Purkaminen on terapeuttista. Tai ehkä en kutsuisi tätä purkamiseksi, vaan vanhan kaivamiseksi esiin. Purkajan paras kaveri on hyvä, käteen sopiva sorkkarauta. Lisäksi tarvitaan puukko ja lyijykynä. No joo, myös talttapääruuvari, pihdit ja vasara kannattaa pitää hollilla. Juu, ja kevyt hengityssuojain, etenkin jos ei ihan tiedä, mitä purkaessa saattaa paljastua. Työhanskat varmasti olisivat hyvät, mutta itse en osaa sellaisia purkaessa käyttää. Pitää saada näppituntuma materiaaleihin. Kärsin sitten nahoissani haavaisista, koppuraisista ja nuhjaantuneista käsistä, joiden nysäkynnet ovat likaiset ja epätasaiset. Remonttivaatteissa pitää pystyä liikkumaan, housuissa pitää olla taskuja ja kengät on oltava, ellei halua naulanreikiä jalkapohjiin ja kolhuja varpaisiin.
Sitten hommiin. Aloitin alakerran lattioista ja olohuoneen isosta oviaukosta. Innokkaan purkajan ensimmäinen yllätys tuli alkumetreillä, kun olohuoneen ja kirjastohuoneen linoleumien ja kovalevyjen alta ei löytynytkään vanhaa lankkulattiaa, vaan pelkkä raakalauta. Yllätykset kuuluvat vanhojen talojen luonteeseen, niin tylsemmät, kuin ne kivatkin. Lohduttauduin sillä, että kerrosten alta löytyi kuitenkin vain kuivaa ja tervettä materiaalia. Lattian uusi pinta tuottaa vähän päänvaivaa, koska pontattu lankku saattaa nostaa lattiaa liian korkeaksi (ja kasvattaa olematonta budjettiani oleellisesti) Jätän asian hautumaan.
Keittiön muovimaton ja levyjen alta sien sijaan paljastui mitä parhain vanha lankkulattia. Kevyellä hiomisella ja maalaamisella siitä tulee juuri sellainen kuin pitääkin. Yläkerrassa yllätykset paikkasivat alakerran harmitusta, kun koko yläaula ja isompi makuuhuone kätkivät muovimattojen ja kovalevyjen alle lankkua. Hiema paikkailtua, mutta ei mitään, mitä ei tasoittamalla ja maalaamalla saisi fiksattua. Pienemmässä makuuhuoneessa ei ollut lankkua, vaan raakalauta levyjen alla.
Lattioiden kerroksia purkaessa pitää aina aloittaa lattialistojen irroittamisella. Sorkkaraudalla se onnistuu mukavasti. Listat kannattaa irroittaa järjestyksessä huone kerrallaan ja numeroida juoksevasti. Kun listat sitten saavat uuden maalin pintaansa, on ne huomattavan paljon helpompi nakutella paikoilleen numerojärjestyksessä. Linoleum on yleensä naulattu reunoistaan ja liitoskohdista, mutta listojen alta pääsee hyvin reunan alle. Matto irtoaa kappaleina ja katkeaa/ repeää irrotessaan. Pienien nupi -naulojen nyppiminen onkin sitten ihan oma juttunsa… Siinä kannattaa käyttää tarvittaessa pihtejä apuna ja kerätä irroitetut nupit saman tien purkkiin, koska ne jäävät helposti lattian rakoihin törröttämään tai muuten vaan lattialle pyörimään ja voin sanoa, että sattuu kiroiluttavan verran, kun sellaiseen astuu.
Keittiön muovimatto oli asennettu myöhemmin (kaappeja irrottaessa selvisi, että 1968) ja se oli tavallaan helpompi irrottaa (koska 60-luvun lopussa ei luojan kiitos käytetty liimaa maton kiinnittämiseen). Muovimatto tosin on raskasta ja hankalaa liikutella. Sen alta saattaa paljastua myös kaikenlaista haisua. Onneksi Rönnin keittiön lattia on hyvin tuulettuvaa mallia, eikä kamaluuksia löytynyt. Lankanauloja nypin maton ja levyjen jäljiltä valtavan määrän, mutta nupien sijaan ne onneksi irtosivat sorkkaraudalla.
Yläkerrassa oli kahta erilaista muovimattoa ja sivulaivalevennysten kohdalla linoleumia. Alla kovalevyä, kuten alakerrassakin. Asennus lienee tehty joskus 80-luvulla, sillä kittauksen sijaan levyjen saumat oli vedetty roudarilla… Uretaanivaahtoa ja silikonimassaa löytyi myös. Ne pitää kaivaa pois ennen maalausta ja korvata puukitillä.
Rönnin tila 