Älä osta mitään

IMG_2363 IMG_2371

Olen joutunut punnitsemaan valintojani ja kulutustottumuksiani hyvin tarkkaan viime aikoina. Työskenneltyäni lähes koko ikäni freelancerina tai yrittäjänä olen toki tottunut siihen, että rahaa välillä on ja toisinaan ei. Koskaan ei ole tasaista kassavirtaa, joten talouden hallinta vaati luovuutta. Juuri nyt sitä luovuutta taidetaan vaatia enemmän kuin koskaan. Se, että muokkaan elämääni sellaiseen suuntaan, että voin paremmin, aiheuttaa myös haasteita.

Kesäkuussa, työuupumuksen ja yleisen totaaliuupumuksen keskellä vasta ymmärsin puhaltaa pelin poikki yritykseni jatkuvan tappiolliselta kustannustoiminnalta. Olen sitkeää sorttia, joten luvuista huolimatta halusin liian pitkään uskoa, että saan nenän pinnalle. Luovuttaminen ei ole helppoa, vaikka sitä harjoittelisi kuinka. No, tappiollinen liiketoiminta jättää jälkensä, joten yrityksen veloista selviämisen eteen pitää tehdä paljon töitä. Ja samasta syystä itselleen ei pysty maksamaan kummoistakaan palkkaa. Vain murto-osan aiemmasta. Lisäksi olen aloittamassa kolmen vuoden opiskelut, ja lukukausimaksuihin sekä välineisiin tarvitaan oma osuutensa. Lisämausteena ja avainsanana on muuten tuo yrittäjyys. Yrittäjän toimeentuloa ei mitata todellisella tulolla, vaan YEL-vuosityötulon mukaan. Ja vaikka YEL-työtulon laskee hyvin alas (jolloin myös karttuva eläke ja mahdollinen sairaspäiväraha putoavat hyvin alas), ei tukia tai apua heru. Ainakaan helposti tai etenkään niin paljon, että siitä olisi sanottavampaa apua. Kekseliäs pitää siis olla.

Minulla ei ole puolisoa jakamassa kustannuksia, joten yhden (yrittäjä ja opiskelija) ihmisen varassa mennään. Kaikeksi onneksi minulla on töitä ja rakastan sitä mitä teen. Vuosia olen pystynyt maksamaan itselleni palkkaa, jolla on maksettu paitsi lainanlyhennykset ja laskut, myös ruokittu viisihenkinen perhe, ostettu vaatteita ja kirjoja, käyty leffassa ja syöty ulkona silloin tällöin. Rahaa ei koskaan ole ollut paljon, mutta elämiseen ihan tarpeeksi. Muutettuani Helsingistä maalle, olen huomannut kulutustottumusteni muuttuneen: rahaa kuluu olemattoman vähän kaikenlaiseen heräteshoppailuun, pahvikahveihin, ulkona syömiseen ja sen sellaiseen, mutta kuiviketurpeeseen, kauraan, kivennäisiin, hiekoitushiekkaan ja kumisaappaisiin sitäkin enemmän.

Hyvin pienellä rahalla toimeentuleminen ei sinänsä ole paha asia. Kuten eräs ystäväni totesi: ”Me ei olla pienituloisia, vaan pienimenoisia” Naulan kantaan. Päätin listata asioita joihin tarvitaan rahaa, joihin välttämättä ei, asioita joista voin luopua ja sellaisia, joista en missään nimessä. Tältä se näyttää:

Pakolliset menot joihin en voi isommin vaikuttaa:

– Lainanlyhennys, lämmitysöljy, sähkö, jätemaksu, kotivakuutus, autovakuutus, tiemaksu, lasten harrastusmaksut, nettiliittymä, puhelimet.

Pakolliset menot, joihin voin vaikuttaa:

– RUOKA: täsmäkäynnit kaupassa ja koko viikon ostokset kerralla. Kaupassa laskua kasvattavat: alkoholiton olut, öljyt, hunaja, hedelmät, mausteet, herkut, pesuaineet, pakastetut soijatuotteet. Herkkuja voi ostaa harvemmin. Pesuaineista en tingi, haluan käyttää mietoja ja mahdollisimman luontoystävällisiä. Ostan paljon kasviksia ja hedelmiä. Hedelmistä en myöskään halua tinkiä. Luomuun ei todellakaan ole aina varaa, joten koitan valita lähellä tuotettuja jos mahdollista. Emme syö punaista lihaa. Emme, vaikka sika-naudalla ja makkaroilla pääsisi halvemmalla.Tuore kala on järisyttävän kallista, joten sitä ostetaan tarjouksesta. Eineksiä meillä ei juuri syödä, satunnaisia pakastepitsoja lukuunotamatta. Koirat ja kissat syövät eläimille tarkoitettua pakastettua raakaa lihaa ja ihan tavallista kuivanappulaa. Bruunolle menee puurohiutaleita 1,5 isoa pussia viikossa. Kaupassa valitsen aina edullisimman vaihtoehdon ja olen opettanut myös lapset katsomaan kilohintoja hintalapun sijaan.

-VAATTEET: huomasin Rönniin muuton yhteydessä, että minulla on hyvin paljon vaatteita. Ja että en tarvitse mitään. Määräsin itseni siis ainakin loppuvuodeksi vaatteiden- ja kenkienostolakkoon. Pikkareita, sukkiksia ja sukkia saa ostaa tarvittaessa. Tyttäreni on kätevästi suunnilleen saman kokoinen kuin minä ja pitää vaatteistani, joten voimme jakaa sekä vaatteita että kenkiä. Poikalapsi kasvaa jatkuvasti ulos vaatteistaan, ja hänelle ostan tarvittaessa uusia edullisista ketjuliikkeistä (huonoa omaatuntoa tuntematta). Ystäväpiirissäni on onneksi paljon lapsia, ja kierrätämme myös pieniksi jääneitä keskenämme. Lapset ovat myös melko vähään tyytyväsiä, eivätkä ihaile merkkivaatteita tai tee eroa kirppis- ja kauppavaatteiden välillä. Ainoastaan kengät ostan aina lapsille uusina.

– SISUSTUS, LEHDET, LANGAT, KIRJAT: Akilleen kantapääni. Näiden kohdalla joudun olemaan erityisen tarkkana. Rönnin sisustus onkin syntynyt jo olemassa olevista ja kirppiksiltä löydetystä tavaroista. Myös Tori.fi on oiva paikka sisustushankintoihin. Joitakin asioita ilman pitää kestää: olohuoneeseen ja keittiöön pitäisi löytää matot, mutta sellaiset jotka haluaisin, ovat liian tyyriitä. Onneksi olen kekseliäs ja hetken miettimisen jälkeen keksin yleensä jotain sovellettavaa tai koluan varastot ja tallinvintin. Olohuoneen pöydän rakensin vanhasta laudasta (siitä myöhemmin). Lankoja minulla on kaapillinen. Päätin, että itse värjättyjen lisäksi käytän varastoani, enkä sorru nettikauppojen lankaihanuuksiin. Sisustuslehdet ja aikakauslehdet ovat olleet rentoutumislääkettä, joka saa nyt vaihtua sähköisiin kuviin. Hengaan muutenkin Pinterestissä jatkuvasti… Kirjoja meillä lukee koko sakki. Pokkarit eivät maksa paljoa ja kirjastotkin on onneksi keksitty. Leffassa ei voi käydä niin usein kuin haluaisi eikä todellakaan teatterissa, mutta omalla sohvallakin voi nauttia yhteisestä leffahetkestä.

– HARRASTUKSET, ELÄIMET: Itselleni en voi ottaa mitään maksullista harrastusta. Onneksi tekemistä löytyy yllin kyllin omasta pihapiiristä: ratsastus, jooga ja kävely/lenkkeily eivät maksa minulle mitään. Poikaipanan jääkiekkoharrastukseen menee kuukausittain tietty summa. Varusteita pitää uusia, mutta niitä saa onneksi käytettyinäkin. Myös tyttären harrastukseen kaivan rahat, kunhan hän päättää mitä haluaa. Eläinten hoitoon, kuivikkeisiin ja ruokiin menee rahaa. Onneksi kuitenkin hyvin järkeviä määriä, sillä hevosten ja lampaiden pääasiallinen ravinto on heinä. Kauran, kivennäiset ja kananrehun saa isoissa säkeissä edullisesti Agrimarketista. Myös kuivikkeet ovat kohtuuhintaisia. Tänä vuonna kokeilen pihatossa turpeen ja oljen yhdistelmää. Heinää on lato täynnä, ja se riittänee tammikuun loppuun. Ison määrän tilaamisessa kerrallaan on kyllä se ongelma, että kerralla tulee myös iso summa maksettavaa. Välineurheilija en ole. Hevosilla on perustarvikkeet: satulat, suitset, riimut, harjat ja loimet. Ylimääräistä blingblingiä ei täällä maalla tarvita (onneksi). Hevosten kaviot vuollaan säännöllisesti ja se tietenkin maksaa, mutta on ehdottoman tärkeää. Kerran vuodessa myös raspataan hampaat ja rokotetaan. Matolääkkeisiin menee jonkin verran rahaa, sillä koko remmi madotetaan pari kertaa vuodessa, yleensä keväällä ja loppusyksystä. (koirat ja kissat tarvittaessa useammin). Kaikenkaikkiaan eläinlauman huoltoon menee paljon vähemmän rahaa, kuin ajattelisi (tai menisi, jos hevoset olisivat vuokrapaikalla jonkun muun tallissa). Matkustelu on poissuljettu hupi. Myös siksi, että talo ja eläimet tarvitsevat säännöllistä hoitoa ja läsnäoloa. Onneksi olen kotona viihtyvää sorttia. Lapsille pitää välillä perustella, miksi emme matkusta lomilla ulkomaille, vaikka ”Kaikki kaverit matkustaa”.

-AUTO: pakollinen ja tarpeellinen. Minulla on 11 vuotta vanha, käytettynä ostettu dieselauto. Tilava, nelivetoinen ja peräkoukullinen. Kaikki välttämättömiä tarpeita maalla asuessa. Polttoaineeseen menee rahaa, sillä Helsinkiin päivittäin ajellessa tulee edestakaista matkaa melkein 100 km. Siis noin 600 km viikossa. Päätökseni tehdä joka toinen viikko etätöitä auttaa tässä asiassa, koska polttoainetta menee etäviikkoina huomattavasti vähemmän. Vanhan auton kanssa joutuu aina jännittämään yllättäviä korjauskustannuksia ja takaraivossa jäytää tieto siitä, että jossain vaiheessa tulee väkisinkin jotain isoa korjattavaa. Toivon, että ei lähiaikoina. Arkisin lasten kanssa emme aja koulun ja harrastusten välillä kotiin, vaan syömme välipalaa työhuoneella ja kotiudumme vasta harrastusten jälkeen.

-LÄMMITYS, SÄHKÖ: Näihinkin oikeastaan voin vaikuttaa. Rönnissä on kaksitoiminen öljypannu, eli siinä voi polttaa myös puuta. Polttopuuta minulla on vaja täynnä, ja olen ajatellut ainakin kokeilla puilla lämmittämistä etäviikkoina. Samoin keittiön puuhella on ahkerassa käytössä. Se paitsi lämmittää alakerran, kypsentää samalla ruuan ja kiehauttaa kahvin. Yläkerrassa on toinen puuhella, jonka otan lämmityskäyttöön talvella. Led-polttimoiden vaihtaminen valaisimiin säästää energiaa, samoin se, että muistaa irrottaa laturipiuhat seinästä kun puhelin, tietokone tai kamera ei ole latautumassa. Pyykkiä ja tiskiä pestään vain täysiä koneellisia.

– YLLÄTYSSEKTORI: Viisaammat sanovat, että aina pitäisi olla vararahasto yllätyksien varalle. Niin pitäisikin, mutta minun rahastoni on mennyt elämiseen jo kauan sitten. Kun siis vanha kaivo pitäisi yllättäen korjauttaa, auto huollattaa, vakuutuslasku onkin suurempi kuin piti, verottaja muistaa mätkyillä tai muuta pientä, iskee paniikki. Paniikki on perseestä, mutta senkin kanssa oppii elämään. Ainahan voi vaikka myydä merkkilaukun tai kenkäparin tai ylimääräisiä huonekaluja. Tai jotain. Ja opetella uusia taitoja. Niinkuin kaivon paikkausta ja puhdistusta. Sekin pitää oppia kestämään, että aina laskut eivät tule maksetuksi ajallaan.

Joku kyyninen voisi nyt sanoa, että kerrostalossa lähiössa asuminen olisi helpompaa ja halvempaa. Tai että lakkaa olemasta yrittäjä ja mene oikeisiin töihin. Ehkä näin, mutta minun elämäni on täällä maalla. Parhaita tekemiäni valintoja ikinä. Ja muistutan, että tämä ei ole valituspostaus, vaan toteava ja analysoiva. Omia tottumuksiaan on hyvä laittaa järjestykseen ja pyrkiä paikkaamaan reikien kohdalta. Lasten kanssa saa käydä jatkuvaa keskustelua siitä, mikä on tarpeellista ja mikä vain ”Mutku mä haluan” tai ”Kaikilla muillakin on”. Sitä samaa on hyvä kysellä itseltään.

 

Neljäkymmentä

b822aa40f7b54c39e711f45e99e28610  350bfc065c5571401c475e65a40170e2

Tänään minä täytän neljäkymmentä (40) vuotta. Siinä on jo aikalailla monta vuotta ihmisen elämää. Neljäkymmentä tuntuu jotenkin liian suurelta luvulta minulle. Sisälläni asuu vieläkin ilkikurinen, herkkänahkainen, poukkoileva pieni tyttö, jonka on vaikeaa käsittää olevansa neljäkymmentä.

Neljäkymmentävuotiaana olen asunut viidessätoista kodissa ennen tätä kuudettatoista, joka tuntuu kodilta, jota kohti olen kulkenut.

Neljäkymmentävuotiaana olen saanut olla jo 13 vuotta ja 6 kuukautta äiti. Elämäni kaksi suurinta asiaa ovat tyttäreni ja poikani, viisaat ja hienot olennot, jotka ovat kasvattaneet minua vähintään yhtä paljon, kuin minä heitä. Omieni lisäksi olen saanut olla äitinä kahdelle lapselle, jotka eivät ole minun. Rakastaa toisten äitien lapsia lainaksi.

Neljäkymmentävuotiaana olen työskennellyt ratsastusleirin emäntänä (ensimmäinen oikea kesätyöni, tiskasin miljoona tuntia ja kokkasin yhtä monta), puhelinmyyjänä (oikeasti!), mallina (minulla oli liikaa mielipiteitä ja liian pehmeä luonne, niin ja turhan kurvikas vartalo =vuosien traumat), näyttelijänä, tapahtumasuunnittelijana, lavastajana, kuvaussihteerinä, rekvisitöörinä, puvustajana, stylistina, kuvausjärjestäjänä, tuotantokoordinaattorina, juontajana, visuaalisena suunnittelijana, tuottajana, luennoitsijana, neulesuunnittelijana, päätoimittajana, toimittajana, kustantajana, kirjantekijänä, vaatesuunnittelijana, lankakauppiaana ja kädentaito-opettajana. Ainakin. Saattaa olla että unohdin jotain. Yhtä kaikki, olen tehnyt paljon asioita. Olen ollut burn outin partaalla ensimmäistä kertaa kaksikymppisenä ja viimeistä kertaa tänä keväänä.

Elämässäni on aina ollut eläimiä. Ensimmäinen oli Josefiina-marsu. Josefiinaa seurasi kaneja, rottia, hiiriä, kissoja, koiria, gerbiilejä, lampaita, possu, ja lopulta kaksi omaa hevosta. Olen ratsastanut 30 vuotta (no, välissä oli harvempia vuosia), juossut maratonin, laskeutunut köydellä stadionin tornista ja kiipeillyt vuorilla. Olen sukeltanut luolissa ja riutoilla, Olen astangajoogannut, tanssinut, kiipeillyt seinillä, ajanut liian jyrkkää rinnettä maastoautolla. Olen meditoinut, paastonnut, ollut kaalikeittodieetillä (kukapa ei…) Olen eläytynyt kymmeniin ja kymmeniin rooleihin, lukenut tuhansia kirjoja, neulonut määrättömiä tunteja. Olen Istunut talojen katoilla (silti pelottaa kun omat lapset kiipeilevät), luovuttanut monta litraa verta, tehnyt elintenluovutustestamentin ja eronnut kirkosta.

Olen käyttänyt aivan liian paljon aikaa ulkonäköni puutteiden murehtimiseen, epävarmuuteen ja siihen, että olen epätoivoisesti yrittänyt kelvata kaikille. Olen käynyt Mensan testissä todistaakseni etten ole tyhmä (en ollut). Olen mennyt kerran naimisiin ja eronnut. Olen kaatunut monesti rähmälleni ja noussut lopulta aina ylös (taipuvaista ja vahvaa sorttia). Olen sairastanut syövän ja selvinnyt siitä. Olen ollut hukassa. Olen rakastanut. Olen surrut ja olen halunnut kuolla. Olen ollut itseäni kohtaan aivan liian ankara. Olen rääkännyt kehoani ja mieltäni. Olen käynyt reunalla monta kertaa. Olen pelännyt.

Neljäkymmentävuotiaana elämässäni on ollut miehiä ja naisia joita olen rakastanut syvästi. Olen saanut kohdata ihmisiä jotka ovat tulleet jäädäkseen ja ihmisiä, jotka ovat olleet vain käymässä. Kaikki ovat jättäneet jälkensä minuun.

Olen kiukutellut, raivonnut. Olen ollut epäoikeudenmukainen ja äkkipikainen. Olen tullut petetyksi ja jätetyksi. Olen jättänyt. Olen tehnyt moraalisesti arveluttavia tekoja. Olen ollut liian kiltti. Olen nauranut pissat housuun. Olen jakanut salaisuuksiani ja pitänyt sellaisia. Olen ollut ehdoton. Olen kulkenut omaa polkuani, vaikka se on tuntunut välillä järjettömältä. Olen aina suojellut rakkaitani leijonan lailla. Olen purrut hammasta ja ollut loputtoman sitkeä. Olen oppinut luopumaan ja luovuttamaan.

Neljäkymmentä vuotta olen elänyt tunne, sydän ja intuitio edellä. Tänään tunnen olevani enemmän elossa kuin koskaan. Olen neljäkymmentävuotias. Olen virranjakajavaiheessa. Olen vasta löytänyt itseni. Oppinut riittämään itselleni. Olen velkaantunut, mutta minulla on oma koti, ja ympärilläni hyviä ihmisiä. Elämässäni on paljon rakkautta. Minussa on paljon rakkautta. Olen onnekas ja onnellinen.

Aion tehdä seuraavan neljänkymmenen vuoden aikana vähintään yhtä paljon asioita, kuin edellisten. Ehkä törmäilen ja sekoilen vähemmän.(Tai sitten en, olenhan poukkoilevaa sorttia…) Ainakin tiedän selkeämmin minne olen menossa.

Syyskuussa minusta tulee opiskelija. Pakkaan paperit, kynät, hiilet ja maalit reppuuni. Aloitan kolmen vuoden taideopinnot tullakseni vielä hiukan enemmän minuksi.