Shou Sugi Ban, eli puun hiiltäminen.

Shou Sugi Ban on vanha japanilainen tekniikka jolla puuta hiillostamalla saadaan aikaiseksi kosteutta, homeita ja lahoa todella hyvin kestävä pinta. Tekniikkaa on käytetty Japanissa vuosisatoja puisissa rakenteissa, joilta on vaadittu äärimmäistä säänkestävyyttä.

Suomessa puun hiiltämistä on vuosisatoja käytetty perinteisenä lahonsuojamenetelmänä  aidantolppien maahan upotettavien päiden käsittelyssä. Aidantolppien päät on hiillostettu nuotiolla ja joko lyöty semmoisenaan suoraan maahan tai käsitelty vielä tervalla lisäsuojaksi. Tämä on ekologisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto painekyllästetylle tai jollain muulla myrkyllä käsitellyille tolpille.

Puun hiiltämistä on Suomessa tutkittu pintakäsittelymenetelmänä säälle alttiiksi joutuville pinnoille. Lupaavia tuloksia onkin saatu esimerkiksi Etelä-Helsingin rannassa sijaitsevan Cafe Birgittan ulkoseinistä jotka kaikki on käsitelty hiiltämällä ilman mitään muita pintakäsittelyaineita. Hiiltäminen sopiikin mainiosti kaikkien sellaisten pintojen käsittelyyn missä ne eivät joudu kosketuksiin ihmisten, eläinten tai minkään muun kanssa, mitä ei hiilellä halua sotkea.

Asiaan. Meillä kun nämä projektit eivät pääse vahingossa kesken loppumaan ja kaikkia hommia pitää tehdä hieman päällekäin ja portaittain, sekä vallitsevan inspiraatiotilan mukaan, niin nyt oli sitten vuorossa lammasaidan eteenpäin saattaminen. Projektit muokkautuvat aika pitkälti käsillä olevien materiaalien pohjalta ja näin ollen lopputulos eroaa yleensä siitä, mitä aluksi oli ajateltu. Tällä kertaa tolpat tehtiin vuosi sitten ylijääneistä 2 x 4 pattingeista sen sijaan, että olisi ostettu viitisenkymmentä valmista aitatolppaa.

Tulipesä. Tulipesän ladoin vanhoista tulitiilistä leveäksi, jotta siihen mahtuu useampi aitatolppa kerralla käsittelyyn. Pohjalle ladoin samoja tiiliä ja jätin tiilien väliin kunnon raot, jotta ilma pääsee vapaasti palavan materiaalin alle, taaten näin kuuman ja tehokkaan roihun (ahjossa ilma puhalletaan palavan materiaalin alle ja näin saavutetaan äärimmäinen kuumuus). Itse tulipesän kehä kannattaa latoa hieman harvaksi jotta korvausilma pääsee kiertämään. Tuli kannattaa sytyttää heti alussa mahdollisimman leveäksi, vaikka useammasta kohtaa samanaikaisesti.

Hiiltäminen. Itse hiiltämisessä kannattaa olla rivakkaotteinen ja nopea. Mitään kaffepausseja on ihan turha miettiä päitä polttaessa koska muuten käteen jää vain kasa tuhkaa. Lado tolpat nopeasti kantilleen haluttuun pituuteen riittävän lähelle toisiaan, mutta kuitenkin sen verran väliä jättäen, että tuli pääsee loimottamaan väleistä. Tolppien väleistä nousevat liekit lisäävät ylösnousevan ilman virtausta voimakkaasti, kiihdyttäen paloprosessin todella tehokkaaksi. Siksi tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana ja valmiina nopeasti kääntämään puolta kun haluttu hiillostumisaste on saavutettu. Tämän jälkeen vedä tolpat vielä reunalle niin että vain viistottu osuus saa ekstrakäsittelyn kummallekin puolelle.

Tolppien päät jäävät kytemään ja jälkisammutustyö onkin tärkeä osa prosessia, ettei hiillostuminen jatku tai tolpat pahimmassa tapauksessa syty uudestaan palamaan. Kastelun jälkeen tolpat voi jättää kuivumaan yöksi, minkä jälkeen irtonaisen hiilen voi harjata pois. Tolpan päät voi tervata ennen asennusta tai sitten lyödä tolpat semmoisenaan maahan.

P.S.  Illan muuttuessa yöksi kannattaa hyvin pohjustettu hiillos käyttää hyväksi leppoisan grillailun, tai muuten vain istuskelun ja ihmettelyn muodossa.

P.P.S. Grillailu oli sen verran mukava kokemus pitkästä aikaa että seuraavaksi taidan valmistaa tulipadan, missä voi tulistella ja nautiskella iltapalan auringonlaskua ihaillen.

 

 

 

Kanalassa tapahtuu

Loppusyksystä Rönniin muutti uusia, nuoria kanoja, jotka aloittivat munimisen marraskuussa. Pikkuiset munat kasvoivat hiljalleen, samoin kuin kanaset. Joulukuussa sitten munintapesässä alkoi säännöllisesti olla joku nuorikoista hautoimishommissa. Homma ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen, vaan tyypit kyllästyivät hommaan parissa päivässä. (tyypillistä nuorille kanoille). Poistimme munat ja kanalassa meno jatkui. Tammikuun alkupuolella Jörö-Petunia kuitenkin alkoi sinnikkäästi hengata pesässä, ja lopulta päätimme antaa sen hautoa rauhassa. Täyttä varmuutta munien määrästä ei ollut, mutta kolme kanaa oli käynyt pesään munimassa useamman päivän aikana. (jokainen munii siis munan päivässä).

Jani teki pesän eteen verkon, joka esti muita kanoja munimasta enempää munia hautojan alle. Iltaisin poistimme verkon, sillä hautova kana poistuu yleensä pesästä ruokailemaan ja tarpeilleen silloin, kun on muutoin häiriötöntä, eli yöllä.

Kana hautoo aika tasan 21 vuorokautta. Täyttä varmuutta aloittamisajankohdasta ei ollut, joten joka aamu kanalaan mennessä jännitettiin tilannetta. Viime viikon torstaina sitten pesästä kuului kovaäänistä piipitystä, ja ensimmäinen poikanen oli kuoriutunut! Yöllä tuli toinen, perjantaina kolmas ja neljäs ja lauantaina illalla vielä kaksi lisää. Kuusi tipua, joista alustavan tutkimuksen (siiven rakenne) mukaan ainakin neljän pitäisi olla kanoja. No, täysi varmuus saadaan sitten jossain vaiheessa keväämmällä…

Jokainen tipu on erivärinen, kaksi keltatäplikästä, yksi harmaankeltainen, kaksi melkein mustaa ja yksi musta-ruskeakirjava.  Lapsukaiset oleilevat emon alla ja siipien suojissa, mutta tulevat touhukkaasti syömään, kun viemme ruokaa.

Kaksi jäljellä olevista munista oli läpivalaistuna tyhjiä, mutta seitsemän sisällä näkyy kasvua. Odotamme vielä muutaman päivän, sillä munat on munittu eri päivinä. Todennäköiseltä kuitenkin näyttää, että enempää tipuja ei kuoriudu. Tipun kehittyminen saattaa lakata kesken haudonnan lukuisista syistä.

Pikkutiput ja emo saavat nyt ensimmäisinä päivinä mössöä, jossa on keitettyä, muussattua kananmunaa, keitettyä riisiä ja ohraa sekä perunaa. Lisäksi on vettä, kurkkua ja appelsiinia. Poikaset tarvitsevat monipuolista ravintoa, kalkkia ja vitamiineja, etenkin näin talvella, kun eivät pääse ulos aurinkoon. Siksi kotiruuan lisäksi annamme poikasille tarkoitettua kananrehua (Punaheltta paras poikanen, Rehux tai Poikas-Herkku).

Jörö-Petunia ja tiput ovat nyt omassa yksiössään verkon takana, mutta aika pian lienee parasta päästää muu parvi tutustumaan lapsukaisiin, sen verran innokkaasti kanat ja Rauha-kukko tiirailevat verkolla.

(Tuo kahdesta muovipullosta tehty systeemi on tiputurvallinen juomalaite, josta Jani tekee erillisen postauksen!)

Ajatuksia viljelystä ja kevätfiilistelyä

Meillä on haave. Sellainen, että jonain päivänä Rönnin peltopläntti tuottaisi omaan käyttöön kasviksia. Siis ihan koko talvenkin varalle.

Enää emme ota ihan itsestäänselvyytenä, että viljely tuosta noin vaan tapahtuu, vaan suhtaudumme tulevaan kevääseen varovaisen positiivisesti ja huumorilla. Kyllä se siitä sitten jonakin keväänä lähtee. Sellaisena keväänä, kun kellään ei ole akillesjänne poikki tai vauva mahassa. Ehkä tulevana keväänä.

Innostajaksi löytyi kirjakaupasta mitä mainioin Maria Österåkerin Unelma omavaraisduudesta – käytännön opas. (Nemo 2016). Kirja kertoo ihan oikean, suomalaisen perheen matkasta omavaraisemmaksi ja on kannesta kanteen täynnä käytännöllisiä ja toteutettavia vinkkejä. Jostain on hyvä aloittaa, ja suunnitelmiahan on kiva tehdä. Viljelylaatikot meillä jo on, ja lantalassa muhii mitä parhainta tulevaa puutarhamultaa. Käytämme hevosten kuivikkeena nopeasti maatuvaa olkipellettiä ja hamppua, eli tämän talven lannat ovat aikalailla käyttistä multaa jo ensi keväänä.

Laatikkoviljelystä siis aloitetaan, ja laatikoiden lisäksi tulee vähän isompi viljelyalue perunalle. Uusia marjapensaita on tarkoitus hankkia, sillä Rönnin pensaat ovat todella kituliaita ja vanhoja. Joo, ja lisäksi lampaat syövät pensaat jo alkukesästä, joten puutarhan aitaaminen tulee ehkä kyseeseen ensimmäisenä hommana.

Voiko nokkosen laskea hyötykasviksi? Todellakin. Nokkosta ei kuitenkaan tarvitse istuttaa, sitä nimittäin riittää… Kuivattuna nokkosta syövät meillä sekä ihmiset, että hevoset. Viime kesänäkin saatiin ihan ilman viljelyponnisteluja valtava määrä nokkosta tallin heinälatoon kuivumaan.

Tallissa meillä on myös iso, viileä kellari, johon sadon saisi säilöttyä. Kellari löytyi ensimmäisenä Rönnin kesänä vahingossa, kun siivosin romuläjää tallista. Kasan alta paljastuivat kauhuelokuva-tyyliset viistot ovet, joiden alta tikkaat ja siisti, kuiva ja viileä kellari.

Enää puuttuu traktori. Käsipelilläkin saa paljon aikaiseksi, mutta kyllä traktori, edes pikkuinen, toisi uskottavuutta. Itseasiassa saimme häälahjaksi päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka on siis hevosvoimiltaan myös puutarhatraktoriksi luokiteltava. Ehkä aloitamme sillä. Kärry perään, niin saa multaa kuskattua. (Ja se vanha, punainen uskottavuustraktori sitten haavelistalle.) Tai sitten hevosvetoisia  puutarhakaluja etsimään…

Ensimmäisenä viljelyvuotena kokeillaan ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurikasta, sipulia, salaatteja ja yrttejä. Unohtamatta kesäkurpitsaa, joka on kiitollinen ja runsas kasvatettava.

Mitä sinulla kasvaa puutarhassa ensi kesänä?