Zen ja samperin vesipumppu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IMG_3260IMG_3258IMG_3261 IMG_3268

Rönnissä tehtiin viime keväänä putkiremppa ja samalla vaihdettiin ikivanha vesipumppu uuteen. Meillä oli loppukesästä ja pitkin syksyä kaikenlaista vesihaastetta milloin mistäkin syystä. Loppukesästä ja alkusyksystä vanhan rengaskaivon vesi oli vähän väliä lopussa pohjavesien mataluuden ja heikon sadetilanteen takia. Sitten huomattiin ylimmän kaivonrenkaan rapautuneen niin pahasti (tai se tuli vaan tiensä päähän), että kaivoon pääsi sateella pintavettä, mikä saastutti veden juomakelvottomaksi. Olemme siis ahkerasti keränneet kaiken sadeveden talteen ja kärränneet naapurista vettä eläimille ja kaupasta vesitonkkia ihmisten juomavedeksi. Päivittäinen vedenkulutus on pitänyt miettiä huolella. Moniko haluaa suihkuun, pestäänkö yksi vai kaksi koneellista pyykkiä, ja entä tiskit sitten? Kaivo puhdistettiin ja korjattiin loppusyksystä, ja pohjavesikin on vihdoin alkanut nousta. Uusi vesipumppu sen sijaan on pumppaillut itsekseen ja junnannut paikallaan ja nykinyt jo pitkän aikaa. Lopulta heräsin eräänä aamuna siihen, että pumppu käy ja käy ja käy ja käy… Oli ylikuumentunut ja tiltannut mokoma. Siis töpseli irti seinästä ja soitto putkarille. Pumppu tuli kuntoon pariksi päiväksi ja aloitti sitten taas temppuilun. Tänään se kuoli. Kai lopullisesti. Onneksi on takuu ja uusi pumppu tulee pian, mutta mitä tehdään sitä odotellessa?

Kaivoämpäri. Rakensin pitkästä rimasta, ämpäristä, parista ruuvista ja roudarista kaivoämpärin, siis sellaisen pitkävartisen, jolla saa käsipelillä vettä nostettua. Kaivossa on nyt onneksi paljon vettä, joten kannoin eläimille juomavedet.

Muuripata ja sauna. Onneksi on muuripata kellarissa. Täytin sen samalla ja tuikkasin tulen alle. Samoin kiitos puulämmitteiselle saunalle, jonka laitoin lämpiämään. Ihmisten peseminen ja astioidenkin onnistuu vatimeiningillä ja onhan siinä sellaista vanhanajan tunnelmaakin (hehe).

Vessan huuhtelu käy onneksi kaatovedelläkin, siispä kymmenen litran tonkka pytyn viereen.

Että sillai kauheen hyvin on asiat. Sitä vaan mietin, että miksi pumpun kuolemat ja sen sellaiset tapahtuvat silloin kun on yksin kotona, kuumeessa (tosin eilen olin enemmän kuumeessa) ja olisi muutakin tekemistä.

No ehkä siksi, että ZEN. Vesihaasteen voi ottaa hidastamisharjoituksena. Se että keskittyy kantamaan vettä, peseytymään rauhassa keskellä päivää lämmitetyssä saunassa ja miettimään omaa vedenkulutustaan hidastaa ja rauhoittaa päivän, joka olisi ehkä lähtenyt  liian kierroksilla muutoin etenemään.

Otan tämän metsäpolkuna. Koska kuten päälääkärini sanoi, on parempi kulkea elämänsä alkupisteestä loppupistettä kohti kierrellen ja kaarrellen metsäpolkuja, tutkien sivuteitä ja kiipeillen kallioilla, kuin paahtaa moottoritietä täysillä eteenpäin.

Karsi, hidasta, muuta, muutu.

IMG_3198 IMG_3216Kirjoitin viime syksynä uupumuksestani, joka vyöryikin sitten melkoisella voimalla pahemmaksi. Juuri nyt taaksepäin ajatellessa, koko syksy on mielessäni yhtä paksua, harmaata puuroa, josta en oikeastaan muista montaakaan asiaa. Olen myös pyöritellyt mielessäni, kannattaako uupumuksesta ja ahdistuksesta kirjoittaa ja saako se minut näyttämään heikolta ja epäonnistuneelta. Kirjoitan, koska se tuntuu oikealta.

Lokakuussa ahdistus ja pelkokohtaukset alkoivat olla niin pahoja, että linnoittauduin kotiin ja vietin pitkiä aikoja sohvalla peiton ja koirien alla seinää tuijottaen, nukkuen, itkien ja peläten. Tsemppasin hulluna lasten kanssa aina viikon ja kun tuli perjantai ja lapset menivät isänsä luo, romahdin mytyksi.

Luin juuri jostain, että kun ihmisellä on akuutti kriisitilanne, lakkaa järjellä ajatteleminen. Totta. Menin tunteen ja primitiivisten vaistojen sekä velvollisuudentunteen voimalla eteenpäin. Hoidin eläimet ja ajattelin, että ne ansaitsisivat paremman kodin, koska olen niin vajavainen ja pystyn huolehtimaan vain jokaisen perustarpeista. Olin valmis luopumaan jokaisesta. Ajattelin, että lapseni kärsivät valtavasti, koska olen tsemppaamisestani huolimatta aina väsynyt ja kireä ja rahaton. Ajattelin etten selviä talostani, veloistani, arjestani ylipäätään. Työnsin kaikki ihmiset kauemmaksi, myös kaikkein rakkaimmat, sillä ajattelin, että kukaan ei jaksa kuunnella tai auttaa, koska jokaisella on omatkin murheet hoidettavana. Mainitsin joskus ääneen olevani lopen uupunut, mutta koska minä en ole se joka oikeasti uupuu, tunsin itseni typeräksi marisijaksi. Lisäksi ajattelin, että itsepä olen elämäni tällaiseen solmuun saattanut. Olen epäonnistunut ihmisenä, puolisona, yrittäjänä, äitinä ja kokonaan.

Unihäiriöni pahenivat entisestään, ja nukuin katkonaisesti muutaman tunnin yössä. Poukkoilin, panikoin, sekoilin ja jossain vaiheessa aamuyöllä siirryin sohvalle torkkumaan. Univaje pahentaa kaikkea ja aiheuttaa aistiharhoja. Oikeastaan vasta kehoni pettäminen sai minut oikeasti hätääntymään. Olin fyysisestikin niin lopussa, että portaiden nouseminen ja pihan poikki käveleminen olivat valtavia saavutuksia. Sydämeni hakkasi epätahtia, ja pulssi huiteli liian korkealla aamusta iltaan. Verensokeri heitteli miten sattuu ja päänsärky piinasi päivittäin. Aloin pelätä kaupassa käymistä ja kaikkea ihmisten ilmoilla liikkumista. Pelkäsin nukahtavani rattiin ja pelkäsin kasvoni tunnistavia, tuijottavia ihmisiä. Hyperventilaatio- ja paniikkikohtaukset alkoivat ilmestyä varoittamatta.

Sitten tapahtui kaksi asiaa.

1. Kauas työntämäni rakas ilmoitti tekstiviestillä (koska en vastannut puhelimeen) tulevansa hoitamaan minua ja eläimiä, halusin tai en. Ja tuli.

2. Syöpäkontrollissa avauduin lääkärille, joka passitti minut pikalähetteellä psykiatrian polille.

Tunsin oloni alkoholistiksi, joka lopulta myöntää itselleen olevansa alkoholisti. Nolotti puhua ja kertoa. Nolotti olla heikko. Opettelin ja opettelen molempia. Kotona olen saanut osakseni sellaista huolenpitoa ja rakkautta, jollaista en ole koskaan kokenut. Olen opetellut luottamaan, ottamaan vastaan ja hyväksymään. Terveudenhuollon puolella olen saanut (kerrankin ja vihdoinkin) apua, ymmärrystä, hoitoa, neuvoja ja tukea. Helpottavinta oli, kun lääkäri sanoi, että ” Ei sinulla selvästikään mitään mielen sairautta ole, vaan vakava uupumus”. En siis ole hullu, vaan olen käyttänyt voimavarani loppuun jo ajat sitten, vähän niinkuin ihmiskunta on vuosittain käyttänyt maapallon luonnonvarat jo lokakuussa ja sitten mennään jollain, mitä ei oikeasti edes ole.

Nyt, kohta kolme kuukautta myöhemmin en ole kokenut ihmeparantumista, mutta arvelen selvinneeni pahimman yli ja olevani nyt matkalla kohti kokonaisempaa, eheämpää minää. Vasta ihan siinä lähtöviivalla, mutta matkalla kuitenkin.

Edessä on terapiaa ja asioiden opettelemista uusiksi. Toimintamallien ja omien roolien muokkaamista. Hitaita prosesseja jokainen.

Olen aloittanut uuden opettelun laittamalla arkeni uuteen järjestykseen. Teen töitä vain joka toinen viikko, ja silloinkin laatimani lukujärjestyksen mukaan. Jätän työt työhuoneelle, enkä vie niitä illalla mukanani kotiin. Kotona olen läsnä rakkaimmilleni ja itselleni. Hoidan ja lääkitsen kehoani sisäisesti. Keskityn päivittäin tekemään vähemmän, karsimaan ja hidastamaan. Huomaamaan oleellisen. Jättämään muun ulkopuolelle. Opettelen antamaan itselleni luvan levätä. Ilman lepoa ei ole luovuutta.

Kompastelen ja takkuilen jatkuvasti. Otan takapakkia eteenpäin suuntautuneiden askelten perään. Siinäkin on hyväksymistä. Tahtotila minulla kuitenkin on, ja se on vahva.

Koitan myös jakaa kaiken oppimani, josko siitä vaikka olisi apua jollekin toiselle sinnikkäälle, joka ei anna itselleen lupaa olla lopussa.

(Hetken ajattelin, etten sittenkään julkaise tätä tekstiä, mutta teen sen kuitenkin. Koska opettelen, koska muutun.)

Eläimiä kotona

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMinulta on muutamaankin otteeseen pyydetty postausta eläinten hoidosta ja arjen toimimisesta, kun kotona on paljon eläimiä. No ei se arki ainakaan joutilasta ole… Meillä Rönnissä on kaksi hevosta, neljä lammasta, neljä kanaa ja kukko, yksi possu, kolme kissaa ja kaksi koiraa. Eläimistä kaikkein sitovimipia ovat koirat ja hevoset. Koirat voi tosin pitkinä työpäivinä ottaa mukaan, mutta hevosten ruokinta tuottaa välillä päänvaivaa.

Vältän eläinten kanssa kaikkea turhaa ruokintaa ja teollisia valmisteita, ihan niinkuin ihmistenkin kanssa. Talvella raahaan tarhaan kuusenoksia ja pajunrunkoja maisteltaviksi. Koitan myös aina keksiä eläimille pientä puuhaa. Siksi ripottelen heinät, tarjoan pöperöt vähän vaihtelevassa paikassa, siirrän vesiastiaa ja tuon puunrankoja kaluttavaksi. Hengailen mielelläni ihan muuten vaan eläinteni kanssa ja koko jengi onkin hyvin seurallista ja sosiaalista.

Meillä lampaat ja hevoset asuvat yhteisessä kylmäpihatossa, jossa niillä on etupihalla olkikuivitettu makuuhalli ja takapihalla vanhaan lantalaan tehty hiekkapohjainen katos. Tarha- ja laiduntilaa, eli vapaata liikkuma-aluetta on hehtaarin verran. Etupiha, takapiha, rinne, metsikkö ja niitty. Kevät- ja kesäkaudella lohkon niittyä osiin, jotta se saa kasvaa kunnolla vihreää. Hevoset ja lampaat siis pääsevät mielensä mukaan liikkumaan sisään ja ulos ympäri vuorokauden. Vesipiste on kesällä etupihalla ja vesi tulee letkulla talosta. Pakkasten alettua juottaminen on haastavaa, mutta tänä talvena veden kantaminen jää pois nerokkaan viemäriputki- ja lämmitettävä vesiastiasysteemin ansiosta (siitä lisää tuonnempana). Etäviikkoina kotoa käsin työskennellessäni käyn jakamassa heinät pieninä määrinä kerrallaan neljä-viisi kertaa päivässä ja silloin kun ajan päiväksi Helsinkiin, käytän slow feeding-heinäverkkoja, joiden lisäksi ripottelen heiniä useampaan paikkaan, jotta hevoset liikkuisivat kunnolla päivän aikana.

Heinä on hevosten ja lampaiden pääasiallinen ravinto, ja sitä menee meillä noin kolme pikkupaalia (n. 15 kg/paali) vuorokaudessa. Kesällä hevoset ovat pari kuukautta laitumella vapaalla vihreällä, samoin kuin lampaat. Silloin lisänä on vain suolakivi. Talvikaudella hevoset saavat iltaisin pöperön, jossa on Greenlinea (alfa-alfa pelletti) paikkaamaan heinän puutteita, pikkuisen kauraa, kivennäisenä kuivattua merilevää ja kuivajauheena myös valkosipulia kuuri kerrallaan (n. kuukausi ja sitten taukoa). Valkosipuli pitää pöpöt loitolla. Monivitamiinia liuoksena annan syksyllä ja keväällä. Välillä hevoset syövät yrttiseosta tai kuivattua nokkosta ja ruusunmarjaa ruokaan lisättynä. Lampaat saavat lammasherttaa kivennäisenä. Suolakivi on kaikille vapaasti tarjolla. Vettä pitää olla aina riittävästi.

Bruuno-possu syö aamuin illoin neljänviljanpuuroa (n. 0,5 l hiutaleita) runsaalla vesimäärällä. Puuroon lisätään aina porkkanaa, omenaa, banaania, ruuanjämiä, perunankuoria, kuivaa leipää, jugurttia ja mitä nyt sattuu olemaan. Possulle kelpaa melkein kaikki, paitsi kaali ja sipuli. Bruunolla on oma karsina, jossa on iso pesämökki. Kuivikkeena on olkea ja pesämökissä lisäksi pari vanhaa peittoa ja räsymattoa. Sika on siisti eläin, ja karsinassa on yksi vessanurkka. Pesänrakennus ja tonkiminen ovat tärkeää lajityypillistä käyttäytymistä, joten tonkimismateriaalia pitää olla. Bruuno ulkoilee kesäaikaan päivittäin ja talvella kelien mukaan. Kovien pakkasten varalta Bruunon karsinassa on lämpölamppu ja levyeristeet seinissä. Hämmästyttävää kyllä, pesästä kömpivä possu on aina ihan lämmin ja tyytyväisen oloinen, vaikka emäntää kylmyys huolestuttaisi. Possut osaavat myös äänellään kertoa kaikenlaista, ja etenkin jos ruoka on myöhässä, kuuluu karsinasta kova huuto.

Kanat syövät valmista, soijapohjaista munitusrehua ja lisäksi rehukauraa, hedelmiä, keitettyjä kasviksia, ruuantähteitä ja melkein mitä vain. Vesimeloni on kanojen herkkua. Puhdasta vettä pitää olla aina tarjolla, kuten myös kalkkirakeita ja pikkukiviä (munien kuorta ja ruuan jauhautumista varten). Sisäkanala on tehty vanhaan karjakeittiöön ja siellä on turve- ja olkikuivitus. Orret ja munintapesät ovat välttämättömät kanalassa. Kanat rakastavat pehkuissa kylpemistä, joten materiaalia pitää olla tarpeeksi. Lumettomana aikana kanat pääsevät vapaasti ulkotarhaan, missä ne kuopivat, tutkivat ja nokkivat mielellään jopa kaatosateella. Talvella sisäkanalaa lämmittää lämpölamppu.

Säännöllisiä kuluja ruuan lisäksi tulee hevosten kavioiden vuolusta, hampaiden raspauksesta, rokotuksista ja madotuksista. Lampaat kävi tänä syksynä keritsemässä ammattilainen, ja se toki maksoi, mutta myös sujui kuin leikiten ja todella nopeasti (ja minä säästin aikaa, selkääni ja lampaita…). Possu rokotetaan vuosittain sikaruusua vastaan. Olen tarkoituksella valinnut laumaani ”maatiaiseläimiä”, eli kylmäverisiä hevosia, suomenlampaita ja maatiaiskanoja (niin, ja maatiaiskissoja sekä sekarotuisia koiria.) Kaikki ovat Suomen sääolosuhteissa hyvin pärjääviä ja perusterveitä. Toki aina pitää varautua eläinlääkärikeikkoihin.

Eläimet omassa pihassa tuovat paljon hyvää elämääni, joskin myös sitoutumista ja aikatauluja. En voi olla vuorokautta poissa ilman lomittajaa tai matkustella mielin määrin (en onneksi ole kaukokaipuinen). Päiväni alkaa ja päättyy aina pihatossa. Tarkistan koko jengin kunnon ja fiiliksen, jaan rapsutuksia ja juttelen samalla kun hoidan ruokinnan. Iltaisin siivoan lannat makuuhallista ja lisään olkea kuivikkeeksi.

Kahdesti viikossa käy hevosilla säännölliset vuokraajat, jotka paitsi käyvät lenkillä, myös hoitavat silloin iltatallin ja siivouksen. Hevoset tienaavat heinärahaa, pääsevät liikkeelle ja ihmiset saavat maalais- ja hevosterapiaa. Kaikki voittavat siis. Itse ratsastan arjen aikataulujen, oman jaksamiseni ja kelin mukaan pari kertaa viikossa. Joskus käyn hevosten kanssa ihan talutuskävelyllä tai leikimme hippaa niityllä. Kun hevosilla on mahdollisuus ja tilaa liikkua kaikissa askellajeissa ympäri vuorokauden, ei päivittäinen ”liikuttaminen” ole välttämättömyys.

Hevoseni ovat kengättömiä ja kuolaimettomia. Jatsi liikkuu lähestulkoon ympäri vuoden paljain jaloin, vain liukkailla keleillä pitää olla nastalliset bootsit. Viima taas on herkempi jaloistaan ja käyttää lähes aina lenkillä Cavallon Simple-bootseja. Osaan itse ylläpitovuolla kaviot, mikä harventaa hieman vuolijan käyntejä. Molemmilla hevosilla on kuolaimettomat LG-briddle-suitset, Jatsilla lampaankarvainen ”terapiasatula” ja Viimalla rungoton satula. Varusteet sopivat hyvin metsään, pitkille maastolenkeille ja vaelluksiin, joka on meidän tapamme ratsastaa. Hevoset kasvattavat pitkän ja paksun talvikarvan ja näyttävätkin talviaikaan ihan karhuilta. Loimitan vain tarpeen mukaan, yleensä villalomella ratsastuksen jälkeen kuivatuksen ajaksi, samoin kun todella kovalla pakkasella. Pihatossa hevoset osaavat hyvin itse valita ovatko ulkona, vai sisällä säältä suojassa.

Eläimistä huolehtiminen on välillä stressaavaa ja monenlaiset asiat saattavat huolestuttaa. Maalaisjärjellä ja kokemuksella selviää kuitenkin monesta. Hyvä tukirinki on tarpeen, jotta tarvittaessa järjestyy lomittaja tai joku käy antamassa heinät oman päivän venyessä. Tai että voi soittaa ja kysyä mielipidettä toiselta hevosen- lampaan- possun- tai kanan omistajalta. Lapseni ovat oppineet pienestä asti hoitamaan eläimiä ja toimimaan erilaisten eläinten kanssa. Myös luonnon väistämätön kiertokulku on tullut tutuksi. Ja juu, salilla ei tarvitse käydä. Aitaaminen, lannan luominen, veden ja heinän kantaminen ja ratsastaminen ovat kelpo liikuntaa.

Eläimistä kirjoittaminen on aina vähän jännittävää, koska meitä ihmisiä on niin erilaisia ja erilaisilla näkemyksillä ja mielipiteillä varustettuna. Tämä on minun tapani. Eläimeni ovat terveitä ja hyvinvoivia. Ne ovat myös ystäviäni ja laumani jäseniä. Eläinten omistaminen on myös elämäntapavalinta – kotihiirelle juuri sopiva.