Iltaisin ryömin paksun ja suuren peittoni alle pieneen makuukomerooni. Punaisen lampun valossa yritän sinnikkäästi lukea keskeneräistä kirjaa, mutta nukahdan aina kahden sivun jälkeen. Kops. Kirja putoaa käsistäni ja havahdun myöhemmin sammuttamaan valot.
Ensimmäinen viikko Rönnissä eletään muuttolaatikoiden ja kaaoksen keskellä. Putkitöiden takia juoksevaa vettä ja vessaa ei välillä ole käytössä ja ainoa vesipiste on kellarissa. Syödään siis samoilta astioilta ja käydään puskapissalla. Rakennan vanhoista lankuista kirjahyllyn kirjastohuoneen kulmaan ja toisen pinoan Luona In- vanerikehikoista. Kolmekymmentä laatikkoa tyhjenee kirjoista ja kannan laatikot pihalle. Palaan päivittäin tori.fi:hin etsimään milloin mitäkin. keittiöstä puuttuu vielä ainakin yksi osa. Keittiönkaapin sijaan löydänkin kauniin, vaalean 30-luvun sohvan, joka sopii olohuoneeseen täydellisesti. Mikä parasta, sohvan saa taitettua varavuoteeksi. Tavarat asettuvat paikoilleen. Lapset järjestelevät omia huoneitaan ja minä kuljen jatkuvasti vasara tai ruuvinväännin tai molemmat kädessä. Jotain on koko ajan hukassa. Aamuisin pitää startata töihin ja kouluun vartin yli seitsemän. Selviämme hämmästyttävän hyvin. Kaaoksesta huolimatta jokaisella meistä on täällä hyvä olo. Rönni on koti.
Viikonloppuna siskoni tulee avuksi ja päätämme supertyttötiiminä järjestellä paikkoja, tyhjentää laatikoita, pestä lattiat ja imuroida. Kolmen tunnin uurastamisen jälkeen melkein kaikki muuttolaatikot on roudattu pihalle ja lattiat kiiltävät. Keittiön lattialle laitan maton, vaikka tajuan hyvin, että keskeneräisessä talossa se muuttuu äkkiä kauhistuttavaksi karva-ja hiekkakasaksi. Ei haittaa.
Nää muuttaa.Epävirallisesti, mutta kuitenkin. Puolen voden kärvistely ja henkinen kodittomuus päättyy lopulta, kun Rönnin remontti tulee siihen pisteeseen, että saatamme muuttaa. Muuttoa edeltävä viikko on hirveä. Kaaos ja keskeneräisyys Rönnissä, kaaos ja pakkaaminen vanhassa kodissa. Viimeisenä iltana ennen muuttoa menemme lasten kanssa Rönniin siivoamaan. Keittiön astiahyllyiksi tarkoitetut vanhat mehiläispöntöt ovat vielä kiinnittämättä. Kirjahyllystä ei ole tietoakaan. Kylppärin remonttia ei ole edes aloitettu vielä. Tässä ensimmäisessä vaiheessa muuttavat ihmiset ja eläimet ja talon tavarat. Vielä on edessä monta roudaus- ja tyhjennyspäivää Kurulassa, ennenkuin toukokuussa talo on tyhjä uusia asukkaitaan varten. Muuttopäivältä ei ole kuvia. En tajunnut, en jaksanut, en ehtinyt. Tai onpas, illalla myöhään istun sohvalle, nostan jalat puulaatikon päälle ja tunnen voimakkaasti olevani kotona. Siitä hetkestä on kuva.
Sunnuntaina palaan Kurulaan hakemaan hevosia, lampaita, kania, kissoja ja possua. Ystäväni Heli tulee auttamaan eläinten muutossa hevostrailerin ja vetoauton kanssa. Eläinten muutto jännittää enemmän kuin ihmisten. Yritämme Poikaipanan kanssa melkein tunnin saada lampaita pakuun. Pöhköpäät epäilevät ansaa ja lopulta päätän jättää ne pihattoonsa hengailemaan vielä muutamaksi tunniksi ja palata myöhemmin rauhassa yrittämään. Hevosten lastaus käy kummankin luonteen mukaisesti: Jatsi kävelee napakasti perässäni suoraan traileriin, vaikka vähän jännittää. Onneksi porkkanoita on runsaasti. Viima, tuo hitaasti lämpiävä lihapulla jää etujalat lastaussillalla miettimään. Siinä mennään sitten pitkät tovit houkutellen. Välillä askel taakse, sitten eteen. Lopulta ukon pääkin on jo ssällä, mutta takajalat edelleen maassa (en edes tiennyt että se venyy noin pitkäksi…). Emme pakota Viimaa. On parempi lastata ihan rauhassa ja mennä hevosen tahtiin. Viima ei osoita pelkoa tai kieltäytymistä, kunhan miettii. Lopulta hän astelee Jatsin viereen ja näyttää siltä, kuin olisi aina seissyt trailerissa. Bruuno-possu ja Kevin jättikani loikkaavat pakettiauton perään porkkanan avulla, nappaan Ansan ja pennut vielä mukaan ja sitten mennään. Poikaipana pitää pentuja, jotka inostuneina tutkivat pakettiautoa (tiedän, kissoja ei saa kuljettaa vapaana) ja Ansa tuijottaa myrtyneenä kuljetuskopastaan. Lampaat jäävät vielä odottamaan. Melkoinen karavaani. Hevoset muuttavat uuteen pihattoon uteliaina ja yllättävän rauhallisina ja Bruuno ja Kevin omaan kämppäänsä tutkimaan paikkoja. Bruuno tajuaa heti, että puulaatikon kyljessä oleva aukko on pesäkoloksi tehty ja alkaa kuljettaa olkea petiinsä. Iltapäivällä palaan hakemaan lampaita. Yksin. Yllättäen koko jengi loikkaa kiltisti pakuun. Rönnin pihassa pysököin auton mertin päähän pihaton portista, avaan pakun sivuoven ja oletan lampaiden (kuten yleensä) kipittävän suoraan pihattoon. Omassa uupumuksessani en ota huomioon, että paikka on uusi, eikä portti suinkaan näytä lampaiden silmissä johtavan mihinkään turvaan, joten tyypit siis ottavat hatkat. Juoksentelevat ja määkivät päättömästi pitkin pihaa, pikkutietä ja metsänreunaa. Niin sitä juostaan lampaiden perässä oikein joukolla ja pitkän aikaa. Väsyttää niin, etten tiedä itkeäkö vai nauraa. Lopulta jengi saadaan ihanien naapuriemme kanssa saarrettua sähkönauhan avulla ja ohjattua portista sisään. Makaan pihamaalla selälläni, puuskutan henkisesti ja huokaisen helpotuksesta.
Rönnin tila 