Huomenta Rönni!

IMG_8209
IMG_8215
IMG_8227IMG_8223IMG_8268IMG_8279IMG_8231IMG_8290IMG_8321IMG_8299

Aamut Rönnissä alkavat aina eläinten ruokinnalla. Ensin koirat ovesta pihalle, sitten possulle puuro vatiin ja haalari päälle. Saappaat odottavat lasikuistilla (ja ovat muuten käytetyimmät jalkineeni tätä nykyä). Ulko-ovella pitää yleensä päästää joku kissoista vielä ulos tai sisään. Hevoset jonottavat portilla aamiaista ja tervehtivät hörisemällä. Joka aamu tervehdin jokaisen ja toivotan hyvät huomenet. Tänä aamuna jäin hetkeksi portaille ihailemaan uskomattoman kaunista, huuruista ja usvaista maisemaa. Silloin kun työskentelen kotoa käsin, ehtii aamu valjeta, mutta päivinä, joina lasten on ehdittävä kouluun, hoidan aamurutiinit pimeässä.

Ensin jaan hevosille heinää useampaan kasaan. Nyt syksyllä lampaat ovat sisällä, ja saavat heinät kaukaloon. Tässä vaiheessa Bruno huutelee jo äänekkäästi puuroaan, mutta vien vielä kanoille rehun ja vettä. Näin pakkasaamuina otan kanoille sisältä isoon limupulloon lämmintä vettä, jotta se pysyy sulana. Maatiaiskanat eivät ole pikkupakkasesta moksiskaan, vaan viettävät edelleen päivänsä ulkotarhassa. Nyt alkaa kuitenkin olla aika järjestellä sisäkanala talvikuntoon ja tsekata lämpölampun toiminta. Ihan pian pitää laittaa ovi yöksi kiinni ja lämpö päälle ja sitten kun lunta alkaa tulla, on kanojen aika muuttaa talveksi sisätiloihin.

Bruno saa puuronsa ja käyn vielä täyttämässä hevosten vesipaljun ja kannan lampaille ämpärillisen vettä. Kissat ja koirat pyörivät pihassa ja tulevat kanssani sisään kun kaikki on hoidettu. On aamukahvin aika.

 

Muotokuvia Rakkaudesta

Eräs kesän koulutehtävistä oli valmistaa valokuvateos aiheesta ”ympäristöni”, ja liittää siihen tekstiä tai musiikkia. Muotokuvia rakkaudesta on tehty puhtaasta rakkaudesta jokaista elollista kohtaan.
Muotokuvia rakkaudesta2.014

Muotokuvia rakkaudesta2.015

Olemme vilpittömiä ja täydellisiä pienine virheinemme.

Muotokuvia rakkaudesta2.016

Meillä jokaisella on oikeus tuntea olevansa turvassa. Suojassa.

Muotokuvia rakkaudesta2.017

Elämme hetkessä. Maailma on tässä. Jokainen hetki, jokainen henkäys.

Muotokuvia rakkaudesta2.018

Meillä on tarve nauraa ja itkeä, jakaa salaisuuksia, iloita, surra, koskettaa.

Muotokuvia rakkaudesta2.019

Maan tuoksu, mullan maku. Kyky nähdä kauneutta pienissä asioissa.

Muotokuvia rakkaudesta2.020

Kaipaamme toisia ympärillemme. Kaltaisiamme. Haluamme olla yhdessä.

Muotokuvia rakkaudesta2.021

Tarvitsemme rakkautta ja läheisyyttä. Tunteen siitä että kuulumme johonkin. Että olemme osa kokonaisuutta.

Muotokuvia rakkaudesta2.022

Kaipaamme huolenpitoa ja opastusta kasvaaksemme kokonaisiksi ja itsenäisiksi.

Muotokuvia rakkaudesta2.023

Maailmamme on pieni, mutta rakkautta täynnä.

Muotokuvia rakkaudesta2.024

Ja pienimmänkin meistä elämä on arvokas,

Muotokuvia rakkaudesta2.025

Vaikka se kestäisi vain kaksi päivää.

Muotokuvia rakkaudesta2.026

Elokuusta voimaa

Kuva 3 Kuva 5 Kuva IMG_6762

Pidän elokuusta. Se on jonkinlainen vedenjakaja kesän ja syksyn välissä. Aamut ovat kirpeitä ja illat jo pimietä, mutta päivällä saa nauttia lämmöstä ja kesäfiiliksestä. Koitan samalla sopeutua arkirytmiin, lasten koulujen ja harrastusten tuomaan aikatauluelämään ja omaan ajankäyttöön töiden, opiskelun ja tilanhoidon välillä.

Rönnissä on tehty tällä viikolla kaivinkonehommia. Hevosten pihaton etupiha ja pihattotarhan takapiha olivat viime syksyn, talven ja kevään kammottavaa mutamössöä, ja tyypit joutuivat taiteilemaan polviaan myöten kurassa päästäkseen paikasta toiseen (kuin myös ihmisetkin…) Pihattotarhan takapihalta kaavittiin nyt maata noin 20-40 cm:n syvyydeltä 150 m2:n alueelta, siihen laitettiin suodatinkankaat ja päälle kunnon kerros mursketta. Etupihalta kaavimme jo myöhään viime syksynä kerroksen pois, joten siihen laitetaan nyt vain kangas ja murske. Murske on 0-16 mm raekooltaan ja kovettuu pikkuhiljaa hevosten käytössä. Kova pohja osassa pihattoa on hyvä juttu paitsi sen mudan vähentymisen kannalta, myös kengättömien hevosten kavioiden kannalta. Ihan halpaa lystiähän tämä ei ole, mutta parasta on tehdä kerralla kunnolla. Olen myös iloinen siitä, että voin käyttää apuna paikallista (ja äärimmäisen taitavaa) kaivinkonekuskia ja samaten paikallista murskeentoimittajaa. Facebooksivuillani (ikoni sivun ylälaidassa oikealla) on myynnissä vanhoja huonekaluja, joita kahden keräilijän taloudessa kertyy enemmän kuin omiin tarpeisiin. Jos siis haluat avittaa pihattoremontissa, käy ostoksilla!

Muutenkin eläinten elintilojen parantaminen helpottaa arkea etenkin syksyllä ja talvella. Kun eläinsuojat toimivat ja rehut ja kuivikkeet ovat helposti saatavilla, helpottuu myös ihmisten arki.

Tyhjensimme pihaton makuuhallin jo aiemmin kesällä. Vuoden aikana kertynyt olkipatja oli aika ällöä lapioitavaa… Hevoset tykkäävät köllötellä oljissa, mutta päivittäinen kakkojen siivoaminen oljista on mielestäni hankalaa. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta olkikuivikkeella… Tuleva vuosi mennään turpeen ja purun sekoituksella. (Olkipelletistä tykkään myös kovasti, mutta muutenkin paksulla Viimalla on tapana syödä sitä…) Turvepaalit saan helposti hankittua paikallisesta Centralbod-maatalousrautakaupasta ja purun Agrimarketista. Isot, kaksipyöräiset kottikärryt ja suursäkkilantala parantavat ja nopeuttavat osaltaan päivittäistä tallityöskentelyä.

Bruno-possu saa pitää olkensa, mutta lampaille vaihdoimme myös turvetta alle. Kanalassa on turpeen ja oljen sekoitusta. Heinät meille toimitetaan tänä vuonna kerran kuukaudessa midi-paaleissa (n.250kg/kpl), sillä vaikka valkoiset traktorinmunat pihassa eivät varsinaisesti ole mikään kaunistus, on heinän jakaminen avatusta paalista helppoa ja kustannukset saa samalla jaettua kuukausittaisiksi, eikä kerralla tarvitse ostaa koko talven heiniä. Heinäntoimittajammekin on muutaman kilometrin päästä, joten Rönnissä popsitaan lähiheinää.