Syksy ja melankolia

IMG_3097 IMG_3105 IMG_3112 IMG_3004

Syksy on aina ollut minulle energian ja uusien ideoiden aikaa. Kaikkialle valuvasta pimeydestä huolimatta olen tuntenut syksyn aina ystävällisenä. Tänä syksynä jokin on toisin. Ehkä mieleni tarvitsee toipumisaikaa kaikesta mitä viimeisten parin vuoden aikana on tapahtunut, tai ehkä se vain on ääriään myöten täynnä. Keikkuu reunalla. Energia ei ole ihan kokonaan hukassa. Se tulee purskauksina, jotka vastapainona aiheuttavat voimakkaan uupumuksen ja ahdistuksen. Olen erakoitunut enemmän kuin koskaan. Keskityn pyörittämään arkeani, tekemään työni hyvin ja opiskelemaan. Olen vetäytyvä ja ajatuksissani. Olen epäsosiaalinen ja haluton näyttäytymään ihmisten ilmoilla. Pienikin tönäisy keikuttaa minua ihan liikaa. Pelkään paljon. Siis kaikenlaista. Sellaistakin mitä ei tarvitsisi. Olen kroonisesti huolissani. Enkä nuku juurikaan. Alkuyön kauhukohtaukset ja aamuyön huolivalvominen alkavat tuntua jatkuvana uupumuksena. Keskityn pitämään itseni kasassa, hengittämään ja toimimaan. Uskomaan etten ole lopulisesti vaurioitunut vaan tilapäisessä tiltissä. Uupumus purkautuu paskamaisina juttuina, niinkuin ärtymyksenä ja kiukutteluna lähimmille. Mykkyytenä ja vetäytymisenä. Mykkyränä vatsan pohjassa ja möykkynä sielussa.

Kun sinnikäs uupuu, siitä on leikki kaukana.