmottaa asioita, joita en halunnut enää elämääni. Se oli huomattavasti helpompaa kuin yrittää väkisin miettiä mitä elämältä haluaisin. Vaeltelin yksin muutaman vuoden muutoksen tilassa ja päädyin lopulta hankkiutumaan eroon suurimmasta osasta irtainta omaisuuttani. Juuri ennen 40-vuotissyntymäpäivääni ostin äkkilähdön ja poistuin maasta tietämättä koska palaisin, vai palaisinko ollenkaan.

Syntymäpäiväni aattona olin St Jean Pied de Portissa odottamassa seuraavan päivän aamua reppu selässä ja Meindelin vaelluskengät jalassa, valmiina aloittamaan kävely Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä. Fyysinen päämääräni oli noin 800 km päässä, mutta sekä kävely, että henkinen matka jatkuivat kilometrejä tuon välietapin jälkeen. En ole ikinä kuulunut mihinkään ukonnollisiin tai poliittisiin liikkeisiin enkä kuulu nytkään. Tuolla matkalla sain tutustua itseeni uudestaan perusteellisemmin kuin koskaan ja opin ymmärtämään myötätunnon merkityksen itsessäni ja kanssaihmisissä syvällisemmin kuin ikinä olisin voinut edes kuvitella.

Pian matkan jälkeen tutustuin Anuun. Elämä otti taas täysin uuden suunnan ja rakkaudentäyteinen arki johti tilanteeseen, jossa nyt 43-vuotiaana olen ihanan pienen Ilona -tyttären isä ja päivittäiseen arkeeni kuuluu eläinlaumasta huolehtimisen lisäksi Zenpuun luotsaaminen eläinhoito-, ja pihkatuotteiden kärkinimeksi.

Viikonloppuna saa ottaa neljännet päikkärit

Viikonloppuna oli tajunnanräjäyttävän hieno (ulkoilu)ilma. Aurinko paistoi ja alkoi ihan oikeasti tuntua siltä, että kevät tekee tuloaan. Minä havahduin aurinkoon lähinnä huomaamalla, että kas, nyt voi valokuvata ja oho, kylläpä noi ikkunat ovatkin likaiset.

Siitä huolimatta, että kuulin päässäni pienen äänen, joka patisti lähtemään reippaasti ulos, luin viikonlopun aikana kaksi kirjaa ja otin ainakin neljät päikkärit. Ja neuloin. Katselin auringonpaistetta ikkunasta. Maha tuntui valaan kokoiselta ja kiristävältä, vaikkei se ihan oikeasti vielä niin iso ole. Asukas sen sijaan on villiä sorttia, vetää kuperkeikkaa ja tuuppii minkä kerkiää. Neuloessani mietin reippaita sporttimutseja, jotka juoksevat ja treenaavat koko raskauden ajan villisti ja söin jäätelöä. Ajattelin, että joogaaminen olisi raskausaikana kyllä hyvä idea, jotta paikat pysyisivät vetreinä. Ehkä ensi viikolla sitten.

Liikahdin sentään sen verran, että kävin kirpparilla metsästämässä aarteita. Vauvanvaatteiden shoppailu on ihanaa, ja saan joka kerta kiksit siitä, että kirppareilta löytyy pikkurahalla ihanuuksia. Torin kautta ostamani kestovaipatkin odottavat pesua ja lajittelua ja lauantaina sain vielä Instagramin kautta viestin ihan tuntemattomalta ihmiseltä, että häneltä liikenisi iso pino kestoja minulle. Ja vieläpä superherkullisen värisiä ja itse tehtyjä. Niin hienoa!

Keskeneräinen neulomus liittyy langoilla maalaamiseen ja Lentävän Lapasen neuleiltaan, jota olen vetämässä tämän viikon keskiviikkona (16.3. klo 16-20). Jos luova lankojen yhdistely ja yhdessä neulominen innostaa, suuntaa silloin Järvenpäähän!

Semmoinen lepoviikonloppu siitä tuli. Tarpeellinen.

Kato, se vilkuttaa meille!

Nyt minä sen suustani purskautan: totta se on, Rönniin syntyy loppukesästä vauva. Ei kissanpentu, ei karitsa, ei tipu, vaan oikea ihmisvauva. Tuolla se köllöttelee vatsassani. Ja sätkii ja potkii ja vilkuttelee. Se on ihmeellinen rakkauslapsi, pikkusisko tai pikkuveli, onnelliseen taloon syntyvä pieni ihme.

Ja kyllä, minä olen 41-vuotias, en enää ihan poikanen itsekään. Esikoiseni täytti juuri 15 ja poikaipana parin kuukauden päästä 13. Sain lapset nykymittapuun mukaan melko nuorena, esikoista aloin odottaa 25-vuotiaana ja nuoremman syntyessä olin 28-vuotias. Nuori äiti. Neuvolassa kyllä sanoivat, että en minä vieläkään mikään vanha ole. Synnyttäjien keski-ikä kasvaa koko ajan ja nelikymppisiä on jo aika liuta. Enkä minä itseäni vanhaksi tunnekaan, vaan elinvoimaa täynnä olevaksi naiseksi parhaassa iässään.

Että miltä nyt tuntuu? No mahtavalta! Kiitolliselta, onnelliselta, rakastetulta. Saan vielä kerran kokea raskauden, synnytyksen ja vauva-arjen. Rinnallani on kumppani, jonka kanssa on hyvä ja turvallinen olo jakaa vanhemmuus ja kaksi rakasta teiniä, jotka ovat jo nyt sulaa vahaa tulevan pikkusisaruksen edessä. Tosin myös kaikenlaiset huolet pyörivät päässä paljon enemmän, kuin viisitoista vuotta sitten. Niskapoimu-ultra ja seerumiseulan tulokset olivat minulle valtava helpotus, sillä vaikka eivät ne absoluuttista totuutta voi kertoa, niin osviittaa antavat kuitenkin vahvasti. Hiljalleen uskallan nauttia kasvavasta masustani, pienestä kuplinnasta ja tökkimisestä alavatsalla ja kaikista raskauden mukanaan tuomista muutoksista minussa, myös siitä, että painoni nousee (mikä oli aiemmin todella ahdistavaa) ja siitä, että kärsivällisyyteni ja huumorintajuni tuntuvat ottaneen hatkat… Onneksi olen autuaasti unohtanut kroonisen väsymyksen ja loputtomat yöheräilyt, ne tulevat sitten ihan yllätyksenä, hehheh.

Tässä kohtaa olen huomannut monen bloggaajan  lupaavan, että ”ei hätää, ei tästä mitään vauvablogia tule”, mutta minäpä en lupaa. Ihan varmasti saatte lukea paitsi raskaudesta, myös vauva-arjesta osana Rönnin elämää. Tuleva vauva on jo saanut minut tarttumaan paitsi neulepuikkoihin, myös vuosien tauon jälkeen ompelukoneeseen. Noille isoillehan ompelin suurimman osan vaatteista itse, ja niin saattaa nytkin käydä. Olemme myös ajatelleet, ettemme osta mitään uutta vauvaa varten ja sen lisäksi pyrimme välttämään turhaa kemikaalikuormaa. Luvassa on siis kirppislöytöjä, kierrätystä, tuunausta, kestovaippoja, tee-se-itse -juttuja ja luomua. Ainakin.