Viikko sitten tehtiin Rönnissä hiki hatussa (ja kaikkialla muuallakin) heinätöitä. Monta viikkoa jännitettiin, tuleeko heinänteosta mitään, kelien ollessa, noh, ei niin kohdallaan. Pienpaaleja ei juurikaan enää tehdä, joska ne pitää saada kuivaan varastoon, ja sitä ennen heinäpoutaa pitää olla ainakin viisi päivää putkeen, jotta kaadettu heinä kuivuu pellossa, eikä homehdu tai mätäne. Suurpaaleissa esikuivattu- tai säilöheinä tulee nopeammin ja traktorinmunat, eli suuret muovitetut paalit voi varastoida ulkona. Ennenvanhaan, kun heinä nostettiin seipäille, oli sillä tavalla turvallisempaa säiden puolesta, että seipäällä heinä kuivuu ilmavammin, eikä pilaannu, vaikka tulisi pientä sadettakin.
Meille pienpaalit ovat useammasta syystä mukavampi vaihtoehto: niitä on helpompi käsitellä, ne mahtuvat latoon, eikä tarvitse koko talvea säilyttää heinää pressun alla pihalla, pienpaalista on mielestäni pienelle laumalle helpompi jakaa heinä ja samalla pysyy kärryillä menekistä. Ehkä isoin syy on kuitenkin se, että Viima-hevosen vatsa ei kestä säilöheinää.
Viestittelin ja soittelin heinät kaatavan, pöyhivän ja paalaavan isännän kanssa lähes päivittäin, kun yritimme löytää sään puolesta sopivaa hetkeä heinäntekoon. Lopulta heinä kaadettiin tiistaina, ja lauantaina oli tarkoitus paalata. Haalimme talkooväkeä lauantaiksi, sillä melkein tuhatta paalia ei kahteen pekkaan päivässä kanneta. Sitten kävikin niin, että loppuviikon epävakaisen sään takia paalaus siirtyi maanantaille ja talkooväen houkutteleminen alkoi alusta.
Viikonloppu oli onneksi paahteinen, ja heinä kuivui mukavasti. Maanantaina alkoi paalaus ja paalien heittely traktorin peräkärryyn. Eväät syötiin asianmukaisesti pellon laidalla ja uutteran talkooväen avulla saatiin paalit karryihin ja kuljetettua Kurulan pellolta Rönniin, missä se hikisiempi urakka odotti: pihasta paalit kannettiin ja pinottiin latoon. Iltaan mennessä meitä oli liuta hikisiä ja heinäisiä heinänkantajia, kaikki paalit ladon suojissa ja suolaa ripoteltu paalien väliin ja päälle estämään homehtuista.
Rönnin eläinten talvimuona on nyt hoidettu, ja kyllä onkin mukava fiilis, kun lato on täynnä evästä. Vaikka heinänteko on stressaavaa ja fyysisesti melko raskasta hommaa, on se isolla joukolla tosi hauskaa. Ensi kesänä tehdään kuriositeetin vuoksi osa heinistä seipäille ja talkoiden jälkeen järjestetään tanssit.
Kiitos vielä heinätalkoolaisille ja erityiskiitos Kurulan väelle heinistä!
Juhannuksena saimme naapurista mainion Avant-pikkutraktorin lainaan. Tyylillemme uskollisena olimme laatineet hirmuisen listan kaikkea, mitä Avantilla pitäisi saada tehtyä parin päivän aikana.
Aika tarkalleen vuosi sitten kuvattiin Rönnissä kotijuttua Unelmien Talo&Koti -lehteen. Olin viimeisilläni raskaana, aurinko paistoi ja kuvaaja Satu sai kodin näyttämään sisustuslehtikodilta. Enkä kuulemma ollut ainoa, joka stressaa kotinsa kuvaamista. Vieläkin tulee hyvä mieli kuvia katsellessa. Samalla huomaa, että vuodessa on ehtinyt alati muuttuvassa kodissa tapahtua muutoksiakin: Ilona ei nukkunut ihanassa kiikkukehdossaan ainuttakaan yötä, sillä perhepeti vei voiton. Talvella teimme olohuoneessa täysrymsteerauksen, kaksi sohvaa vaihtui yhdeksi isommaksi kulmasohvaksi (loistava ratkaisu), kirjakaappi muutti paikkaa ja vanhoista mehiläislaatikoista tehtiin TV-taso. Lattialla on nyt enemmän leikkitilaa. Keittiön pöytäkin vaihdettiin isompaan. Tallin ylisiltä haettiin Ratulan vanha pöytä, joka sai jonain vuosikymmenenä lateksilla maalattuun jalkaansa harmaata kalkkimaalia, koska kumpikaan meistä ei jaksanut alkaa hurjaan maalinpoistourakkaan. Koti muokkautuu tarpeiden mukaan, ja se on mahtava juttu!
Rönnin tila 