Shou Sugi Ban, eli puun hiiltäminen.

Shou Sugi Ban on vanha japanilainen tekniikka jolla puuta hiillostamalla saadaan aikaiseksi kosteutta, homeita ja lahoa todella hyvin kestävä pinta. Tekniikkaa on käytetty Japanissa vuosisatoja puisissa rakenteissa, joilta on vaadittu äärimmäistä säänkestävyyttä.

Suomessa puun hiiltämistä on vuosisatoja käytetty perinteisenä lahonsuojamenetelmänä  aidantolppien maahan upotettavien päiden käsittelyssä. Aidantolppien päät on hiillostettu nuotiolla ja joko lyöty semmoisenaan suoraan maahan tai käsitelty vielä tervalla lisäsuojaksi. Tämä on ekologisempi ja ympäristöystävällisempi vaihtoehto painekyllästetylle tai jollain muulla myrkyllä käsitellyille tolpille.

Puun hiiltämistä on Suomessa tutkittu pintakäsittelymenetelmänä säälle alttiiksi joutuville pinnoille. Lupaavia tuloksia onkin saatu esimerkiksi Etelä-Helsingin rannassa sijaitsevan Cafe Birgittan ulkoseinistä jotka kaikki on käsitelty hiiltämällä ilman mitään muita pintakäsittelyaineita. Hiiltäminen sopiikin mainiosti kaikkien sellaisten pintojen käsittelyyn missä ne eivät joudu kosketuksiin ihmisten, eläinten tai minkään muun kanssa, mitä ei hiilellä halua sotkea.

Asiaan. Meillä kun nämä projektit eivät pääse vahingossa kesken loppumaan ja kaikkia hommia pitää tehdä hieman päällekäin ja portaittain, sekä vallitsevan inspiraatiotilan mukaan, niin nyt oli sitten vuorossa lammasaidan eteenpäin saattaminen. Projektit muokkautuvat aika pitkälti käsillä olevien materiaalien pohjalta ja näin ollen lopputulos eroaa yleensä siitä, mitä aluksi oli ajateltu. Tällä kertaa tolpat tehtiin vuosi sitten ylijääneistä 2 x 4 pattingeista sen sijaan, että olisi ostettu viitisenkymmentä valmista aitatolppaa.

Tulipesä. Tulipesän ladoin vanhoista tulitiilistä leveäksi, jotta siihen mahtuu useampi aitatolppa kerralla käsittelyyn. Pohjalle ladoin samoja tiiliä ja jätin tiilien väliin kunnon raot, jotta ilma pääsee vapaasti palavan materiaalin alle, taaten näin kuuman ja tehokkaan roihun (ahjossa ilma puhalletaan palavan materiaalin alle ja näin saavutetaan äärimmäinen kuumuus). Itse tulipesän kehä kannattaa latoa hieman harvaksi jotta korvausilma pääsee kiertämään. Tuli kannattaa sytyttää heti alussa mahdollisimman leveäksi, vaikka useammasta kohtaa samanaikaisesti.

Hiiltäminen. Itse hiiltämisessä kannattaa olla rivakkaotteinen ja nopea. Mitään kaffepausseja on ihan turha miettiä päitä polttaessa koska muuten käteen jää vain kasa tuhkaa. Lado tolpat nopeasti kantilleen haluttuun pituuteen riittävän lähelle toisiaan, mutta kuitenkin sen verran väliä jättäen, että tuli pääsee loimottamaan väleistä. Tolppien väleistä nousevat liekit lisäävät ylösnousevan ilman virtausta voimakkaasti, kiihdyttäen paloprosessin todella tehokkaaksi. Siksi tässä vaiheessa kannattaa olla tarkkana ja valmiina nopeasti kääntämään puolta kun haluttu hiillostumisaste on saavutettu. Tämän jälkeen vedä tolpat vielä reunalle niin että vain viistottu osuus saa ekstrakäsittelyn kummallekin puolelle.

Tolppien päät jäävät kytemään ja jälkisammutustyö onkin tärkeä osa prosessia, ettei hiillostuminen jatku tai tolpat pahimmassa tapauksessa syty uudestaan palamaan. Kastelun jälkeen tolpat voi jättää kuivumaan yöksi, minkä jälkeen irtonaisen hiilen voi harjata pois. Tolpan päät voi tervata ennen asennusta tai sitten lyödä tolpat semmoisenaan maahan.

P.S.  Illan muuttuessa yöksi kannattaa hyvin pohjustettu hiillos käyttää hyväksi leppoisan grillailun, tai muuten vain istuskelun ja ihmettelyn muodossa.

P.P.S. Grillailu oli sen verran mukava kokemus pitkästä aikaa että seuraavaksi taidan valmistaa tulipadan, missä voi tulistella ja nautiskella iltapalan auringonlaskua ihaillen.

 

 

 

Ajatuksia viljelystä ja kevätfiilistelyä

Meillä on haave. Sellainen, että jonain päivänä Rönnin peltopläntti tuottaisi omaan käyttöön kasviksia. Siis ihan koko talvenkin varalle.

Enää emme ota ihan itsestäänselvyytenä, että viljely tuosta noin vaan tapahtuu, vaan suhtaudumme tulevaan kevääseen varovaisen positiivisesti ja huumorilla. Kyllä se siitä sitten jonakin keväänä lähtee. Sellaisena keväänä, kun kellään ei ole akillesjänne poikki tai vauva mahassa. Ehkä tulevana keväänä.

Innostajaksi löytyi kirjakaupasta mitä mainioin Maria Österåkerin Unelma omavaraisduudesta – käytännön opas. (Nemo 2016). Kirja kertoo ihan oikean, suomalaisen perheen matkasta omavaraisemmaksi ja on kannesta kanteen täynnä käytännöllisiä ja toteutettavia vinkkejä. Jostain on hyvä aloittaa, ja suunnitelmiahan on kiva tehdä. Viljelylaatikot meillä jo on, ja lantalassa muhii mitä parhainta tulevaa puutarhamultaa. Käytämme hevosten kuivikkeena nopeasti maatuvaa olkipellettiä ja hamppua, eli tämän talven lannat ovat aikalailla käyttistä multaa jo ensi keväänä.

Laatikkoviljelystä siis aloitetaan, ja laatikoiden lisäksi tulee vähän isompi viljelyalue perunalle. Uusia marjapensaita on tarkoitus hankkia, sillä Rönnin pensaat ovat todella kituliaita ja vanhoja. Joo, ja lisäksi lampaat syövät pensaat jo alkukesästä, joten puutarhan aitaaminen tulee ehkä kyseeseen ensimmäisenä hommana.

Voiko nokkosen laskea hyötykasviksi? Todellakin. Nokkosta ei kuitenkaan tarvitse istuttaa, sitä nimittäin riittää… Kuivattuna nokkosta syövät meillä sekä ihmiset, että hevoset. Viime kesänäkin saatiin ihan ilman viljelyponnisteluja valtava määrä nokkosta tallin heinälatoon kuivumaan.

Tallissa meillä on myös iso, viileä kellari, johon sadon saisi säilöttyä. Kellari löytyi ensimmäisenä Rönnin kesänä vahingossa, kun siivosin romuläjää tallista. Kasan alta paljastuivat kauhuelokuva-tyyliset viistot ovet, joiden alta tikkaat ja siisti, kuiva ja viileä kellari.

Enää puuttuu traktori. Käsipelilläkin saa paljon aikaiseksi, mutta kyllä traktori, edes pikkuinen, toisi uskottavuutta. Itseasiassa saimme häälahjaksi päältä ajettavan ruohonleikkurin, joka on siis hevosvoimiltaan myös puutarhatraktoriksi luokiteltava. Ehkä aloitamme sillä. Kärry perään, niin saa multaa kuskattua. (Ja se vanha, punainen uskottavuustraktori sitten haavelistalle.) Tai sitten hevosvetoisia  puutarhakaluja etsimään…

Ensimmäisenä viljelyvuotena kokeillaan ainakin perunaa, porkkanaa, punajuurikasta, sipulia, salaatteja ja yrttejä. Unohtamatta kesäkurpitsaa, joka on kiitollinen ja runsas kasvatettava.

Mitä sinulla kasvaa puutarhassa ensi kesänä?

3,3 kiloa puhdasta rakkautta

Kukkuu täältä vauvahuurujen keskeltä…

2.8. hän viimein saapui, täydellisen ihana rakkausvauva, pieni tyttäremme. Vauva teki poliittisen päätöksen syntyessään viikko lasketun ajan jälkeen, sillä Porvoon sairaalan synnytysosasto aukesi sulun jälkeen 1.8., jolloin lapsivesi alkoi valua aamulla. Edellisenä iltana tapahtui hassu enne, Rönnin yli lensi valtava haikara. Haikarat siis tuovat vauvoja!

Koko maanantain odottelimme supistuksia, ja illalla piipahdimme Porvoossa tsekattavana (12h lapsiveden menosta). Päästiin vielä kotiin, ja saunan lempeässä lämmössä löysivät ne supistuksetkin paikalle. Ilta kahdeksasta puoleen yöhön selvittiin kotona saunan, TENSin, Massive Attacin ja jumppapallon avulla. Lopulta sairaalaan oli pakko lähteä kipeiden supistusten takia. Tajusin aika pian, että tämä synnytys tulee menemään samalla kaavalla kuin kaksi edellistäkin kohdunsuun aukeamisen suhteen, eli hitaasti ja kivuliaasti. Mitään muuta samaa ei sitten ollutkaan, sillä mukanani synnyttämässä oli paitsi huikean hieno puolisoni (jolle täysi kymppi ja plussat päälle tukihenkilönä), myös doulana ystävämme Jonna. Porvoossa sekä yövuoron kätilö Petra, että aamuvuoron kätilö Milla saavat täydet pisteet myös. Vaikka yö oli kiireinen, ja vauvoja syntyi useampi, oli synnytyssalissa koko ajan rauhallinen ja hyvä tunnelma.

Automatkan roikuin etupenkillä polvillani selkänojaa vasten ja painelin TENSin Boost-nappia supistusten tullessa. En muista matkasta juuri mitään… Sairaalassa sain TENSIN kaveriksi ilokaasun ja doulamme Jonnan, joka ajoi tuhatta ja sataa ehtiäkseen juuri sopivasti paikalle. Ilokaasun, TENSin ja upeiden tukihenkilöideni tsemppauksella, hieronnalla ja silityksellä jatkettiin puoli viiteen, jolloin päätin TENSistä luopumisen uhallakin kokeilla myös allasta. Lämpimän veden lievittävästä vaikutuksesta huolimatta tajusin aika pian, että kivut alkoivat olla niin kovia, että tajun lähtö oli muutaman kerran lähellä. Altaan jälkeen kohdunsuu oli vasta 5 cm auki, ja siinä vaiheessa päätin, että epiduraali on nyt ainoa oikea vaihtoehto.

Epiduraalia odotellessa imin hulluna ilokaasua ja mölisin (synnytyslauluksi sitä kai kauniimmin voi kutsua, mutta melkoista ölinäähän se…)ja lopulta helpottava puudutus sai koko synnytystiimin nukahtamaan, minä siihen pedille, tuleva isä säkkituolin päälle käpertyneenä ja doula keinutuoliin. Olisikohan kello ollut siinä vaiheessa kuusi? Pari auvoisaa tuntia myöhemmin (okei, kyllähän ne supistukset tuntuvat melkoisena paineena, mutta ilman kipua) kätilö yhtäkkiä sanoi, että voisit oikeastaan kääntyä jo polvillesi, koska kohdunsuu oli vihdoin kokonaan auki, ja vauva kovaa vauhtia tulossa. Polvillaan säkkituolia ja ylös nostettua sängynpäätyä vasten oli hyvä ponnistaa. Lopulta tyttäremme syntyi vain viiden minuutin ponnistusvaiheen jälkeen (vaikka se tuntui tunnilta…). Ennätyspitkä (metri ja kymmenen senttiä) napanuora oli kietoutunut moneen kertaan vauvan ympärille, mutta nopean ponnistusvaiheen ansiosta kaikki oli hyvin, 9/9 pisteen tyttö syntyi.

TENS-laitetta en voi kylliksi kehua, sen apu oli korvaamaton kipujen lievityksessä. Samoin suuret kiitokset Porvoon sairaalan synnytysyksikölle turvallisesta ja rauhallisesta synnytysympäristöstä ja lapsivuodeosaston hoitajille lempeästä huolenpidosta ensimmäisten päivien ajan. Kaikkein kiitollisin olen kuitenkin tukihenkilöilleni, joiden kanssa synnyttäminen oli niin hyvää, kuin se nyt suinkin voi olla.

Meillä on kaikki hyvin, elämä on täynnä valtavaa rakkautta. Pieni rakkausihme on pehmentänyt koko perheen päät.

 

 

Ethän käytä kuviani tai tekstiäni liman lupaa!