Parittomien villasukkien nainen

Neulon mielelläni villasukkia. Villasukka on helppo ja selkeä, vaihe vaiheelta etenevä projekti, joka kekimäärin tulee nopeasti valmiiksi ja jolle on aina käyttöä (etenkin vanhassa puutalossa) ja ennen kaikkea se ei vaadi ajattelukapasiteettia, joten samalla voi katsoa leffaa tai miettiä ihan muuta. Paitsi että olen ongelmaneuloja. Teen aina yhden samanlaisen sukan. Seuraavasta tulee erilainen, koska kahden samanlaisen neulominen vaan nyt on ihan mahdotonta mielenlaadulleni, joka keksiii neuloessa jo seitsemän uutta neulottavaa. Tai olen minä sukkaparejakin neulonut, mutta hirmu paljon enemmän näitä paripuolia. Olenkin ajatellut, että teen samanlaisia erilaisia sukkia kokonaisen korillisen, ja sieltä voi aina poimia jalkaansa sopivasti eriparisen sukkaparin.

Päätteleminenkin on tuskastuttavaa, ja siksi näitä lähes valmiita sukkaparkoja tursuaa jokaisesta neulekorista… Toisaalta kissat viihtyvät niiden kanssa. Neulekorit ovat aina varattuja ja keskeneräiset neuleet kamalan karvaisia…

Kesällä neuloin ohuemmasta lanagasta kahtakin sukkaparia. Viininpunaista paria Lempi -sukkalangasta ja vihreää Ilun Sukkilusta. Kumpikin pari on MELKEIN valmis. Viininpunaisten kanssa vaan kävi semmoinen vahinko, että jätin valmiin sukan kotiin ja matkalla neuloessani unohdin sen kotona odottavan sukan varren mitan. Toisesta tuli sitten vajaa… Puran sen (tapojeni vastaisesti) ja jatkan vartta, koska yli kymmenen sentin heitto taitaa olla vähän liikaa.

Villasukkia rakastaa myös Elsa. Espanjalaisella pieteetillä hän mussuttaa sukka-aarrettaan piilossa ja palauttaa aarteen vastentahtoisesti märkänä ja yleensä suurilla ilmastointiaukoilla varustettuna… Elsa ei kyllä pane pahakseen parittomuutta. Villasukkien lisäksi tämä maailman veikein koira kanniskelee muitakin vaatteita ja bravuuri suoritetaan joka aamu: Elsa kantaa vielä peiton alla venyttelevälle ihmiselle paidan, housut ja sukatkin. Hoputtaa kai nousemaan ja lähtemään aamu-ulkoilulle.

Villasukkakausi on alkamassa ja sukkia hyppää puikoille tämän tästä. Kaikeksi onneksi myös pipot ovat pian tarpeen, pipoja kun voi tehdä aina vain yhden samanlaisen ihan huoletta.

Sipulinkuoritäti

Menin kauppaan ostamaan ruokaa ja sipulinkuoria. Mietin siinä sipulilaarilla roplatessani, että kyllä mahtaisi mahdollista vieressä katselevaa ihmetyttää nainen, joka kerää laarista kaikki mahdolliset sipulinkuoret pussiin. Hullu sipulinkuorinainen. Juu, laitoin pussiin muutaman sipulin myös, ettei ostokseni olisi ollut niin kovin outo…

Kotona tytär purki kauppakasseja ja nostaessaan esiin pussillisen sipulinkuoria ja toisen punasipulinkuoria, ihmetteli ääneen, että MITÄ näissä äiti oikein on? Sipulinkuoria tietenkin, vastasin ja kaadoin kuoret kattilaan, vettä päälle ja kiehumaan.

Sipuolinkuorilangat ovat kauniita ja todella herkullisen värisiä sahraminkeltaisia. Punasipulilla tulee ehkä kauneimmat tummanvihreät, vaikka värjätessä langat näyttivät todella epämääräisiltä. (ja liemi on tumman punaista).

Villasukkatehdas on myös käynnistynyt. Ainoa hyvä puoli tuossa jatkuvassa sateessa on se, että voi neuloa tuntikausia hyvällä omallatunnolla.