Satunnaisia Sankareita

Facebookin kierrätys ja tuunaus -ryhmässä virisi toive Satunnaisia Sankareita-takin ohjeesta, joten tässä tämä nyt tulee:

Tarvitset: 4 mm neulepuikot (tai käsialasi mukaan), 4 mm virkkuukoukun ja valtavan määrän jämälankoja. Alkuperäinen takki on toteutettu Novitan langoilla, mutta mitkä tahansa muutkin langat käyvät mainiosti, kunhan ovat 3,5 mm tai 4 mm puikoilla neulottavissa. Tosi ohuita voi neuloa kaksi lankaa yhteen. Jämälankojen lisäksi tarvitset kokoamiseen ja reunoihin 3 kerää 7 Veljestä -lankaa tai vastaavaa.

S-M kokoiseen takkiin tarvitaan 99 tilkkua ja L-XL kokoiseen takkiin 114 tilkkua. Takin malli on suuri ja väljä, joten kannattaa mittailla ja muokata itselle sopivaksi viimeistään kokoamisvaiheessa.

Takakappaleen korkeus on 7 tilkkua ja leveys 5 (6) tilkkua.

Etukappaleiden korkeus on 7 tilkkua ja leveys 3 tilkkua (paitsi ylin rivi, joka on 2 tilkkua.

Hihojen korkeus on 4 tilkkua ja leveys 3(4) tilkkua.

Neulo ensin tarvittava määrä tilkkuja. (tilkun koko on noin 13 x 13 xm) 7 Veljestä -langalla luodaan 21 silmukkaa. Viikon tilkussa on annettu silmukkamäärä lanka- ja tilkkukohtaisesti, sillä esim. pintakuviointi ja palmikot kaventavat tilkkua!

Tee tilkuista ihan sellaisia kuin itse haluat: raidallisia, ainaoikeaa, helmineuletta, pitsiä, palmikkoa, ihan mitä vaan. Idea on, että saat neuloessasi vaihtelua ja teet juuri sellaisia tilkkuja, jotka itsestä tuntuvat hyviltä ja juuri sellaisista väreistä, joista tykkäät.

Kun kaikki tilkut on neulottu, alkaa armoton virkkaaminen. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita jokaisen tilkun ympäri. Virkkaa sitten tilkut toisiinsa siten, että ”sauma” jää työn päälle, eli kaksi tilkkua virkataan aina toisiinsa nurjat puolet vastakkain. Letkaan lisätään aina yksi tilkku, kunnes oikea korkeus on saavutettu. Virkkaa siis ensin oikea määrä korkeuksia ja virkkaa ne sitten toisiinsa, niin että muodostuu takakappale, etukappaleet ja hihat.

Kiinnitä kappaleet toisiinsa samaan tapaan virkaten: ensin olkasaumat, sitten hihojen yläreunat olkasaumoihin keskittäen. Taita takki malliinsa ja virkkaa sivusaumat ja hihasaumat.

Kun takki on kasassa, kannattaa ennen viimeistelyä päätellä kaikki langanpäät (ja siinä riittää hommaa…)

Viimeistele helma virkkaamalla pari kerrosta kiinteitä silmukoita (tai neulo helmaan joustinta). Takkiin ei tule nappeja (paitsi jos haluat), joten etureunoihin riittää virkattu reunus.

Pääntien reunasta on mallitakissa poimittu silmukat pitkälle pyöräpuikolle ja neulottu korkea kaulus 2 o, 2 n -joustinta.

Tämä malli on tehty omiin mieltymyksiin muokattavaksi, joten anna palaa!

Mukavaa neulomista.

Viikon tilkut löytyvät vielä jonkin aikaa osoitteesta kotoliving.fi, mutta siirrän ne tänne ennen kuin vanha saitti sulkeutuu viimeistään vuoden lopussa.

Ihan tavallinen maanantai

   

  

 Maanantait on jotenkin sellaisia vähän takkuisia huolimatta siitä, että teen parhaani saadakseni viikon käyntiin hyvillä viboilla. Tänään teini sai lähtiessä raivarit, koska kulmakarvat olivat huonosti (oikeasti!?) ja lähdimme liikenteeseen 7.08 ovia paiskoen, kiukusta itkien, tavaroita paiskoen ja kulmat kurtussa. Kyllähän se kulmakarvaharmi ehti tarttua, ja rähisin paiskovalle teinille, mutta Helsinkiin päästyä alkoi kaikkien kiukku olla jo tiessään. Voi murrosikää, en tahtoisi olla itse enää teini. (Siitä huolimatta vajoan välillä samalle levelille, kun kiukuttelut ylittävät jonkin näkymättömän sietorajan…)  

Tällaisena tavallisena maanantaina on moottoritiellä aina ruuhka ennen kahdeksaa, ja tiputan teinin minuutin tarkkuudella metroasemalle 7.53. Kuopus menee kouluun vasta yhdeksäksi, joten piipahdamme apteekissa hakemassa rakkolaastaria hänen luistimen hankaamaan jalkaansa ja sen jälkeen vielä kauppaan hakemaan minulle lounasevästä työhuoneelle ja hänelle sovittuja herkkuja huomenna alkavaan leirikouluun (=kahdenkeskeistä laatuaikaa). Jätän pojan ja scootin koulun nurkille 8.45 ja ajan työhuoneelle ( metro, kauppa, koulu ja työhuone sijaitsevat siis kaikki lähellä toisiaan). 

Kaivan läppärin kassista, huomaan unohtaneeni netin kotiin (kuten lähes joka maanantai) ja katson sähköpostit puhelimesta. Syön itse aamiaisen vasta työhuoneella ja 9.13 keitän kahvia mutteripannulla. 9.20 puhun puhelimessa ystäväni kanssa töistä, opiskelusta, hautajaisista, pakolaisista, ihmisten erilaista näkemyksistä, lapsista ja siitä, että olipa hyvä jutella, koska nyt on parempi fiilis. 10.02 Istun koneelle, suunnittelen ja kirjoitan tämän viikon nettiartikkeleita ja etsin kuvia. 12.30 syön ruisleipää ja salaattia lounaaksi. Neulon muutaman rivin Kappa-huiviani, joka saattaa tulla valmiiksi pian. (Ja tiedän että siitä tulee talven suosikkihuivini). 13.30 mietin kuvitustyötä, joka on vielä mielessänikin kesken ja prosessissa. Tarvitsen materiaalia ja ideoita, mutta siirrän kirppikselle ja askarteluliikkeeseen lähtöä, koska ulkona sataa. 

Iltapäivällä, 15.20 poimin lapset kyytiin ja ajamme kotiin kaupan kautta. Puolukoita lähtee mukaan kaksi viiden kilon laatikollista ja leppynyt teini lupaa tehdä kanawokkia ruuaksi. Kotona 17.20 heitän heinää hevosille ja lampaille, tervehdin koirat ja kissat. Tässä vaiheessa päivää tulee aina väsymyskooma. Myös teinille. Hän ilmoittaa, ettei mitenkään jaksakaan kokata ja katoaa huoneeseensa. 

17.50 Pakkaamme kuopuksen kanssa leirikoulukamppeet. Teen ruokaa ”taiotaan jotain mitä sattuu löytymään”, eli tänään pannulla haudutettuna bataattia, sipulia ja broileria mausteriisin kanssa. Lapset tyhjentävät tiskikoneen sillä aikaa kun käyn laittamassa pyykkiä koneeseen. 

19.50 retkotan sohvalla somettamassa. Opettelen tyttären avustuksella (ja silmien pyörityksellä) käyttämään snapchatia. Hihitämme molemmat mutsiudelleni. 

Ilta sisältää neulomista, iltapalaa ihmisille ja eläimille, pyykin ripustamista, eläinten ruokkimista, keittiön raivausta ja sen sellaista ennen hammaspesuja ja peittelyitä 22.00 (kyllä, peittelen ja pussailen teinini ja roikaleen kokoisen poikani joka ilta ja aion tehdä niin ehkä ikuisesti). 

Ihan viimeistään 23.00 olen itse kömpinyt peiton alle ja yritän (kuten joka ilta) epätoivoisesti saada luettua enemmän kuin yhden sivun e-kirjaa, ennen kuin sammun.

Semmoinen maanantai. Ihan tavallinen ja just hyvä. Mites sulla? 

Harmittava, vähenevä valo ja omenoiden tuoksu

Juan Gris 1915

Syksyn huomaa sisäytymisestä. Tällä viikolla olen kantanut polttopuita keittiöön ja pitänyt puuhellassa tulta joka aamu. Kynttilät ovat ilmestyneet pöydille ja keskeneräisiä neuleita makoilee kaikkialla. Valo vähenee, ja se ärsyttää eniten. Äkkiä kuvaaminen on mahdottoman vaikeaa, koska valo ei vaan riitä edes aamupäivällä (etenkään tällaisena harmaana päivänä). Toisaalta syksy on myös kaunis ja jotenkin inspiroiva. Meillä on metsä pullollaan puolukoita ja jopa mustikat jatkavat sinnikkäästi. Omenasato näyttää tänä vuonna rupisen ruskealta, ja se on harmi, sillä nyt omenasoseomput pitää hankkia muualta. Omenasoseen tuoksu kuuluu syksyyni niin itsestäänselvästi, että sosekattila on saatava liedelle kehnosta sadosta huolimatta.

Pian on aika asentaa ikkunateipit ja nostaa viimeisetkin tuplalasit paikoilleen. Ateljeessa odottaa tilkitsemistehtävä, sillä ennen pakkasia pitää saada vetoisat aukot tukittua ja ikkunat teipattua sielläkin. Kaminan raahasin jo ateljeen nurkkaan, ja se näyttää täydellisen hyvältä paikallaan. Nyt pitää vielä saada nuohoojan konsultointi oikeasta asennuksesta ja tarvittavista osista. Suunnitelmissa on vetää savuputki suoraan kiviseinästä ulos, ja laittaa ulkopuolelle teräksinen valmispiippu. Ateljee on onneksi paloturvallinen tila kivilattiasta ja -seinistä +katosta johtuen. Toistaiseksi lämmitän läpivirtauspatterilla, joka riittää pitämään tilan lämpimänä, mutta pakko myöntää, että odotan puulämmitystä, tulen hehkua ja pehmeää lämpöä ihan hulluna. Sähköpatteri saa jäädä yövarmistukseksi talven ajaksi, jottei lämpötila pääse laskemaan pakkasen puolelle.

Koulussa siirryimme käsittelemään synteettistä ja anaalyyttistä kubismia, mikä tarkoittaa lisää pelkistämistä, perspektiivin vääntelyä ja litteää ajattelua. Opiskelu on edelleen parhaita ikinä tekemiäni päätöksiä. Tunnen vihdoin olevani oikeassa paikassa ja tekeväni juuri sitä, mitä minun on tarkoituskin. Viimeisen kuvan asetelma on Juan Grisin vuodelta 1915. Kubistit ajattelivat asiat uudella tavalla, kapinoivat ja leikkivät. He liiskasivat ja vääntelivät esineitä ja maalasivat simultaaniperspektiivissä, jolloin esineet näkyvät samaan aikaan eri kulmista. Oman asetelmani rakennan ateljeen pöydälle kotitehtäviä varten. Sitten kaivelen mieltäni toteuttamaan kuvat toisin, kuin juuri olen oppinut. Unohdan perspektiivin ja keskityn vain sommitteluun.