Raflaava otsikko, mutta totta se on. Talo on Ratula. Ensimmäinen oma taloni, torppa, joka sai henkeni salpautumaan ja mieleni hihkumaan ensinäkemältä.
”Sen kun ostat, mutta mä en halua olla sen kanssa missään tekemisissä” -sanoi silloinen aviomieheni. Ja minä ostin. Neuvottelin lainan, tein kaupat ja olin onnellisempi kuin koskaan. Olin vuoden päivät haaveillut ja harrastanut vanhojen talojen metsästystä kesäpaikaksi netissä. Kävin katsomassa useampaa vanhusta, mutta vasta Ratulan pihassa, helmikuisena lumettomana talvipäivänä tiesin tulleeni perille.
Neljän vuoden ajan Ratula oli minulle mielenrauhan ja rauhoittumisen paikka, itsenäistymisen ja rohkeuden paikka. Pelkkä Ratulan ajatteleminen sai mieleni tyyneksi tilanteessa kuin tilanteessa.
Niin vanhassa paikassa on aivan erikoislaatuinen energia. Nykyinen talo on rakennettu 1888, mutta samalla paikalla on ollut asumus jo 1700-luvun puolivälissä. Se energia saa lapset ja aikuiset rentoutumaan ja ajan katoamaan. Ratulan vuosina minä opettelin remontoimaan vanhaa taloa, tein kirjan ja kaksi kautta itse käsikirjoittamaani TV-ohjelmaa. Nautin yksinkertaisista asioista, veden kantamisesta, uunien lämmittämisestä, hiljaisuudesta. Tärkeimpänä kaikista, ymmärsin Ratulassa, että haluan asua maalla.
Kun päätin luopua torpasta toteuttaakseni unelman ympärivuotisesta maalla asumisesta, antoi Ratula minulle maailmankaikkeuden parhaan läksiäislahjan. Ystävän, joka on minulle kuin kadoksissa ollut kaksonen. Tapasimme pankissa kauppakirjan allekirjoitustilaisuudessa. Vanha ja uusi emäntä. Ei sitä taloa myydessä usein tapaa kaksostaan, eihän? Mikä onni että minä tapasin.
Syyslomalla olin lasten kanssa Ratulassa kylässä. Kaikki näyttää samalta, vaikka eriltä. Jokainen lattian narahdus on tuttu ja pihan poikki löytää pilkkopimeässäkin. Aamulla kahvia keittäessä vielä hiljaisessa talossa tajusin, että nyt minä asun näin. Että Rönni on uusi Ratulani, paikka jossa on rauha ja lämpö. Että saan katsella samankaltaista peltomaisemaa joka päivä ja kuunnella vanhan talon narahduksia. Saan olla ihan joka päivä juuri niin, kuin vuosia sitten haaveilin. Tuntui siltä, että Ratula myhäili siinä ympärilläni, hymyili ja silitti päätäni lempeästi.
Kiitos rakkaat M ja K (ja I ja O) siitä että olette ja että saimme viettää kanssanne unohtumattomat syyspäivät meille kaikille merkityksellisessä ja rakkaassa paikassa!
Rönnin tila 
Katsoin silloin telkusta kun Ratula pyöri. Oi se oli ihana.
Kyynelsilmin luin kirjoituksesi. Juuri tuo tunne on se, mitä minä elämääni kaipaan. Omaa Ratulaani. Mielellään kodiksi, mutta edes vapaa-ajan paikaksi. Varmasti rakastastaisin taloani. Sinun Ratula-kirjasi on juuri se kirja, jonka kaivan kirjahyllystä ja jonka kuvia katsellen unelmoin omasta paikastani. Luen sen tekstejä miehelleni ja kerron, että juuri tuota minä haluan. Tuota tunnetta ja olotilaa minä kaipaan.
Kiitos Anu, että jaat näitä ihania kuvia ja kirjoituksia niin Ratulasta kuin Rönnistäkin!
Ihanasti kirjoitettu! =) Ja ihanaa, että sulla on nyt Rönni. =) p.s. Pitääkö uusi emäntä blogia?
Tähän pohdintoon on niin helppo samaistua. Olen joskus ajatellut, että voisinko määränpääni löytäneenä vielä asua muualla. Ehkä voisinkin, vaikka juuri nyt se tuntuu kovin mahdottomalta ajatukselta. Ehkä jos jossain saavuttamattoman taipaleen päässä olisi saari ja siellä joku röttelöparkanen, jota kukaan ei ole ajatellut pelastamisen arvoiseksi. Jotain sellaista voisi sattua, mutta tuskin siltikään. Jovela tuntuu meille määränpäältä nyt.
Kerrassaan mainio tuuri, että Ratulan ostaja jätti oven teille auki :)
Ihanasti kuvattu sitä hetkeä…. Haaveilu on ihanaa, mutta toivon että itsekin saavun sen oikean pihaan pian. Eilinen piha ei ollut se, ehkä huomenna..! Etsintä on käynnissä.
Hyvä Ratula. Se on kyllä iso plussa, että sait kaupanpäälle vielä ystävän, joka mahdollistaa muistelut Ratulassa.
Tuo tunne… Kumpa jokainen ihminen saisi elämässään kohdata oman Ratulansa. Ihmettelen päivittäin sitä läikähtävää onnen tunnetta joka minut valtaa kotipihan lähestyessä. Vielä useamman vuoden kodin rakentumisen, ja siinä asumisen jälkeenkin tunne yllättää vahvuudessaan.