I can. I will. End of story.

Välissä olevia päiviä

Joulu meni. Minä nukuin. Nukuin ja ajattelin. Nukuttuani uupumuksen pois, huomasin, että olen ajatellut valmiiksi. Loppuun saakka. Että jossain stressin, kärsimättömyyden, ahdistuksen, surun, pettymyksen ja syvän yksinäisyyden alla tai välissä mieleni on rakentunut ehjemmäksi.
Tiedän tehneeni oikein. Tiedän että selviän. Tiedän että olen oppinut ja kasvanut.

Välipäivinä kävin rakentamassa pihaton etuaidan valmiiksi ja portin siihen. Tolpat pitää ensi kesänä rakentaa tukevammalle perustalle. Laittaa betonia pohjalle, että pysyvät tukevasti. Tilapäisesti tuo menee. Talven yli.

Kävelin niityllä ja puutarhassa, kuuntelin ja aistin. Rönnissä on järjettömän hyvä olla. Siellä on rauhallista ja tyyntä.

Cristmas passed. I slept. And thought. Thought everything over and out. When I felt like I had slept enough, I also found out I had thought everything clear. Somewhere between all the stress, sorrow, anxiety and loneliness, I had grown stronger and my mind sharper, clearer. I know now, I did the only thing that was right.

Somewhere between Christmas and New Year, I built fences and a gate for my pack. Felt good. Walked around the yard and garden. It was peaceful and silent.