Jee, voin vihdoin kertoa ihan ääneen, että aloitan oman palstan Unelmien Talo & Koti -lehdessä nyt helmikuussa. Jokaisessa lehdessä on aukeamallinen Anun tee-se-itse meininkiä paljolti kierrättäen ja tuunaten. Eikä siinä vielä kaikki, tänään aukeaa A-lehtien uusi Meillä Kotona -portaali, jossa ilmestyy joka toinen viikko Rönnin ateljeessa kuvattu tee-se itse -video pitkälti samalla meiningillä, kuin lehden palstallakin. Ensimmäinen video ilmestyy ihan lähipäivinä.
Myös Puustellin blogi jatkuu, ja saa kaverikseen Miinus-blogin, jota myös päätoimitan. Ekologinen ja kierrätettävä Miinus tulee näkymään täällä blogissakin isosti kevään aikana remonttiyhteistyön merkeissä.
Tuottamaani kotoilusisältöä löydät siis tänä vuonna aika monesta paikasta. Ja koitan saada myös Anun ja talon kuulumisia kerrottua useammin kuin aiemmin. Siinähän sitä jo onkin tekemistä enemmän kuin kylliksi, kun toisen vuoden taideopinnot lohkaisevat sitten oman osuutensa.
Voi että olen iloinen näistä töistäni. Saan tehdä hyvin itsenäisesti ja vapaasti ja juuri sitä mistä eniten tykkään. Ja opiskelusta nautin edelleen valtavasti. Myös kaksoiselämä, jota arjessa elän, sopii minulle paremmin kuin hyvin. Joka toinen viikko (silloin kun lapset ovat kotona) kuljen päivittäin Helsinkiin, toimitan lapset kouluihinsa ja itseni Helsingin työhuoneelleni. Syömme iltapäivällä yhdessä lasten kanssa työhuoneella ja sitten huristamme harrastuksiin. Poikaipana jäähallille ja tytär salille. Itse livahdan lätkätreenien ajaksi usein uimahalliin. Kotiudumme illalla treenien jälkeen. Joka toisen viikon vietän sitten tiiviisti Rönnissä etätyöskennellen. Kotikonttorini toimii yleensä aamuvarhaisella keittiön pöydän ääressä, puuhellan lämmössä, jolloin hoidan kirjoitustöitä ja sähköpostiliikennettä. Kotona suunnittelen ja maalaan, kuvaan usein palstan ja blogien kuvat ja ehdin työskentelyn lomassa hoitaa kotiasioita ja eläimiä. Päivät ovat rentoja ja aikatauluttomia. Tällaisesta haavelin jo vuosia sitten, ja nyt se on totta ja mahdollista. Silloin kun joskus stressaa ja väsyttää, muistutan itselleni, että olen onnentyttö.
Aivan huippua! Ratulan, Kotolivingin ym jälkeen jäikin iso aukko joka nyt taas täyttyy, tykkään :)
Jesss!!! Mukavia uutisia :D – olen myös odottanut juttujasi!
Voi kun kuulostaa hyvältä! :)
Hienoa Anu ja onnea!
Kuulostaa mahtavalta!😊 Kaikki hyvä ei tule aina hetkessä, joskus pitää rämpiä ensin syvällä, kunnes maa kantaa taas jalkojen alla.
Sun jutut pitää mun haaveet hengissä! Ehkä minäkin vielä..😉
Onnittelut, tulen seuraamaan!!
Tuo aikatauluttomuus (edes toisinaan) on ihan parasta! Mukavaa talven jatkoa!
Oi miten hienoa! Sulla on palaset loksahtaneet nyt kaikin tavoin sitten kohdalleen :) Mä oon tehnyt 2 vuotta nyt etätöitä kotona ja on tää tosiaan ihanaa, voi käydä ruokkimassa lampaatkin rauhassa eikä kiireessä aamulla kun pitää sännätä jo töihin. Välillä voi päivällä vaikka neuloa muutaman kerroksen kun huvittaa. Ja ihan parasta on kevätauringon kurkkiessa taivaalta juoda iltapäiväkaffet kuistin rappusella :) Onnea ja menestystä uusiin haasteisiin!