Heiluva, mutta kiitollinen mieli ja työ, joka vaatii letunpaistoa

Vuosi sitten tähän aikaan aloin olla uupumukseni kanssa periksiantopisteessä. Pahenevat univaikeudet ja taloudellinen ahdinko liiskasivat minut. Huomaan, että pelkään saman uusiutuvan, vaikka siihen ei ole mitään järjellistä syytä. Huomaan ajattelevani paljon sitä, mitä tapahtui vuosi sitten. Pelästyn huomatessani että olen väsynyt ja kärttyinen. Vaivun helposti synkkyyteen ja suustani tulee pelkkiä sammakoita, vaikka tarkoittaisin muuta. Mieli joka poukkoilee, vääntelee kaiken vinksin vonksin ja saa todellisuuden näyttämään pahalta katastrofilta. Sellaisina hetkinä pelkään että PMS onkin hiipivä uupumus- ja ahdistuskausi ja yksi huonosti nukuttu yö muuttuu pitkäksi unettomuuskaudeksi. Pelkään että jään yksin ja että en selviä arjesta.

Tosiasiassa minulla on ihana koti ja huikea perhe. Käsittämättömän hieno ihminen rinnallani. Minulla on työ, joka vaatii letunpaistoa torstai-iltana, koska artikkeliin tarvitaan lettukuvia (siis haloo, kenellä edes VOI olla sellainen työ!). Minulla on taideopinnot, jotka haastavat minut kerta toisensa jälkeen tarttumaan siveltimeen ja kyniin. Ympärilläni on rakas eläinlauma ja oikeita, rakkaita ihmisystäviä. Pystyn ostamaan ruokaa ja maksamaan laskuni ja se on paljon se. Minulla on myös mahdollisuus auttaa heitä, joilla ei ole mitään. Yksi pahainen syksy ei minua lannista. Paistan lettuja tänäänkin. Ihan muuten vaan.

P.S. syyslettujen ohje löytyy TÄÄLTÄ

P.P.S.  jos haluat auttaa turvapaikanhakijoita, löydät ohjeita TÄÄLTÄ. Vaatelahjoituksia ei juuri nyt  oteta vastaan, mutta aina voit lahjoittaa katastrofirahastoon tai omien voimavarojesi mukaan ilmoittautua vapaaehtoiseksi.

Osta vähän, ole kekseliäs, rakasta paljon.

Vuosi sitten kirjoitin rahattomuudesta ja sen mukanaan tuomista muutoksista omissa kulutustottumuksissani. Nyt huomaan, että osa kulutustottumuksistani on lopullisesti muuttunut. Suurin pään sisäinen asia taitaa olla se, etten enää tunne tarvetta ostaa. Saatan pyöriä vaatekaupassa, mutta lähden tyhjin käsin todettuani, etten tarvitse mitään. Todellisissa tarpeissa taas valitsen mahdollisuuksien mukaan ajatonta ja laadukasta. Ne todelliset tarpeet vain ovat kutistuneet tosi minimiin. Oman vesipullon ja kahvimukin mukana kantaminen ovat jo rutiinia ja Helsingissä työskennellessäni haen lounastarpeet kaupasta useammaksi päiväksi kerrallaan. Ulkona syöminen on harvinaista herkkua, samoin leffassa – saati sitten teatterissa käyminen, mutta jotenkin se ei tunnu enää missään. (Joskin juuri viime viikolla harmittelin Billy Elliot-musikaalin lippujen hintaa. Neljän hengen musikaaliretki olisi tullut maksamaan 200€ pelkkien lippujen osalta…)

Ostan edelleen ruoka-aineet tuoreina ja teen päivittäin ruokaa koko perheelle. Syömme suurimmaksi osaksi kasvisruokaa, ja ehkä kahdesti viikossa kalaa tai kanaa. En mielestäni joudu tinkimään ruuan laadusta, mutta luomuun ei edelleenkään ole aina varaa, samoin kala on edelleen kallista. Olen monesti ajatellut, kuinka hyvä on, etten tupakoi tai dokaa. Tupakkaan ja alkoholiin menisi luokattoman paljon rahaa. Kallis kosmetiikka on kadonnut kaapeistani, samoin kampaamolaatuiset shampoot ja hoitoaineet. Luomumeikeistä ja ihonhoitotuotteista on pakko tinkiä pitkin hampain, sillä mieluiten laappisin ihooni vain mahdollisimman puhdasta kosmetiikkaa.

Vuoden takaiseen tilanteeseen suurin muutos on kuitenkin se, että meitä on Rönnissä nyt kaksi aikuista jakamassa kuluja. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on kumppani, jonka kanssa raha-asioista voi keskustella ihan normaalisti ja perustimme myös kaksi yhteistä tiliä: toisen laskujen maksamista varten ja toisen ihmisten ja eläinten ruokaostoksia varten. Kun kumpikin siirtää kuukausittain sovitun summan yhteisille tileille, sujuu arjen peruspyörittäminen paljon helpommin. Pelkästään se, etten ole enää yksin vastuussa kaikesta on sekä taloudellisesti, että henkisesti helpottavaa. Monelle tämä on varmasti ihan normikäytäntö, mutta minulle uutta ja supermahtavaa.

Joitain asioita joutuu ajoittamaan. Jos tässä kuussa hankitaan  lapsille harrastusvälineitä, niin hevosten hampaiden raspaus pitää tehdä vasta seuraavassa kuussa ja niin edelleen. Yllättävät kulut ovat edelleen painajainen, sillä siihen ” kyllä jokaisella pitäisi olla muutaman kuukauden vararahasto takataskussa” -juttuun ei todellakaan ole mahdollisuuksia.

Suurin ja merkittävin muutos viime vuosiin on sellainen, että vihdoin minulla on kotonani hyvä ja turvallinen olo. Tunne siitä että olen hitaasti, mutta varmasti menossa oikeaan suuntaan voimistuu koko ajan. Olen onnellinen pienistä asioista, ja juuri ne ovatkin niitä parhaita.

Vellon vähemmän murheissa ja huolissa. Nukun kokonaisia öitä. Herään aamuisin pelkäämättä edessä olevaa päivää. Pidän työstäni. Rakastan opiskelua. Olen opetellut sanomaan ei. Karsimaan sellaista, mikä ei tunnu hyvältä tai oikealta. Tunnen kuuluvani tänne, maadoittuvani syvälle. Minulla on käsittämättömän upea perhe ja rakkaita ystäviä. Rakastan ja minua rakastetaan.

Ateljee on valmis ja ihana

Ateljee valmistui juhannukseksi, ihan niin kuin suunnittelin. Se on ihana! Minulla on 30 m2 omaa tilaa! Valo siivilöityy kauniisti vanhojen ikkunaruutujen läpi ja tilaa on enemmän kuin tarpeeksi (paitsi sitten, kun innostun maalaamaan jättikokoisia kuvia…). Koulutehtäviä on kesäksi valtava vuori, ja niiden kanssa kipuilu, suunnittelu, työstäminen, korjaaminen, suunnitelman muuttaminen ja kaikki sen sellainen alkoi heti. Ennen pakkasia on vielä muutama homma edessä: ateljeehen pitää saada kamina lämmittämään ja muutama liian iso tuuletusaukko seinissä pitää sulkea, ettei viima pyöri jaloissa. Villasukkia ja huopatossuja tulen varmasti tarvitsemaan koko talven, mutta toiveissani on pystyä työskentelemään ateljeessa ympäri vuoden.

Kokonaisuudessaan ateljeen remontti tehtiin minibudjetilla, ainoat ostokset olivat sammutettu kalkki, kipsilaasti, lattiamaali, pensselit ja telat, ikkunamaali ja läpivirtauslämmitin. Matot löytyivät traktorihallin ylisiltä ja kirpparilta, pöydänjalat, pöytälevyt, vanerilaatikot, nojatuolit ja vanha ovi olivat valmiiksi varastossa, arkkitehdin lipasto löytyi kirpputorilta ja laudat pihalta.

Olen niin onnellinen omasta tilastani!