Olen päättävaisesti ja ehdottomasti ollut sitä mieltä, että kanoja meille ei tule. Liian hankalaa, ajattelin ja haastavaa talvella pitää kanat lämpiminä. Lisäksi kanat ovat jotenkin pelottavia ja kummallisia.
Sitten naapuriin syntyi pääsiäisenä tipu. Rauha. Aika kului, ja alkoi olla selvää, että Rauha ei olekaan kana, vaan kukkopoika. Yhdessä kanalassa ei voi olla kahta kukkoa, joten lopulta annoin periksi ja lupasin, että Rauha saa muuttaa meille (ettei joutuisi pataan). Kukkopoika tarvitsee omat tytöt, joten seuraavaksi menin munanettiin etsimään sopivia maatiaisia. Vihdistä löytyi ruskeita, lemmikkinä pidettyjä, ihmisiin tottuneita kanoja, joten juuri ennen juhannusta suuntasin pahvilaatikko takaluukussa noutamaan tyttöjä.
Kanalan rakensin tallin alakulmalla olevaan vanhaan karjakeittiöön, joka on paksua tiiltä ja ikkunalla valmiiksi varustettu. Toivon tuplaikkunan ja kiviseinien riittävän talvella lämpölampun kanssa pitämään tyypit lämpiminä… Rakensin orret kakkoskakkosesta ja vanhoista heinäseipäistä ja munintapesät vanhoista puulaatikoista, joiden päälle tuli katto vanhasta pöydästä ja laudoista. Kuivikkeena on turvetta.
Ulkotarha on rakentumassa parhaillaan. Kakkoskakkosta tervattuna ja kanaverkkoa päälle.
Olin aluksi aivan ulalla neljän ruskean kanan kanssa ja mietin, miten ihmeessä oppisin ikinä erottamaan ne toisistaan. Huolehdin myös kanoja puolet nuoremmasta kukkopojasta, joka ei edes osannut vielä kiekua kunnolla. No, parin päivän kanojen tarkkailun jälkeen erotin jo kanat toisistaan. Saimalla on ruskeat pyllyvillat ja hän on kaikkein kesyin (antaa ottaa syliin ja silittää), Veikko on kokoruskea ja kapoisin, Vadelmalla on heltta vinossa ja Emmalla on tummimmanruskeat sulat. Rauhakin miehistyy silmissä: pörhistelee ja kiekuukin pienen pojan äänellä. Kaikki viisi nukkuvat samalla orrella ja mikä parasta, joka päivä tulee 3-4 munaa.
Havaintoja kahden viikon jälkeen:
-Kanat syövät PALJON
– Kanat sotkevat PALJON
– Kanat ovat mukavampia ja persoonallisempia kuin odotin
– Omien kanojen munat maistuvat sata kertaa paremmilta kuin mitkään muut.
Rönnin tila 
Jänniä nuo kanat, harmi kun niitä ei kerrostalopihalle saa…
Kuulin joskus radiosta, että kanat voivat syödä kaikki kodin biojätteet? Pitääkö tämä paikkansa?
Meillä ei tosiaan biojätettä juurikaan jää. Vain avokadon- banaanin- ja sipulinkuoret sekä kahvinpurut, ne eivät maistu kenellekään. (tai banaaninkuoret kyllä kelpaisivat possulle, mutta pelkään niissä olevan liikaa myrkkyjä…) Possu ja kanat syövät ihan kaiken muun biojätteen. Kätevää :)
OIh! Olen jo pidemmän aikaa haaveillut kanoista, mutta mieheni ei niitä suostu ottamaan. Rajoittaa kuulemma liikaa elämää ja niistä on taas lisää työtä. Kahdessa koirassa on kuulemma tarpeeksi lähiöasukkaalle. Haaveilua en kuitenkaan suostu lopettamaan. Joskus vielä minulla on viisi kanaa ja kolme lammasta ja pari kyyttöä. ;)
Hih, noin kuukauden kananpitokokemuksella olen huomannut saman. Ne tosiaan syö ja sotkee PALJON, mutta on ne kyllä niin hauskoja :) Pannukakuista, letuista ja muista leipomuksista tulee kuin sahramilla värjättyjä. Jos on työtä, niin on iloakin.
Täällä sama tilanne, kuin edellisellä kirjoittajalla. Haaveilen kaikenlaisista kotieläimistä ja meillä myös poika tykkää kanoista.
Kerrohan Anu kokemuksesta, miten kanojen kanssa pärjäisi taajama-alueella? Ne kai on yleistyneet..
No minulla on vasta hyvin köykäinen kokemus kanoista, vajaa kaksi viikkoa. Tunnen kuitenkin useamman perheen, jossa on kesäkanoja taajamapihassa (rivarissa tai omakotitalossa) Kesällähän kanat pärjäävät hienosti, talvea ja lämpö- sekä valoasioita minäkin vähän jännitän…
Eläimet sitovat, se on totta. Hevoset ja koirat eniten. Kuitenkin kun eläimiä jo on, ei yksi uusi laji tunnu siinä määrin kuin jos ei olisi muita eläimiä. Olen kuitenkin sitä mieltä, että keskimäärin eläinten hoitoon menee suunnilleen saman verran aikaa, kuin yhdestä kaupunkilaiskoirasta huolehtimiseen ulkoiluttamisineen. Ruokinnat menevät kerralla kahdesti päivässä (paitsi hevosille heinät kolmesti) ja ne jotka eivät asu pihatossa, ovat sen välittömässä läheisyydessä.
Kot Kot – omien kanojen munien väri ja maku ovat kyllä ykköstä. Mutta sotku ja muu on kyllä kans totta. Meillä muinoin alkukodissa kanaset bunkkasivat lampaiden kanssa samassa tallissa. Niillä oli oma osionsa, mutta lampaiden lämpö piti kanasetkin lämpöisenä. Meillä oli ihan tavis maatiaiskanoja, joten olivat varmaan aika säänkestäviä. Valoa pidettiin päällä talviaikaan, mutta yleensä lopettivat munimisen kun oli kaikkein pimeintä ja kylmintä. Keväällä virkosivat sitten taas muninta hommiin.
Nyt oletkin Anu varmaan jo huomannut että ei niissä kanaissa ole hirveän kova homma. Kanat tuottavat ihania munia, niiden seuraaminen rentouttaa (silloin kun niitä ehtii seurailla) ja ne ovat persoonallisia ja kivoja. Juu toki ne syövät hirveästi (varsinkin tehokanat) ja sotkevatkin, mutta tuottavat paljon munia ja hyvää lannoitetta. Olen uusi blogisi lukia, kosketat kirjoituksillasi ja samaistun niin moneen asiaan kansasi. Asun Sipoossa vanhalla maatilalla, rakastan eläimiä ( meilläkin on niitä iso lauma), tykkään tehdä ja askarrella sekä viljellä. Viime vuosi oli todella rankka monella ihmisellä, myös minulla. Lukemattomiin asioihin samaistun kanssasi, ihanaa päästä lukemaan tekstejäsi. Voimia ja rakkautta uuteen vuoteen!